tiistai 1. toukokuuta 2018

Tuntematonta

En kaipaa enää kahleita,
omaan elämääni millään muotoa,
koska olen ottanut oman vapauteni,
tulla ja mennä oman mieleni mukaan,
sillä kukaan ei voi tietää tarkoituksia,
tai kokonaisia tapahtumia,
joiden keskelle olen joutunut,
ilman omaa tietämystäni,
kaikesta siitä mitä on tapahtunut!

Jos ihminen ei tiedä tai tunne,
mitä hänelle on tapahtumassa,
ei hän voi itse itseään mitenkään pelastaa,
vaan hän ajautuu vain tapahtumien virrassa,
kuin ulkopuolisena osallisena,
ilman omaa tahtoa ja omaa puolustusta,
koska hän ei voi ymmärtää tarkoitusta,
eikä tapahtuminen olemusta,
se on hänelle vielä tuntematon maailma!

Siksi olisi ehkä toiminut toisin,
kaikissa tapahtumien vaiheissa,
ja tässä vuosia kestävässä ketjussa,
jos olisi saanut oikeita tietoja,
ja kohdannut oikeita ihmisiä aikaisemmin,
nyt oli vain yritettävä selvitä kaikesta,
oman itsensä takia ehjänä,
etteivät ne verikoirat olisi raadelleet,
koko ihmistä ja sielua palasiksi.

Vain saman kokeneet voivat tietää,
koko ongelman suuruuden,
ja toisten tietämättömyyden kaikesta,
joka ei kosketa heidän sieluaan,
eikä ole toiminut heidän elämässään,
siksi turhat neuvot tai kannanotot,
ovat olleet enemmänkin haitaksi,
kuin hyödyksi missään vaiheessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti