perjantai 8. kesäkuuta 2018

Äänien kuulemisesta

Ketään ihmistä ei saisi tuomita,
äänien kuulemisesta,
sillä suurin osa ihmisistä,
on jossakin elämän vaiheessa,
kuullut äänen tai ääniä!

Kyseessä voi olla siis luonnollinen,
lapsilla esiintyvä synestesia,
aistien sekoittuminen,
aivojen rakenteelliset seikat,
tai poikkeavat hermoyhteydet aivoissa,
sekä monia muita tekijöitä,
joita ei vielä tunneta.

Kyseessä ei siis tarvitse olla,
psyykkinen sairaus,
vaan äänien kuuleminen,
voi olla erikoinen ilmiö,
johon henkilö on vain "joutunut"!

Se voi olla myös häirintää,
siis tietoista toimintaa,
jossa ihmistä häiritään keinoin,
joista on luettavissa kertomuksia,
maailmalta ja meiltä.

Tärkeintä on tukea,
antaa ääniä kuulevalle tietoja,
ohjeita kokemusten kautta,
jokainen voi oppia tulemaan toimeen,
tämän erikoislaatuisen maailman kanssa!

Voimakas psykiatrinen lääkitys,
voi johtaa ihmisen harhateille,
jopa uusia sairauksia voi puhjeta,
tunne-elämä voi vääristyä,
ja ihmisestä tulla entistä sairaampi!

Olisi parempi jo alussa etsiä muuta,
kokeilla terapeuttisia keinoja,
ja etsiä selviytymiskeinoja,
sillä äänet eivät ehkä häviä mihinkään,
ei edes millään lääkityksellä tai hoidoilla,
niiden kanssa on siis opittava elämään,
ja tulemaan toimeen jokapäiväisessä elämässä.

On ollut hyvä tavata ääniä kuulevia,
olla mukana vertaistoiminnassa,
ja nähdä ihmisiä oikeissa toimissa,
he ovat ihan tavallisia ihmisiä,
osa työelämässä ja osa eläkkeellä,
osalla on diagnoosi ja lääkkeet,
mutta osa pärjää ilman niitä!

Syntymä ja kuolema

Eihän elämässä ole mitään tärkeämpää,
kuin syntymä ja kuolema,
ja niiden välissä oleva aikajana,
joka on lyhyempi tai pitempi!

"miksi sinä et oksenna...,
miksi sinä et pissi housuusi...,
miksi sinä et käy vessassa...,
miksi sinä et kerro perheellesi...,
miksi sinä et kerro naapureillesi...?"

Kysymyksiä riittää jokaiselle päivälle,
siksi vertaistuen saaminen on tärkeää,
ja siksi on hyvä olla paikalla,
kuunnella ja jakaa kokemuksia,
elämän ihmeellisyyksistä myös!

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Laulujoutsenet

Heissä on jotain ylevää,
sellaista mitä ei ole ihmisessä,
eikä heitä voi sivuuttaa,
vaan he näkyvät,
koko kauneudessaan.

Oli aikoja meilläkin,
jolloin he olivat harvinaisia,
enkä heitä lapsuudesta muista,
vaan nyt he ovat läsnä,
- laulujoutsenet!

Kehrääjä

En minun sydämeni turhasta laula,
se laulaa kuin kehrääjä,
surisee hiljaa ja välillä kovaa,
elää kiihkeää elämää.

On vain kuultava oikein,
minä elän joka hetki,
eikä niitä hetkiä voi varastaa,
olen läksyni oppinut.

Olen vain omalla tielläni,
ja kuljen vastavirtaankin,
jos siihen on tarve.

Voitan vihollisiani,
enkä kuuntele enää,
niitä kaikkia turhia sanoja,
jotka voisivat romuttaa elämäni.

Siksi olen pelastunut,
tälle maalliselle elämälleni,
ja voittanut myös henkisesti,
sillä olen vain oma itseni,
enkä esitä mitään muuta,
ulkopuolista roolia,
joka ei sopinut minulle!

Illan hämärissä

Kuinka kaunista,
on katsella maisemaa,
jossa taivas hehkuu,
ja aurinko laskee.

Värjäten linnut,
ja maan ja metsät,
omilla sävyillään.

Kuinka sydän lepää,
on käsittämätöntä,
kuulla lintujen ääniä.

Pensassirkkalinnun sirinää,
ruisrääkän raksutusta,
ja satakielen monipolveista laulua,
joka kantaa kauas.

Kuinka sitä nauttiikaan,
näistä luonnonelämyksistä,
unohtaen huolet ja murheet.

Voi vain tuntea onnea,
minä näen ja kuulen,
jotakin kaunista ja ylevää,
jota vain luonto voi tarjota!


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Tarkoitusta emme voi tietää

Ei ole kuolemaa,
on vain kuolematon sielu,
joka siirtyy ajasta toiseen,
elämä jatkuu,
eikä mennyttä takaisin saa.

Kuka on siirtynyt toiselle puolelle,
olkoon elänyt lyhyen elämän,
tai pitkän elämän,
on täyttänyt paikkansa maailmassa,
ja nyt on vapaa kaikesta tästä.

Tarkoitusta emme voi tietää,
miksi nuoren elämä ei jatku,
kestää vain lyhyen aikaa,
mutta muut muistavat,
ehkä hänet oman tiensä kulkijana,
ehkä iloisena ja onnellisena,
tai surupukuun pukeutuneena!

Emme sitä ehkä voi tietää,
mitä toinen ihminen ajattelee,
sillä sisintään hän ei paljasta,
eikä kerro edes läheisilleen,
jos on jotain  sellaista,
mille ei itsekään sanoja löydä,
on vain joku möykky rinnan alla!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Negatiivista palautetta

Kun ihminen kuulee,
vain negatiivisia asioita,
hänen mielensä myrkyttyy,
tai hän lannistuu,
asioista joihin ei voi vaikuttaa!

Kun ihminen on kuullut vuosiakausia,
hänelle sanat menettävät merkityksensä,
ne ovat sanahelinää,
jotka valuvat hukkaan kuin sadepisarat,
jotka tippuvat mereen!

Mitä he puhuvat meille,
se on usein erittäin ikäviä,
ja solvaavia asioita,
sellaista josta hätkähtäisi,
jos ei tietäisi todellisuutta,
siksi on asetuttava yläpuolelle,
toimittava vain kuten muutoinkin tekisi,
ilman ikäviä neuvoja tai ansoja!