Haavoittuvainen mieli,
on taakkoja kantanut,
tuntenut huolta muista,
kulkenut kuin kissa,
hiiviskellyt yön hämärässä,
etsinyt kadonnutta lastaan,
eikä ole löytänyt,
peitellyt muita hiljaa,
ja odottanut soittoa,
jos joku olisi nähnyt.
On vain ajanut märkiä katuja,
pysähtynyt katsomaan,
oliko tuo musta kulkija tuttu,
tuolla varjoisalla puolella,
rukoillut ja uskonut,
että vielä löytää hänet,
saa turvaan kotiin,
eikä kysy turhia kysymyksiä,
olisi vain onnellinen,
että hän on löytynyt,
elossa ja hengissä,
tästä voi selvitä vielä.
Kuu kulkee yhä taivaalla,
luoden kelmeää valoaan,
näihin hämäriin öihin,
eikä sielussa ollut enää tilaa,
oli vain ahdistusta ja tuskaa,
tule kotiin kadonnut lammas,
tule takaisin sellaisena kuin olet,
hauraana ja rikkinäisenä,
haavoittuneena elämisen tuskasta!
perjantai 31. heinäkuuta 2020
Valoa kohti
Pimeys syleilee jo iltaa,
on sytytettävä valoja,
että näkisi paremmin,
ulkona on synkkiä varjoja,
ja tummuvat yön metsät.
Elämässä on kipukohtia,
isompia ja pienempiä haavoja,
matkan varrelta,
tummiksi muuttuneita kuusikoita,
mustia syviä varjoja,
joita pitää väistellä,
että pääsisi auringon valoon.
on sytytettävä valoja,
että näkisi paremmin,
ulkona on synkkiä varjoja,
ja tummuvat yön metsät.
Elämässä on kipukohtia,
isompia ja pienempiä haavoja,
matkan varrelta,
tummiksi muuttuneita kuusikoita,
mustia syviä varjoja,
joita pitää väistellä,
että pääsisi auringon valoon.
Rajat
Joskus kamppailen,
oman rajallisuuteni kanssa,
olen erehtyväinen,
ja epäonnistunut,
mutta en lannistu!
Kyllä minä opin,
joka päivä jotakin uutta,
olkoon se ihmissuhde,
uusi vaikea pitsineule,
tai uusi grafiikan työ,
teen sen vain yhä uudelleen,
vaikka menisi sata tuntia!
oman rajallisuuteni kanssa,
olen erehtyväinen,
ja epäonnistunut,
mutta en lannistu!
Kyllä minä opin,
joka päivä jotakin uutta,
olkoon se ihmissuhde,
uusi vaikea pitsineule,
tai uusi grafiikan työ,
teen sen vain yhä uudelleen,
vaikka menisi sata tuntia!
Merelle
Sieluni ja mieleni lentävät,
jonnekin kauas eikä rajoja ole,
muistan maiseman kauneuden,
hiljaisuuden ja tihkusateen.
Katson jäämeren kuohuja,
kuuntelen laineiden laulua,
vesi pärskähtelee kiviä vasten,
ja kasvot kostuvat pisaroista,
lokit kieppuvat tuulessa,
kuohuvien aaltojen yllä.
En toista rantaa näe,
kuten en näe elämässänikään,
olen vain tässä hetkessä,
ja nautin rauhallisuudesta,
sieluni levollisuudesta,
ja minulla on hyvä olla.
jonnekin kauas eikä rajoja ole,
muistan maiseman kauneuden,
hiljaisuuden ja tihkusateen.
Katson jäämeren kuohuja,
kuuntelen laineiden laulua,
vesi pärskähtelee kiviä vasten,
ja kasvot kostuvat pisaroista,
lokit kieppuvat tuulessa,
kuohuvien aaltojen yllä.
En toista rantaa näe,
kuten en näe elämässänikään,
olen vain tässä hetkessä,
ja nautin rauhallisuudesta,
sieluni levollisuudesta,
ja minulla on hyvä olla.
Huonot unet
Ja näki itsensä vanhempana,
eikä osannut siinä tehdä mitään,
ei edes antaa ruokaa lapsille,
tai vaihtaa heille vaippoja,
ja kaikki tuntuivat syyllistävän,
miten huono ihminen oli ollut.
Ja he sanoivat ihmiselle,
että sinä olet parantanut,
tietämättä kaikkea tapahtumia,
sitä että oli näissä vankina,
jo paljon aikaisemmin,
kuin kukaan tiesi siitä mitään.
Mutta tajusi unessa hyvin,
että puhuminen asioista,
se pahensi tilanteen tulkintaa,
että jos olisi osannut vaieta,
ei olisi mitään tapahtunut.
Ja aina yhä uudelleen,
oli epäonnistunut kaikessa,
eikä mistään tehtävistä tullut mitään,
yksinkertaisesti ihminen oli tyrmätty,
eikä häntä pidetty enää ihmisenä.
Unissa ihminen selvittelee asioita,
mutta näkee myös epäkohtia,
ja sellaista mikä ei pidä paikkaansa,
mutta näkee myös mitä on tapahtunut,
kun on oletettu tapahtumia,
tietämättä toisen ihmisen todellisuutta.
torstai 30. heinäkuuta 2020
On opittava vielä
On jo voittanut vielä jotakin,
jota on yritetty varastaa,
viedä paloina pois sielusta,
ja elämän arvokkuudesta.
On siis vain hyväksyttävä,
että kukapa voisi olla täydellinen,
ja kukapa voisi olla erehtymätön,
sehän puhuu pelkästään palturia,
se ei ole kohdannutkaan tällaista,
mitä ei osallistumaton voi kuvitella.
On rohkaistava kanssakulkijoita,
on oltava samassa asemassa,
ymmärrettävä ja puolustettava,
on päästävä vaikeuksissa eteenpäin,
opittava vielä jotakin uutta,
ja sitä että jos ei voi muuttaa
mitään,
voi itse hyväksyä sen.
Ja voi toimia sen mukaisesti,
yrittää vain parhaimpansa,
pahemminkin asiat voisivat olla,
ja senkin puolen on nähnyt,
monen muun elämässä.
Jokainen uusi päivä
Jokaisessa uudessa päivässä,
on oma sävynsä ja värinsä,
näkeekö sen kirkkaana,
ja iloisen värisenä,
vai onko se jo valmiiksi himmeä,
tai surullisen musta väriltään?
Menneet päivät lipuvat pois,
eikä niitä voi enää korjata,
se mikä on tapahtunut,
sitä ei pysty paikkaamaan,
on vain hyväksyttävä se,
rikkinäisyys,
elämän rosopintaisuus.
Tuleviin päiviin on tähdättävä,
on oltava rohkeampi,
tartuttava jokaiseen hetkeen,
jossa voisi saavuttaa,
vaikkapa ne kultaiset pilvet,
jotka purjehtivat kirkkaalla taivaalla.
On oltava toivekkaampi,
voi vielä voittaa monta asiaa,
on oltava valmis tekemään paljon,
että voisi olla onnellisempi,
ja että voisi olla tyytyväisempi.
Hiljainen tappaja
Mies oli kuin tulisilla hiilillä. Hän oli kiusattu taas koko päivä. Häntä haukuttiin epäonnistuneeksi, ja epäiltiin hänen kykyään toimia aviomiehenä. Hän ei saisi mitään tehdyksi, eikä hän pystyisi tekemään vaimoaan onnelliseksi. Hän oli itsekin jo epäileväinen kaiken suhteen, ja sen, että jättäisikö äänet hänen perheensä rauhaan, jos hänellä olisi perhe? Entä kaikki muu, miten hänen perheensä säästyisi kaikelta tapahtuneelta? Sitä hän oli miettinyt koko päivän, eikä hän saanut ajatuksiltaan rauhaa. Äänet kihisivät ja pihisivät yhä korkeampina, ja korviin sattui välillä.
Kaikki oli valmista nyt, ja kaikki tuntuivat odottavan jotain suurta tapahtuvan. Mies oli kuitenkin epävarmempi kaiken oman menneisyytensa suhteen, ja sen, että hän oli joutunut valehtelemaan niin paljon asioita, sillä totuuden kertominen olisi ollut liian vaikeaa, eikä kukaan uskoisi häntä. Hän oli ollut hyväuskoinen ja hölmö, ja häntä oli manipuloitu tehokkaasti, hänen heikkouttaan oli siinä tilanteessa käytetty hyväksi.
