tiistai 4. joulukuuta 2018

Hetki

Hetki on arvokas,
se voi olla lahja läheiselle,
se voi olla muisto menneestä,
tai se voi elämän ratkaiseva,
monella tapaa merkityksellinen.

Hetkessä voi pilata jotain,
hetkessä voi tuhota ystävyyden,
hetkessä voi tapahtua vaarallista,
hetki on arvaamaton vihollinen,
eikä sitä voi ennustaa.

Mikä on merkityksellinen hetki?

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Hiljainen tappaja

Hän oli koko päivän kirjastossa tutkimassa tietokoneella asioita. Hänellä itsellään oli vähän kokemusta tiedon etsimisestä netin kautta, ja asiat etenivät hitaasti. Hän yritti löytää tietoja äänien kuulemisesta ja muusta tapahtuneesta. Hän löysi vain vieraskielisiä artikkeleita, eikä hänen kielitaitonsa ollut hyvä, mutta hän ymmärsi kuitenkin, että tällaisia kokemuksia on ollut muillakin ihmisillä.

Hän näki uutisia lehdistä, joissa oli mainittu henkilöiden kuulevan korkeita ääniä, ja tuntevan kipua korvissaan. Hän yritti löytää tietoja omalla kielellään, mutta se tuntui erityisen vaikealta tulkita, kuinka ne tapahtuivat. Nämä uutiset hän vain löysi ja ymmärsi, että kyseessä on jotakin, jota hän ei pysty itse ymmärtämään. Miten ihmiselle voitiin aiheuttaa kipua korviin ja mitä menetelmiä oli käytetty? Mistä ne äänet olivat tulleet?

Hän tiesi heti, että kokemukset olivat samankaltaisia, mutta hän ymmärsi, ettei niitä pystytä todistamaan tavallisin keinoin. Hän tiesi, että asioista oli oltava hiljaa, ja että hän ei itse pystyisi selvittämään  omia asioitaan. Hänen oli vain odotettava, jos joku muukin kokisi vastaavaa ja hän saisi tiedon siitä. Silloin hänellä olisi joku, joka uskoisi hänen kertomustaan.

Nyt hän oli asioiden kanssa yksin. Hän tiennyt ketään kuka olisi kuullut ääniä tällä tavoin. Eikä hän tiennyt, miten paljon muita kokemuksia oli ihmisillä. Hän oli hyvin mietteissään asioista, ja saapui kotia, kun ilta alkoi jo hämärtämään. Hän oli löytänyt jotakin, mutta miten se vaikuttaisi hänen elämäänsä ja mitä se merkitsi hänen elämässään, sitä hän ei osannut aavistaa tai tiennyt. Mitä tulevaisuudessa tulisi tapahtumaan?

Nainen puhui hänelle lähes koko ajan, ja hän ei enää piitannut paljon naisen puheista. Hän kuitenkin tunsi jotain tuttua puheissa, ja hän kuunteli naisen ääntä, koska se oli niin miellyttävä. Hän ei tiennyt, mitä hän ajattelisi tulevaisuudesta, ja muista asioista. Hänen oli vain odotettava, jos jotain muuta tapahtuisi. Hän oli toisinaan kyllästynyt asioiden hitauteen, ja ettei hän edennyt asioissa lainkaan. Mutta muutakaan hän ei nyt voinut tehdä!


Poikkeavat

Ihmisen on vain todettava,
että hän ei ole rakastettu,
sellaisena kuin hän on oleva,
häntä ei hyväksytä yksilönä,
koska hän on ns. epänormaali,
muiden ihmisten normien mukaan.

Ihmisen ominaisuudet,
ovat jollakin tapaa poikkeavat,
siitä totutusta kaavasta,
eikä hän siten voi olla hyväksyttävä,
vaan on ympäristössään poikkeavana,
hänen ajattelunsa ja tapansa,
eivät täytä ympäristön vaatimuksia.

On parempi pysytellä erossa,
sellaisista ihmisistä,
joiden mielestä olet poikkeava,
sillä he eivät hyväksy sinua,
koskaan sellaisena kuin olet,
etkä pysty näyttelemään muuta,
miksi olet sattunut syntymään.

Miten monta tällaista ihmistä,
olenkaan kohdannut elämässäni,
ettei heitä ole ymmärretty,
vaan heidän on syrjäytetty,
tai hylätty jollakin tapaa!

Miten meillä on varaa,
olla hyödyntämättä resursseja,
monia yliopistotason tutkintoja,
tai muita koulutuksia suorittaneita,
he ovat sijoittuneet matalapalkka-aloille,
työskentelemään töihin,
jotka eivät kelpaa muille!

lauantai 1. joulukuuta 2018

Hiljainen tappaja (todistaja)

"Jos voi nähdä pienempiä asioita, voi nähdä myös isompia asioita. Inhimillinen elämä. Muistojen kunnioittaminen. Elämä jatkuu virtana, sinisen taivaan alla, joskus surullisin mielin, särkynein sydämin. Joskus taas hetket, vain viipyvät muistoissa. Ja ajatus on muualla, lentävänä aavistuksena, epävarmuutena tulevasta, jota me kaikki elämme, josta emme vielä tiedä, mutta kuka on ensimmäinen ja kuka voisi olla viimeinen. Mitä elämä tuo, mitä elämä vie, kärsimystä ja onnea, vaihdellen, vuorotellen ja hetki hetkeltä. Olenko minä yksin?"

Hänellä oli ollut levoton yö. Illalla hän oli kuullut vanhan miehen äänen puhuvan taas pahaa hänestä ja hänen edesmenneestä vaimosta. Vanha mies oli sanonut, että hän on pettänyt vaimonsa luottamuksen ja ei ole kunnioittanut vaimonsa muistoa. Hän on sortunut turhiin ajatuksiin. Hänen pitäisi unohtaa kaikki muu, ja muistella vain vaimoaan. Ei hänen pitäisi enää etsiä muuta elämää, vaan tyytyä tähän. Vanha mies oli vihainen hänen ajatuksistaan uudesta perheestä, ja lasten hankkimisesta ja uuden elämän suunnittelusta.

Vanhan miehen ajatukset saivat hänen surulliseksi ja mietteliääksi. Hän ei tiennyt, miten hän ei olisi rakastanut vaimoaan tarpeeksi, ja miksi hän ei ollut riittävästi surrut tätä. Hän ei itsekään enää tiennyt, mikä oli oikein ja mikä oli väärin. Tuntui hyvin sekavalta ja väärältä ajatella uutta elämää toisen naisen kanssa. Vanhan miehen puhe tuomitsi hänet hyvin ankarasti, eikä hän saanut juuri rauhaa ajatuksiltaan tai muistoiltaan kaiken tämän jälkeen.

Hän valvoi melkein koko yön, ja oli hyvin liikuttunut välillä. Hänen oli katsottava yhä uudelleen useita kertoja vaimonsa vaatteita todetakseen kaiken olevan tallella. Hän suri mielessään ja oli hyvin levoton, miksi hänen vaimonsa piti kuolla, miksei otettu häntä pois. Hän tunsi olevansa voimaton ja avuton kaiken tapahtuneen suhteen. Hän ei voinut puolustella mitenkään omaa elämäänsä nyt. Hän tunsi myös syyllisyyttä oman vaimonsa viimeisten kuukausien ajasta, että hän oli ollut töissä, eikä itse hoitanut vaimoaan koko ajan.

Hän tunsi itsensä välillä petturiksi ja pettäneensä vaimonsa todella tässä tilanteessa. Hän ei osannut ajatella, miten hänen olisi pitänyt toimia, tai mitä hän olisi tehnyt toisin. Hän tunsi olonsa yhä epävarmemmaksi kaiken kuulemansa jälkeen. Asiat vaivasivat häntä pitkään vielä seuraavanakin päivänä. Hän oli kuin unessa osan päivästä, ja ajoi rutiininomaisesti oman reittinsä. Edes naisen puhe ei saanut häntä unohtamaan edellisen yön tapahtumia. Mitä hänelle oli tapahtumassa?

Tietojen kerääminen

Olisi siis aika aloittaa,
tietojen laajempi kerääminen,
kaikenlaisen haitanteon kartoittaminen,
koska sitä ei ymmärrä muut,
ainoastaan kohteeksi joutuneet.

Kirjallisesti se voitaisiin tehdä,
ja jopa henkilökohtaisin haastatteluin,
koota yhteen ihmisten tarinat,
ja mitä on kenellekin tehty,
saataisiin kokonaiskuva tilanteesta,
miten ihmisiä kohdellaan.

Olisi hyvä saada vertaistukea,
laajempi rinki ihmisiä auttamaan,
näitä uhreja ja neuvomaan,
miten toimia tilanteessa,
etteivät tule hulluksi julistetuksi!


Miten ihmisestä tehdään hullu?

Kun ihminen joutuu keskelle tapahtumia,
joita hän ei itse voi käsittää,
hän alkaa kertomaan niitä muille.

Nämä voivat sisältää valemediaa,
valokuvausta, huutelua kaduilla,
tietojen varastamista ja hyödyntämistä,
monenlaista muuta haittaa elämässä,
liikenteessä ja julkisissa kulkuvälineissä.

Sitten kun ihminen kertoo tapahtumista,
toiset ihmiset alkavat epäilemään,
koska ihminen on kokenut ne yksin,
eikä hänellä ole todisteita tai todistajaa,
että hän on muuttunut vainoharhaiseksi.

Kun vielä lähiomaiset tai muut ihmiset,
kertovat asioista eteenpäin,
jopa valehtelevat saadakseen henkilön hoitoon,
että "meinannut polttaa kotitalon",
tai "joku armeija seuraa häntä,
ja hän on halunnut turvaan sairaalaan",
niin siitä se soppa syntyy!

Suomessa toimii laajempi joukko,
tällaisen toiminnan harjoittajina,
ja he kiusaavat tavallisia kansalaisia,
ja näitä kuulee liki päivittäin,
ihmisille on tehty mitä oudoimpia tapahtumia!

Elämän mainingit

On korkeat aallot,
ja suuri myrskyävä meri,
tuuli puhaltaa kovemmin,
ja laivaa keinuttaa enemmän.

Elämässä puhurit puskevat,
milloin enemmän,
ja milloin vähemmän,
tuskin paljon vakaita hetkiä,
tai seesteistä on.

Sielun meressä uivat,
monet ihmisen pettymykset,
suuremmat surut,
tai iloisemmat päivät,
mutta vaihtelevaa on.

Ei ole kahta samanlaista,
on vain isompia myrskyjä,
ja navakampia tuulia,
ennen kuin rauha laskeutuu.

Tyynellä säällä on helppoa,
mieli ja sielu ovat rauhallisia,
mikä on silloin laulaa,
ilosta ja onnesta,
ainakin hetken aikaa.