Armo vapauttaa

 Ei kannata olla elämän tuomari,

tuomita toisia teoistaan,

sillä emme voi tietää,

kaikista taustekijöistä.

He voivat olla johdettu harhaan,

he voivat olla manipuloituja,

heille on annettu vääriä tietoja.

Tuomio on vain korkeamman,

se ei ole minun tai sinun vallassasi,

vaan se on ihmisen henkilökohtainen,

oman elämän tilitys viimeisinä hetkinä.

Miten sinä olet valinnut päiväsi,

oletko sinä ollut rehellinen itsellesi,

oletko tunnustanut olevasi väärässä,

ehkä olet pyytänyt anteeksiantoa?

Usein mietin eläväni viimeistä päivää,

ja olen levollisella mielellä,

olen tehnyt tilini selviksi,

olen pyytänyt anteeksi tekojani,

olen ollut erehtyväinen elämässäni.

Olen tuntenut enkelin kosketuksen,

olen tuntenut rauhan tunteen,

elämän rajallisuuden ja kuoleman läheisyyden,

ja sieluni on ollut vain hyvin levollinen.

Siksi en enää pelkää viimeistä päivää,

uskon selviävänä kaikesta siitäkin,

enkä näe elämäni tarkoitusta huonona,

olen ainakin yrittänyt elää siten,

kuin jokainen päivä olisi se viimeiseni!

Hiljainen tappaja

Mies oli ollut monta päivää jo ilman ääniä. Hän ei tiennyt, että kaikki tuntuisi niin oudolta, eikä hän tuntenut kehossaan kipua tai muutakaan outoa. Hän oli kuin vapaa kaikesta, ja se tuntui nyt liian oudolta kokemukselta. Hän oli kuin toisessa maailmassa tai toisessa todellisuudessa, ja koki sellaista, mikä teki kaikesta hänen kokemastaan entistä oudomman ja erikoisemman kokemuksen.

Mies mietti, milloin ja missä tilanteessa hän oli alkanut kuulemaan ääniä. Hän muisti edesmenneen vaimonsa ja hänen sairautensa vaikeana ajankohtana elämässään. Hän oli itse ollut kiireinen työssä, ja jatkuva huoli kotona sai hänet väsyneeksi, ja hän ei ymmärtänyt kuin surra vaimonsa ja itsensä puolesta. Hän tiesi jäävänsä liian yksin elämässään, ja tilanne oli vaikea, eikä heillä ollut edes lapsia. Hän koki jäävänsä kaikesta paitsi elämässään. Hän ei tiennyt, miten jaksaisi jatkaa elämää vaimonsa kuoleman jälkeen. Hän oli saanut tukea edesmenneen vaimonsa sukulaisilta, mutta jaksaisivatko hekään olla hänen tukenaan ja kuinka kauan hän surisi vaimoaan. 

Kaikki tuntui kuitenkin nyt hänestä niin selvältä. Hän oli ollut helposti johdateltavissa ja hänet oli helppo manipuloida. Hän oli ollut heikko ja ahdistunut kaikesta omassa elämässään. 

Hän oli kuullut alussa vain outoa sirinää ja korkeita ääniä. Hän ajatteli niiden tulevan läheisistä sähköjohdoista, joita roikkui katujen välissä. Näytti kuin ne olisivat aiheuttaneet sirinää, ja hän ihmetteli ääntä alussa. Mutta sitten äänet muuttuivat ja hän alkoi kuulemaan puhetta. Ensin hän luuli sen tulevan ilmastoinnin kautta muista asunnoista, tai jossakin lähellä oli radio päällä. Hän ei tiennyt, miksi hän kuuli autojen äänet ja muut liikenteen äänet niin kovina. Nyt hän tiesi, että ne kuuluivat oikeasti hänen korvissaan jotenkin liian kovina kuin ne oikeasti olivat olleet. Hän oli herkistynyt ympäristön äänille. 

Hän oli kokenut elämässään pelkoa ja kuoleman läheisyyttä. Hän ymmärsi oman tilansa ja oman kotinsa tyhjyyden ja hiljaisuuden. Siksi äänimaailma tuli hänen kotiinsa outona ja erikoisena ilmiönä. Hän ei alussa tiennyt äänien vaikutuksista elämäänsä. Hän pelkäsi alussa ja koki jonkinlaista seurantaa ympäristön taholta. Ehkä ihmiset olivatkin vain uteliaita, eikä kukaan halunnut häntä pelotella. Ehkä he seurasivat häntä hänen vaimonsa kuoleman takia nähdäkseen kuinka hän pärjäsi yksin.

Mies tiesi, miten äänet alkoivat johdattaa häntä, ja miten hän näki kuulemaansa vahvistavia näkyjä, ja miten äänet kyselivät tarkkaan kaikesta päivän tapahtumista. Eikö hän itse nähnyt naista, ja miten nainen oli kiinnostunut hänestä. Eikö hän ollutkin pätevä ja hyvä mies, eikä hän ansainnut paremman elämän. Kaikki tuntui oudolta nyt, miten ja miksi hän oli uskonut kaikkeen tuohon typeryyteen. Hän ymmärsi, että hän oli uskonut olemattomiin asioihin, eikä tiennyt todellisuutta. Jotenkin hän vain manipuloitui uskomaan sellaista, mikä ei ollut totta!

 

Ajatuksen lentoja

Kirjoitan tarinoita,

mielikuvituksellisia ajatuksen lentoja,

kerään talteen tapahtumia,

elämän mittaisen matkan varrelta,

ja kuvittelen tapahtumia,

joita ei ehkä oikeasti tapahdu,

käytän laajaa elämän kirjoa,

ja maailman ihmeellisyyttä.

 

Käytän kirjailijan vapautta,

luoda jotain uutta,

joka koskettaa ihmistä,

joka kohtaa ihmisiä,

ja antaa ajattelemisen aiheita.

 

 

 

 

 

 

 

Vappu - Elämänkaarisilta

Elämässä tuhat salamaa,

ja tulenpalava kiire,

saada kaikki valmiiksi.

Mutta maailmahan on jo valmis,

eikä elämästä tule koskaan valmista,

on vain puolittaisia hetkiä,

joita ei saa aina kiinni,

purjehtii aalloilla,

kuin irtipäässyt vene.

Karikoista huolimatta,

kuljemme eteenpäin,

joskus ehkä hetken taaksepäin,

huomaamatta,

että aika menee ohitse,

ja jälkeen jää vain ohut vana.

Elämä on tässä,

tänä päivänä ja tänä hetkenä,

eikä huomista vielä arvaa,

mikä siellä voi odottaa,

mennyttä ei voi unohtaa,

eikä voi muuttaa.

On vain hyväksyttävä virheet,

omat elämänsä teot,

ja maksettava se vaadittu hinta,

olipa se vaikka kuolema,

sillä elämä ei anna armoa,

vaan se päättyy joku päivä,

huolimatta kaikista varotoimenpiteistä.

Tänään en voi olla viisaampi,

enkä yhtään huolellisempi,

olen vain hetken ilmassa elävä,

ja hengitän tänään,

huomenna ehkä kaikki on toisin.

Jos jotain merkittävää osaisin,

olisin ehkä pörssissä keinuva miljönääri,

mutta olen vain tavallista tavallisempi,

toisten koteja siivoava mummo,

ja persjalkainen kulkija,

en siis erotu mitenkään joukosta,

olen enemmänkin massaan hukkuva,

ja toisten jalkoihin jäävä.

Miten minusta joskus jotain jäisi,

siis elämään jälkeeni,

tai muiden muistoihin,

sitä en voisi ymmärtää.

Jokainen ihminen unohtuu,

jää vain nimeksi hautausmaan kiveen,

tai muistolaattaan,

osaksi omaa sukuaan,

eikä ehkä sinne tuoda kukkiakaan,

jos kukaan ei muista hautapaikkaa,

tai koko suku on vain kadonnut.

Siellä se on lopullinen paikka,

katveessa kellotapulin ja kirkon,

siellä on tuhkani paikka,

ja olen levollinen siitäkin asiasta,

olen hoitanut itseni sinne kotiin asti.

Siksi en voi surra enää,

mitä kaikkea olen kokenut tai nähnyt,

olen itkenyt maailman lasten takia,

nähnyt ihmisen vailla toivoa,

ja ilman elämisen iloa,

mutta olen nähnyt myös ilon,

joka kumpuaa äärettömästä köyhyydestä,

kun ei ole mitään enää jäljellä.

On vain taivaan linnut seurana,

ja ikuinen auringon valo taivaalla,

lattia on tomuinen ja kuiva maa,

saviset ruskeat seinät,

ja karrelle palanut ruoho pihassa.

Mutta ilo voi olla muutakin,

kuin tätä maallista mammonaa,

se voi olla syvempää iloa,

joka kumpuaa ihmisestä itsestään,

eikä tavoittele taivaita,

vaan iloitsee vaikka yhdestä kanasta,

tai yhdestä selvinneestä lapsesta,

saanut siunausta osakseen,

kuullut iloisen rukouksen,

tai iloisen laulun,

jatkaa vielä tätä matkaa.

On vain oltava rohkeampi,

ollessaan talutusnuorassa,

tai jatkuvasti seurattu,

jos tuntee sellaista,

mitä ei ehkä tiedä,

mitä on elämässä olemassa,

eikä siitä pääse vapaaksi,

vaan on vain kahlittu,

toiseen maailmaan,

joka on olemassa vain mielessä,

ja jonka vangiksi on jäänyt.