Äänet ilkkuivat hänelle, että hänessä ei olisi miestä kenellekään naiselle. Ja miten hän ei pystynyt saamaan lapsia aikaisemmin, niin kuinka hän niitä nyt pystyisi hankkimaan. Ja miten epäonnistunut hän oli vaimonsa kanssa ollut. Ei kukaan enää halunnut hänen asuvan siellä vanhassa kaupungissa, ja siksi hän oli joutunut lähtemään aikaisemmasta asunnostaan. Koko juttu oli epäonnistunut, eikä hän ollut kuollut silloin, kun hänen olisi pitänyt kuolla. Äänet syyttivät miestä taas kaikesta tapahtuneesta, ja hän oli pahoissa vaikeuksissa välillä. Hän tiesi, että mitkään syyt eivät olleet oikeita, vaan hän oli vain ajautunut jotenkin tapahtumiin. Miksi näin käynyt, sitä ei ehkä koskaan kukaan voisi selittää?
Miehen piti nyt vain olla valppaampi, ja muistaa kaikki, mitä hän oli kertonut ja hän ei voisi paljastaa mitään menneisyydestään. Hän voisi vain kertoa olevansa leski, ja menettäneensä kaiken omaisuutensa, tulleensa pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi, ja olleensa onnettomuudessa. Se kaikki selitti hänen arpensa ja haavansa kasvoilla ja kehossa. Hänen pitäisi muistaa oma uusi nimensä ja ikänsä kaikkialla. Hänen pitäisi olla taitava näyttelijä tulevien päivien aikana, kohtahan olisi muutaman päivän koitos, jossa hänen pitäisi olla tarpeeksi vahva ja taisteltava oman onnensa puolesta kaikkia pahoja voimia vastaan!
Lopulta mies rauhoittui illalla vanhemman miehen seurassa. Vanhempi mies piti hänen hermoiluaan normaalina, eikä kummastellut mitään asioita. Vanhempi mies kertoi omista häistään ja omasta puolisostaan asioita, joita hän ei ollut aikaisemmin kertonut. Hän kertoi myös omasta epävarmuudestaan ja omista vanhemmistaan. Hänen vanhemmat olivat toivoneet hänen ensin valitsevan toisen puolison, mutta lopulta he olivat taipuneen poikansa valintaan. Se oli hiertänyt suhteita alussa jonkin aikaa, mutta kaikki oli kääntynyt parhain päin.
Hän lohdutti nuorempaa miestä, ja sanoi, että kyllä kaikki järjestyy aikanaan. Eikä talokaan enää ollut huono, oli niin paljon tehty ja saatu aikaan. Oli rakennettu lisää tilaan, uudistettu kaikkea sisällä, ja ennenkaikkea talon ympäristö oli kokenut paljon uutta. Oli hankittu eläimiä ja oli viljelyksiä. Kyllä kaikki sujuisi hyvin.
Kaikki oli valmista nyt, ja kaikki tuntuivat odottavan jotain suurta tapahtuvan. Mies oli kuitenkin epävarmempi kaiken oman menneisyytensa suhteen, ja sen, että hän oli joutunut valehtelemaan niin paljon asioita, sillä totuuden kertominen olisi ollut liian vaikeaa, eikä kukaan uskoisi häntä. Hän oli ollut hyväuskoinen ja hölmö, ja häntä oli manipuloitu tehokkaasti, hänen heikkouttaan oli siinä tilanteessa käytetty hyväksi.
Äänet ilkkuivat hänelle, että hänessä ei olisi miestä kenellekään naiselle. Ja miten hän ei pystynyt saamaan lapsia aikaisemmin, niin kuinka hän niitä nyt pystyisi hankkimaan. Ja miten epäonnistunut hän oli vaimonsa kanssa ollut. Ei kukaan enää halunnut hänen asuvan siellä vanhassa kaupungissa, ja siksi hän oli joutunut lähtemään aikaisemmasta asunnostaan. Koko juttu oli epäonnistunut, eikä hän ollut kuollut silloin, kun hänen olisi pitänyt kuolla. Äänet syyttivät miestä taas kaikesta tapahtuneesta, ja hän oli pahoissa vaikeuksissa välillä. Hän tiesi, että mitkään syyt eivät olleet oikeita, vaan hän oli vain ajautunut jotenkin tapahtumiin. Miksi näin käynyt, sitä ei ehkä koskaan kukaan voisi selittää?
Miehen piti nyt vain olla valppaampi, ja muistaa kaikki, mitä hän oli kertonut ja hän ei voisi paljastaa mitään menneisyydestään. Hän voisi vain kertoa olevansa leski, ja menettäneensä kaiken omaisuutensa, tulleensa pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi, ja olleensa onnettomuudessa. Se kaikki selitti hänen arpensa ja haavansa kasvoilla ja kehossa. Hänen pitäisi muistaa oma uusi nimensä ja ikänsä kaikkialla. Hänen pitäisi olla taitava näyttelijä tulevien päivien aikana, kohtahan olisi muutaman päivän koitos, jossa hänen pitäisi olla tarpeeksi vahva ja taisteltava oman onnensa puolesta kaikkia pahoja voimia vastaan!
Lopulta mies rauhoittui illalla vanhemman miehen seurassa. Vanhempi mies piti hänen hermoiluaan normaalina, eikä kummastellut mitään asioita. Vanhempi mies kertoi omista häistään ja omasta puolisostaan asioita, joita hän ei ollut aikaisemmin kertonut. Hän kertoi myös omasta epävarmuudestaan ja omista vanhemmistaan. Hänen vanhemmat olivat toivoneet hänen ensin valitsevan toisen puolison, mutta lopulta he olivat taipuneen poikansa valintaan. Se oli hiertänyt suhteita alussa jonkin aikaa, mutta kaikki oli kääntynyt parhain päin.
Hän lohdutti nuorempaa miestä, ja sanoi, että kyllä kaikki järjestyy aikanaan. Eikä talokaan enää ollut huono, oli niin paljon tehty ja saatu aikaan. Oli rakennettu lisää tilaan, uudistettu kaikkea sisällä, ja ennenkaikkea talon ympäristö oli kokenut paljon uutta. Oli hankittu eläimiä ja oli viljelyksiä. Kyllä kaikki sujuisi hyvin.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2020
Tourujoen luontopolku 22.7.2020
lauantai 25. heinäkuuta 2020
Hiljainen tappaja
Mies ei nukkunut yöllä. Hän kuunteli matalaa murinaa, joka tuntui lähtevän jostakin koneesta. Hän ei ymmärtänyt, mikä kone piti ääntä. Hän oli kuullut ääntä jo pitemmän aikaa, mutta hän ei keksinyt ratkaisua siihen. Se oli kuin kaukaa tuleva koneen ääni, joka oli matala ja korviin kuuluva. Ääni ei ollut voimakas, mutta joskus hän unohtui kuuntelemaan sitä. Hän pohti voisiko se tulla ilmasta käsin, olisiko se joku lentävä kone taivaalla, mutta miksi se ei etene tai lennä eteenpäin? Voisiko se tulla jostakin kauempana olevalta tilalta?
Hän muisti nähneensä jonkun pienen valkoisen esineen lentävän ilmassa. Se oli ollut ehkä kahdensadan metrin korkeudessa. Hän oli seurannut sen lentoa jonkin aikaa. Se oli kuin tarkkaillut häntä, kun hän oli ollut pellolla tekemässä töitä. Välillä se oli ollut paikallaan, ja hän oli ihmetellyt, mikä voi olla sellainen laite. Ei hän ollut aikaisemmin sellaista nähnyt.
Tuntui kuin kaikkialla olisi nyt ratkaisemattomia asioita. Hän ei voinut tuntea kaikkea, mitä hänen ympärillään oli tapahtunut. Miten hän voisikaan tietää asioista, kun hän oli vain tavallinen ihminen, joka oli tottunut tekemään työtä, eikä hänellä ollut mitään tutkintoa tai tietoa tällaisista asioita?
Mies valvoi jonkin aikaa ja pohti ratkaisuja, ja sitä kuka voisi auttaa häntä ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Hän ei tuntenut ketään toista, joka olisi kokenut vastaavaa kuin hän. Hän tuntui olevan yksin näiden outojen tapahtumien keskellä. Mistä hän voisi saada tietoja? Hän ei ollut saanut tietokonetta, tai nettiyhteyttä vielä. Hänellä ei ollut kunnolla toimivaa puhelinta, eikä hän pystynyt kysymään keneltäkään asioista. Ja kuka uskoisi kaikkea sitä, mitä hänelle oli tapahtunut?
Miehen otsaan pisteli, ja välillä hän tunsi kuin heikkoja sähköiskun kaltaisia pistoja olkapäässään. Hän oli saanut kipuja kuluneisiin niveliin, ja hän muisti, että hän oli kuullut ivallista naurua välillä. Hän oli silloin kärsinyt vatsavaivoista, ja joku pilkkasi häntä, aivan kuin he olisivat tahallaan aiheuttaneet hänelle pahoja ilmavaivoja suolistoon. Hänen vatsansa tuntui pinkeältä, ja vatsassa kurisi pahaenteisesti. Hän ei tiennyt, mitä hän oli syönyt tai juonut, joka sai hänen vatsansa kuplimaan.
Äänet olivat sanoneet hänelle, että hän oli jonkun tarkkailun alainen, tai joku tiedustelupalvelu seurasi häntä, mutta mitä muuta hänelle oli sanottu? Tuhansia tarinoita hän oli kuullut äänien sanovan, sekä tuhansia syitä, miksi hän oli äänien kohteena. Oli mitä oudoimpia juttuja, ja hän piti kaikkea vain hölynpölynä, tuskin hän enää jaksoi niihin syventyä. Hän vain kuunteli välillä yöllä kaikkea, mikä ei enää juurikaan muuttunut yhtään sen mielenkiintoisemmaksi tai mitenkään järkevämmäksi enää. Kaikki puhe tuntui lopulta hyvin yhdentekevältä. Aivan kuin äänillä ei enää olisi ollut mitään uutta sanottavaa!
Hän muisti nähneensä jonkun pienen valkoisen esineen lentävän ilmassa. Se oli ollut ehkä kahdensadan metrin korkeudessa. Hän oli seurannut sen lentoa jonkin aikaa. Se oli kuin tarkkaillut häntä, kun hän oli ollut pellolla tekemässä töitä. Välillä se oli ollut paikallaan, ja hän oli ihmetellyt, mikä voi olla sellainen laite. Ei hän ollut aikaisemmin sellaista nähnyt.
Tuntui kuin kaikkialla olisi nyt ratkaisemattomia asioita. Hän ei voinut tuntea kaikkea, mitä hänen ympärillään oli tapahtunut. Miten hän voisikaan tietää asioista, kun hän oli vain tavallinen ihminen, joka oli tottunut tekemään työtä, eikä hänellä ollut mitään tutkintoa tai tietoa tällaisista asioita?
Mies valvoi jonkin aikaa ja pohti ratkaisuja, ja sitä kuka voisi auttaa häntä ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Hän ei tuntenut ketään toista, joka olisi kokenut vastaavaa kuin hän. Hän tuntui olevan yksin näiden outojen tapahtumien keskellä. Mistä hän voisi saada tietoja? Hän ei ollut saanut tietokonetta, tai nettiyhteyttä vielä. Hänellä ei ollut kunnolla toimivaa puhelinta, eikä hän pystynyt kysymään keneltäkään asioista. Ja kuka uskoisi kaikkea sitä, mitä hänelle oli tapahtunut?
Miehen otsaan pisteli, ja välillä hän tunsi kuin heikkoja sähköiskun kaltaisia pistoja olkapäässään. Hän oli saanut kipuja kuluneisiin niveliin, ja hän muisti, että hän oli kuullut ivallista naurua välillä. Hän oli silloin kärsinyt vatsavaivoista, ja joku pilkkasi häntä, aivan kuin he olisivat tahallaan aiheuttaneet hänelle pahoja ilmavaivoja suolistoon. Hänen vatsansa tuntui pinkeältä, ja vatsassa kurisi pahaenteisesti. Hän ei tiennyt, mitä hän oli syönyt tai juonut, joka sai hänen vatsansa kuplimaan.
Äänet olivat sanoneet hänelle, että hän oli jonkun tarkkailun alainen, tai joku tiedustelupalvelu seurasi häntä, mutta mitä muuta hänelle oli sanottu? Tuhansia tarinoita hän oli kuullut äänien sanovan, sekä tuhansia syitä, miksi hän oli äänien kohteena. Oli mitä oudoimpia juttuja, ja hän piti kaikkea vain hölynpölynä, tuskin hän enää jaksoi niihin syventyä. Hän vain kuunteli välillä yöllä kaikkea, mikä ei enää juurikaan muuttunut yhtään sen mielenkiintoisemmaksi tai mitenkään järkevämmäksi enää. Kaikki puhe tuntui lopulta hyvin yhdentekevältä. Aivan kuin äänillä ei enää olisi ollut mitään uutta sanottavaa!
tiistai 21. heinäkuuta 2020
Laajalahti, Espoo 12.7.2020
Sipoonkorven kansallispuisto 12.7.2020
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)