keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Äänien kuulemisesta

On paljon kirjoitettu äänien kuulemisesta,
äänet kuuluvat joko pään sisältä tai pään ulkopuolelta,
äänet voivat olla puhetta, koneiden ääniä tai musiikkia,
äänet voi olla päivittäisiä, koko aikaisia tai harvoin esiintyviä,
mutta jokainen ääniä kuuleva on erilainen ja eri tavalla elävä,
ainutlaatuinen ja yksilöllinen ihminen.

On uusia tutkimuksia aivojen stimuloinnista,
ja ihminen on alkanut kuulemaan ääniä,
on muodostunut uusia yhteyksiä aivoissa,
ja ihmisestä on tullut ääniä kuuleva.

Lapsilla on kykyjä jotka ovat hävinneet aikuisilta,
lapset voivat kuulla mm. värit ääninä,
tai nähdä kirjaimet väreinä ja aistit ovat sekoittuneet.

Äänien kuuleminen on yleistä luovilla ihmisillä,
monet ihmiset ovat kuulleet sellaisia asioita,
joista he ovat saaneet aiheita kirjoihinsa,
ja ovatpa säveltäjät nähneet väreinä sävellyksiään,
siis normaali aistimus tuottaa useita reaktioita.

Tärkeintä olisi jakaa tietoa äänien kuulemisesta,
miten ihmistä voisi alussa auttaa äänien kuulemisessa,
ja mistä hän voisi saada tukea äänien kuulemisessa,
että hän pystyisi elämään mahdollisimman normaalisti,
eikä alkaisi noudattamaan ääniä tai manipuloituisi.
 
Moniäänisten sivuilla on paljon tietoa äänien kuulemisesta,
ja selviämistarinoita ja keinoja äänien kanssa elämiseen,
sekä tietoa myös siitä että tämä voi olla normaali ilmiö,
ilman mitään mielenterveyden ongelmaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti