Päiviä- uusi kokoelma 2015 alkuperäinen vuodelta 1977

Tänään tunnen kaipausta,

hellää kätesi kosketusta,

nyt olen yksin,

mutta tunnen sinun läsnäolosi.

Koko sieluni on ristiriitainen,

ahdistunut ja pelkojen valtaama,

jos en näe sinua enää,

tulisit pian takaisin,

kuulisit rakkauden soinnit sisimmässäsi,

olisit taas niin kuin ennen.

Kesän lempeät valoisat yöt,

jolloin sylissäsi lepäsin,

iloni jaoit ja suruni myös.

Tulisit pian,

sillä päiviä ei takaisin saa,

elämme vain tämän elämän,

jossa jokainen päivä on,

riemujen ja surujen päivä,

mutta silti niin ihmeellisen ihana,

elämä jatkuu aina

vaikka jossain joku nukkuu pois.

Juokse hevonen - uusi kokoelma 2015, eng. Run The Horse, Run

Juokse hevonen,

tuulispään lailla,

kohti uusia maita,

hirnu hevonen,

anna äänesi kuulua,

yli koko maan.

Ajatukset laukkaavat,

lentävät kohti poutapilviä,

kiitävät hattarat,

vaihtuvat kiivaasti,

puhuri puskee,

taivaan rannan taakse.

Päivät vaihtuvat,

mitä muistella saat,

mitä kenellekin kerrot,

sielusi sopukoista,

avaudu sielu,

kätketyt aarteet paljasta,

nouse jo kertomaan.

Tulen palavan tunnet,

jalkojasi polttavan maan,

silmiäsi kirvelevän savun,

elämän tuskan tunnet,

vartesi taipuu kumaraan.

On vain nuoruus jäänyt,

kauas vuosien taakse,

tätäkö etsit elämäsi vuodet,

onnea tavoittelit,

kultaa ja kimallusta.

Toisen sydämen löytämistä,

yhteistä tunnetta sitä,

se parasta löytämistä.

vuodelta 1985 alkuperäinen

Pako - uusi kokoelma 2015 alkuperäinen kirjoitettu 1977

Se tuli silloin,

- käsky muuttaa pois kotoa,

lähteä ja jättää kaikki.

Silloin koko kylä oli hälisevä joukko,

ihmiset ryntäilivät,

ja huutelivat toisiaan.

Pian tiet täyttyivät,

ensin tulivat hevoskärryt,

joissa oli pieniä lapsia,

ja vanhuksia.

Sitten tuli muu joukko,

kaikki oli mukana,

mitä vain ehdittiin ottaa.

Jotkut itkivät,

eläimet melusivat,

he kaikki jättivät taakseen,

rakkaimman paikkansa,

jossa he olivat olleet kauan,

- jotkut jo vuosikymmeniä.

Pian heidän kotinsa olisivat raunioina,

ja viholliset tuhoaisivat heidän omaisuutensa,

kukaan ei tiennyt vastausta,

mutta kaikki toivoivat sitä.

Suomelle uusi kokoelma 2015 alkuperäinen 1976

Oi isänmaa.

sinun valkeat hankesi,

kylmät kuulaa kasvosi,

tahtoisin mieleeni painaa,

sinisen taivaasi,

hehkuvan auringon kehäsi,

muistoissani säilyä suo.

Hangen narske, varpusen valitus,

on pakkanen - talvi,

jo vaippasi valkoinen verhoili,

maan, puut ja minut.

Yösi on tumma,

tähtesi kirkkaat,

ja sydämesi sykkii lämpöä.

Oi isänmaa,

sinua en voi unohtaa,

sinut muistan,

alla tropiikin palmujen,

keskellä Afrikan autiomaan,

sydämesi on hellä,

sinua rakastan.

Tuuli joka puissa soi - uusi kokoelma 2015 alkuperäinen vuodelta 1977

Olenko tuuli,

joka puissa soi,

olenko lintu,

joka lähtee pois,

minne minä menen,

sitä tiedä en?

Olenko tumma yö,

valoa vailla oon,

olenko murheeni vanki,

iloa vailla oon,

olen vain surullinen,

mitä tehdä voin?

Oletko siellä vielä,

mihin silloin jäit,

oletko enää ystävä,

johon luottaa voin,

sinua kaipaan, kaipaan,

kai tulla voin?

On ikävää yksin,

ystävää kaipaa niin,

rakkautta toivon,

rakastan sinua niin.

Oikeus rakastaa - uusi kokoelma 2015

Haaveita ei saa hukuttaa,

toiveita ei saa haudata,

ilman toivoa ei ole elämää.

Päivillä pitää olla

- tarkoituksensa,

kaikilla on oikeus elää,

toivoa valoa päiviinsä,

uskoa uusiin unelmiin.

Jos joutuu luopumaan,

ja menettää toivonsa,

hukkaa kaikki unelmansa,

ei jäljelle jää mitään.

Pitää uskaltaa elää,

voida polttaa siltoja,

joutuu luopumaan monesta,

ilman menettämistä jotakin,

on vaikea saada uutta.

Jokainen uhraus on tärkeä,

jotta voisi rakastaa uutta,

jokaisella surulla on merkitys,

täytyy uskaltaa elää ja rakastaa.

Linnun siivet 3 - uusi kokoelma 2015

Tahtoisi nähdä taivaan pilvet,

valkoisimmat hattarat,

ne tuulessa purjehtivat,

pinkit pilvet auringon paisteessa,

ja kaukana hohtaa taivaanranta.

Tahtoisi tavoittaa ne linnun siivet,

olla valmis liitämään,

ja kokeilla kantaako siivet,

kiittää Luojaa kaikesta,

tästä kauniista maailmasta,

alla sinisen taivaan kannen.

Sen suuren sanoman antajasta,

joka tuli keskellemme,

tästä ajasta, ikuisuudesta,

tahtoisi kiitoksen lausua,

ylistää pyhää sanomaa,

antaa lahjansa elämälle.

Päivä kerrallansa - kokoelma Sielun untuvia 2014

Aika ei rauhaa anna,

eikä kukaan ole täydellinen,

eikä meille ole ohjeita annettu,

vaan elämän säkeen toiset,

toiselle niin erilaiset annettu.

Ei niitä kukaan ennalta tietää saa,

mitä aina uusi päivä tuoda voi,

ja usein parempi niin olla onkin,

sillä huomisesta tuskin tänään apua on,

sillä jokainen päivä vuorollaan elettävä.

Sellaisena on kuin se tulla saa,

eikä aikaa tahdo hukata nyt,

vaan antaa sen itse selvittää,

tiensä tahtoa läpi elämän,

turhaan kiirehtiä tahdo ei.

Kun päivän kerrallaan käy,

ja odottaa ja ottaa kerrallaan,

niin uutta aamua odottaa,

yön tunnit yksin ja ymmärtää.

Aika vain hiljaa etenee,

ilman että huolta turhaan kantaa,

eikä ihmisen tarvitse huolehtia,

aika hoitaa ja korjaa sen.

Kaamos - uusi kokoelma 2015

Kaamos

Kohtaanko joskus,

ohitanko onneni,

täydellinen päivä,

vain vajaa, vaarallinen,

tietäisinkö aikani,

ehtisikö ajatukseni mukaan?

Huolia joskus,

pieniä hetkiä vielä,

päivä saa odottaa,

kun on kaamosta keskellä,

valoa ei vain ole,

eikä aurinko paista.

Haaveillen - Kaipaus - Kaipaus 2 - uusi kokoelma 2015

Haaveillen

Ja aikaa on niin vähän,

enkä tiedä elämääni eteenpäin,

sielussani soi ja yhä enemmän soi,

sielussani soi elämän sävelet.

Olen vain yksinäinen kotka,

ja liitelen taivaalla,

maailmani olet kaunis,

valkoinen pilvi ja sininen taivas.

Se kirkas on aurinko,

elä ja haaveile,

elämäsi on sen arvoinen.

 

Kaipaus - äidille omistettu

On paljon muistoja,

paljon yhteisiä hetkiä,

sanoja ei tarvita aina,

vain läsnäolo riittää.

Nyt olla vapaana,

ja liidellä lintujen lailla,

eikä ole kipuja enää siellä,

eikä tuskaa kipua enää tunne.

Odottaa vain uusi maa,

jota ihailla silloin saa.

Jos kuuta katsot,

ja hiljaisuutta kuuntelet,

ehkä kuulet siipiesi äänet,

ja tunnet läsnäoloni.

Olen poissa,

mutta sydämessäsi läsnä.

On ihmisen osa arvaamaton,

sanaton ja kaipaus suuri.

 

Kaipaus 2

Miten voisi olla yksinään,

jos ajatukseni on läsnä,

ja miten voisin kaivata mitään,

sillä minähän nautin omasta seurastani.

Ilman mitään aikatauluja,

ilman kiirettä, ilman puhetta.

Jos olisin lintu,

niin ehkä voisin olla,

ja painaa pääni siipien suojaan.

Ja katsoisin tähteäni,

joka taivaalle syttyy,

ja näkisin aivan toisenlaisen,

uuden unelmieni maan.

Uusi kokoelma - Sielun Untuvia, 2014 joulukuu julkaistu

Keskellä talvisen päivän

Hetken häivähdys,

ajatuksien kulku,

keskellä talvisen päivän,

maassa talven tuntu,

vielä hetkisen viipyvä,

vaikkei lunta ollutkaan.

mutta hämärä oli yö.

Eikä valoisaa kesä,

ole lämpöä tuonut,

eikä kevään vihreyttä,

ole vielä meille suotu.

Vajaata aikaa,

keskellä talvipäivän,

odottelen uutta aikaa,

kuulostelen kevään tuulia,

tervehtien lintujen laulua,

ja ajatellen auringon paistetta.

Katsomme aikaa kuluvaa,

ihmetellen päivien kulumista,

keskellä talven harmautta,

kun lunta ei ole,

vaikka jäätynyttä maata,

pinnallaan vettä pidättää.

Pieni ihminen - uusi kokoelma 2015, alkuperäinen runo kirjoitettu vuonna 1977

Minä - pieni ihminen,

näen avuttomat kasvosi, 

hennon vartesi.

Ojennan käteni,

yrität tarttua,

mutta olen liian kaukana.

En voi auttaa sinua,

sanan ovat pelkkää valhetta,

käteni ovat liian heikot,

jos sanankin saisit,

jaksaisit elää edes huomiseen.

Huominen on jo melkein tänään,

mutta viikko on ikuisuus,

et jaksa ajatella enempää.

Olet hiekansiru kallion juurella,

jonka elämänmeri,

voi pyyhkäistä pois.