Mies muisti alkuaikojen tapahtumia. Ne olivat olleet yksittäisiä sanoja, joita hän oli kuullut työpaikalla ja ympäristössään. Hän oli alkanut tarkkailemaan ympäristöään, mutta ei aina voinut ymmärtää, mistä ääni tai äänet tulivat. Joskus ne tulivat liikenteen metelistä, joskus veden äänistä tai eläinten äänistä, ja hän kuuli ne sanoina. Hän kuuli myös radiosta äänet vääristyneinä, ja aivan kuin joku puhuttelisi häntä. Hän ei pystynyt ymmärtämään, kuka hänelle puhui, ja miten joku toinen ääni muuttui puheeksi hänen korvissaan. Hän oli yhä enemmän hämillään ja pelokas, mitä kaikki merkitsisi? Oliko hän tulossa hulluksi, vai oliko tapahtumissa jotain muuta?
Hän muisti liikenteen äänet, ja kuinka joskus joku auton tai moottoripyörän ääni kuului voimakkaammin kuin tavallisesti hänen korvissaan. Hän muisti jopa omassa kodissaan äänimaailman, ja sen, että äänet olivat voimakkaampia joissakin kohdissa huoneessa. Ilmastointiventtiilit tai kodin laitteiden ääni voimisti puheääntä, ja se tuntui oudolta. Hiljaisessa tilassa äänet kuuluivat vain hiljaisina tai jopa kuiskauksen omaisina ääninä. Yöllä hän häiriintyi ulkopuolisista äänistä ja heräsi usein autojen tai työkoneiden ääniin, mutta muutoin oli hiljaista suhinaa ympärillä ja hiljaisia sanoja. Joskus oli matalaa murinaa, mutta sanat kuuluivat hiljaisina.
Hän oli kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Kärsimysnäytelmä oli ollut silloin vasta alussa, eikä hän tiennyt, mitä oli tapahtunut ja miten kaikki oli tapahtunut. Hän oli luottanut ihmisiin eikä hän tiennyt mitään tulevasta. Hän koki selittämätöntä pelkoa jotain näkymätöntä vihollista kohtaan. Hän oli kuullut outoja ääniä ja nähnyt jotain sellaista, mitä hän ei pystynyt selittämään. Se aiheutti voimakkan reaktion ja pelkotilan, koska hän ymmärsi, että oli sellaista, mitä hän ei tiennyt. Miten hän voisi selvitä tilanteesta ja kaikesta tästä?
Syyllisyys on ankara seuralainen. Hän tunsi, että oli tavallaan osin syyllinen tapahtumiin ja toisaalta hän oli syytön oman tietämättömyytensä takia. Hän tiesi, että kuolema oli ollut hiuskarvan varassa. Hän oli melkein kuollut. Arvet hänen kehossaan muistuttivat hänelle tapahtuneista asioista. Myös kasvoissa näkyi arpia, ja hän oli itsekin vahingoittanut itseään, sillä ei ollut muuta keinoa vahvistaa hänen kertomustaa kohtaamisesta petoeläinten kanssa. Hän kertoi onnettomuudesta. Ja että hän ei pystynyt muistamaan kaikkia tapahtumia.
Olisiko kuolema ollut armollisempi hänen kohdallaan, vai tämä elämä näiden muistojen kanssa? Sitäkin hän joutui pohtimaan usein. Hän oli kuitekin levollinen sillä hänen vaimonsa ja muut ihmiset tukivat häntä. Hän tunsi saavansa voimaa myös rukouksista ja hän tunsi olevansa tietyllä tavalla siunattu saadessaan uuden mahdollisuuden elämässään. Ehkä lopulta kaikki kääntyisi hyväksi, ja ehkä hän saisi enemmän tietoa asioista, joihin ei nyt löytynyt vastauksia!
Muistamattomuus olisi ehkä myös suojellut häntä näiltä ankarilta muistoilta ja itsesyytöksiltä, mutta hänen mieleensä palautui yhä uudestaan pieniä yksityiskohtia kaikista tapahtumista. Siksi hän ei voisi unohtaa tapahtumia, ja ne seurasivat häntä kaikkialle, ja yhä uudelleen hän eli tapahtumia unissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti