keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ääniä kuulevien yhdistyksestä palautetta

Olen iloinen, että sain palautetta ääniä kuulevien henkilöiden yhdistyksestä. On tosiaan kokemuksia ihmisillä, että äänet vaimenevat tai loppuvat korvatulppia tai kuulosuojaimia käyttämällä. Mutta äänet voivat myös olla vihaisempia tai aktiivisempia tämän jälkeen, eli ihmisen vaikuttamisen mahdollisuudet ovat vähäiset. Itse ei voi vaikuttaa äänien kuulemiseen juurikaan.

Tämän takia äänien noudattiminen johtaa sairastumiseen. "Ihminen käyttyy typerästi" suomeksi sanottuna, alkaa toimimaan kuten äänet pyytävät ja se on sairautta silloin. Oma tahto jää toiseksi, eikä tiedä, mikä on totta, jos on tarpeeksi väsynyt tai manipuloitunut. Tätä voidaan käyttää äänihäirinnässä menetelmänä!

Eli ääniä kuulevien pitää olla manipuloitumatta, pitää sopeutua äänien kuulemiseen ja tehdä itsenäisesti omat johtopäätöksensä. Annoin luvan oman tarinani julkaisemiseen heidän nettisivuillaan, koska se auttaa muitakin ääniä kuulevia ja antaa heille mahdollisuuden selviytyä toimimaan itsenäisesti välittämättä äänistä tai manipuloitumatta. Ajattelemaan itsenäisesti, ja pahoittamatta mielensä jatkuvasta huonouden tai heikkouden tai hulluuden toistelusta, jota äänet ainakin minulle tekivät.

Lisäksi äänet pyysivät minua eroamaan ja kertoivat, että minua haetaan holhouksen alaiseksi, että minun pitää kiirehtiä eroni kanssa.

Ääniä kuulevat tosiaan jotkut kuulevat kieliä, joita he eivät itse ymmärrä tai osaa. Sitä ei pystytä sanomaan, mistä tämä johtuu. Raamatussa puhutaan kielillä puhumisesta, ihmiset saivat kyvyn puhua jollakin kielellä.

Eli tajusin, että en ole hullu, vaan manipuloiduin äänistä, ja tein virheitä elämässä, ja tunnustan, että äänien noudattaminen ja niiden pahat puheet saivat perheellemme pahoja asioita.

Totuutta ei voinut tietää, ja tarpeeksi väsytettynä kuunnellessaan jatkuvaa puhetta 24 tuntia vuorokaudessa ihmisen harkintakyky pettää, ihminen väsyy liikaa, ja hän toimii vastoin omia toiveitaan elämänsä suhteen.

Näin käy myös äänihäirityille ihmisille, väsymys voittaa heidänkin harkintakykynsä ja he sairastuvat, tai tekevät äärimmäisiä tekoja, joita ei voi muut käsittää.

Mutta nyt tiedän, että en ole yksin ja minulla vertaistukiryhmään mahdollista osallistua, samoin muuhun toimintaan, ja voin auttaa muita ihmisiä kertomalla omasta selviämisestä ja äänien kuulemisesta.

Kiitos tästäkin päivästä, olen pelastunut elämälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti