Kuuntelen kesää,
lauluja lintujen,
laineita päivien,
ja säteitä auringon.
Tunnen lämpöä
ja lempeän tuulen,
ehtisikö uimaan,
saisiko rusketuksen?
Kaikki saapuvat ajallaan,
taivas antaa omansa,
eikä sitä voi pakottaa,
sade saapuu joskus.
Uutta voimaa antaa,
virkistää kuivuneen,
pisarat ovat lempeät,
lämpimässä säässä.
Finnish and English texts. Even making the mistakes, writing some English. The Finnish is the best language with the special words and my own language. The photos of the nature in Finland and abroad. The short stories of the fantasy and the life.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
torstai 1. tammikuuta 2015
Epävarmuudessa - kirjoitettu syksyllä 2014
Jatkuvassa
epävarmuudessa,
eläminen on
vaikeaa,
ei pysty rakentamaan
uutta,
elämä kuluu
hiljalleen,
ilman suurempaa
merkitystä.
Ilman päämäärää
on vaikeaa
vaikea suunnistaa
mihinkään,
eikä ole
ilmansuuntia,
ilman todellista
tietämystä,
eikä voi olla
ratkaisuja.
Kaikki on vain
pintapuolista,
siihen tarvitaan
enemmän tietoa,
pitää olla
varmuutta asioista,
tyhjän päälle ei
pysty rakentamaan,
pilvilinnoja voi
rakentaa kuka tahansa.
Todellista elämää
täytyy etsiä,
sen saavuttaminen on
vaikeaa,
elämässä oleva
epävarmuus,
lisää pelkoa,
epäonnistumista,
riskien ottaminen on
vaikeaa.
Joskus joutuu
valitsemaan,
valinnan tekeminen
on välttämätön,
ilman sitä roikkuu
ohuiden lankojen varassa,
valintaa ei aina
pysty perustelemaan,
mielikuvat ja
mielipiteet vaikuttavat.
Joskus toisten apu
pahentaa tilannetta,
se tuntuu liian
turhauttavalta,
olla arvosteltavana
kaikkien silmissä,
sinut on leimattu jo
kauan sitten,
eikä siitä
roolista pääse eroon.
Sen rikki repiminen
sattuu,
ja se satuttaa
muitakin,
joskus on pakko
riuhtaista irti,
yrittää toisella
tavalla,
epäonnistumisista
huolimatta.
Jatkuvassa
epävarmuudessa,
eläminen on
kuluttavaa,
ihminen on
hälytystilassa,
eikä saa rauhaa
silloin,
tulee vain
turhautunut olo.
maanantai 29. joulukuuta 2014
Ystävän muistolle - kirjoitettu vuosia sitten
Ystävän
muistolle
Hauras on elämän säie,
se hetkessä katoaa ja
katkeaa,
se häviää yhtä helposti
kuin,
usva kesäisen pellon yltä,
tai sadepisara koivun
lehdeltä,
auringon lämmittäessä.
Niin vähän aikaa olla voi,
tai paljon ja emmekä tiedä,
minne tuntematon polku
kuljettaa,
onko se tuttua ja turvallista
tietä,
kuka meistä sen löytää
voi,
ja kenelle se tie valitaan?
On vain paljon epävarmuutta,
mitä päivämme eteen tuo,
elämän virta meitä
kuljettaa,
joskus kolhien, joskus
hellien,
niin haurasta ja herkkää,
niin katoavaista elämä on.
Olemme rikkinäisiä astioita,
etsimme elämän säiettä,
emmekä aina sitä löytää
voi,
helposti särkyvä sydän on,
se on kuin ohut syksyinen jää,
joka sirpaleiksi rikki
risahtaa.
Muuttolintujen matkassa,
muutamme toiseen maahan,
saavumme rauhan satamaan,
siellä on kesä ja aurinko,
rauhallista ja kaunista,
hyvää matkaa sinulle ystävä!
Talvimetsän taikaa 2
Talvimetsän
taikaa 2
Vaiti on metsä silloin,
kun tyyni on talvi-ilta,
hentoina nousevat heinät,
lumesta kurottelevat tupsut,
hangella hohtaa kuun valo.
Timanttien lailla tuikkivat
koivut,
oksien huurre on unelmahöttöä,
vangitsee katseen taivaalle,
eikä kylmyys tunnu silloin,
kun katselee sinisistä
hämärää.
Katselee lumoutuneena,
näkee salaperäisyyden,
ja varjoja puiden takana,
taianomaisena talvimetsä,
se kätkee elämän sisäänsä.
Se elää talvenkin keskellä,
ja herää kukoistukseen
keväällä,
kesällä kaikki siellä
kukkii,
syksyllä luonto luopuu
kesästä,
ja odottaa taas talven tuloa.
Talvimetsän taikaa 1
Talvimetsän
taikaa 1
Pehmeä lumi on
lempeä,
sen keveys tuntuu
iholla,
taianomaista on
talvimetsä,
pakkasen
kuorruttamat puut,
hohtavat auringon
paisteessa.
Talvipäivän
hämäryys kohtaa,
kaikissa siniharmaan
sävyissä,
auringon laskiessa
taivas,
hohtaa hentoina
harsopilvinä,
kuin odottaen
tähtien tuloa.
Pian syttyvät
ensimmäiset,
ja hetki vain kun
hämärtyy,
kohta koko taivas
tuikkii,
tuhannet tähdet siellä,
lähettävät terveiset meille,
talvipäivän iltaan
ja yöhön.
Kuu nousee
varovasti,
antaa kalpean
valonsa,
lumikiteet hohtavat
hangilla,
metsässä
rasahtavat puut,
pakkanen kiristyy
yötä kohti,
kuuraa viimeisetkin
koivut.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Vuodenajat - kesä ja talvi
Kesä
Järven selkää katselen,
saaria kiertävät kiviset rannat,
rantakoivut tuulessa hiljaa huokailevat,
ja kaislikossa sorsapoikue ui,
muistoja veneretkistä kalassa siellä.
Peltojen keskellä talot näen,
ja katsoin aukeaa viljavainiota,
illan ruska värjää järven pintaa,
sininen hämärä lisääntyy,
ja pian nousee usva järven selälle.
Kuuluu kumea kaulushaikaran ääni,
järven poukaman kaislikosta,
tuttu veneranta ja kaislikko,
siellä juhlittu monet kalakeittoillat,
on veneretkille ja kalaan päästy.
Kaunis on järven selkä kesällä,
ilo laineiden leikkiä katsella.
Talvi
Hiihtoladut rantoja kiertävät,
hohtavat koivut ja pajut,
talvipäivän huurteessa.
Sininen kajo metsästä heijastuu,
taivaan rannassa auringon kirkkaus,
valoa silmiä häikäisee.
Järven selkää katselen,
saaria kiertävät kiviset rannat,
rantakoivut tuulessa hiljaa huokailevat,
ja kaislikossa sorsapoikue ui,
muistoja veneretkistä kalassa siellä.
Peltojen keskellä talot näen,
ja katsoin aukeaa viljavainiota,
illan ruska värjää järven pintaa,
sininen hämärä lisääntyy,
ja pian nousee usva järven selälle.
Kuuluu kumea kaulushaikaran ääni,
järven poukaman kaislikosta,
tuttu veneranta ja kaislikko,
siellä juhlittu monet kalakeittoillat,
on veneretkille ja kalaan päästy.
Kaunis on järven selkä kesällä,
ilo laineiden leikkiä katsella.
Talvi
Hiihtoladut rantoja kiertävät,
hohtavat koivut ja pajut,
talvipäivän huurteessa.
Sininen kajo metsästä heijastuu,
taivaan rannassa auringon kirkkaus,
valoa silmiä häikäisee.
torstai 25. joulukuuta 2014
Joulu 1973, kirjoitettu 2.1.1974
Niin vaihtui vuosi ja joulu on takanapäin. Kävin kolmissa pikkujouluissa. Joulu kului tavallisen kiireen merkeissä. Jouluna en ollut joulukirkossa. Muut olivat Tapaninpäivänä perhekirkossa. Joululahjaksi sain monot, sukset, tunikan, hammasharjan ja piirustuslehtiön. Kokeilin jo kaikkea ja olen tyytyväinen. Jouluna kävimme mummolassa ja Rinneahoilla. Tapaninpäivänä kävin Marja-ahossa ja illalla kävimme Hukanmäessä.
Ilma on ollut jo talvinen. Tosin pari kertaa on ollut suoja. Hiihdin eilen 14 kilometriä ja olen nyt hiihtänyt 26 kilometriä. Meidän täytyy hiihtää 100.
Uudenvuoden aattona meillä oli Rinneahot, kuten tavallisesti. Valoimme tinaa ja paistoimme makkaraa. Sain merimiinan ja jonkun ihmisen. Kello 24.00 meni T sisar ja H veli rappusille. He näkivät ilotulitusraketteja ja huusivat meitä myös tulemaan sinne. Ilotulitus näkyi todella upeasti.
Koulu alkoi tänään. Lukion oppilaat suunnittelevat opetusta ja meillä ei ole nyt läksyjä. Todistuksen sain yllättävän hyvän. Keskiarvo oli laskenut vain 0,4. Nyt se on 8,4.
Ilma on ollut jo talvinen. Tosin pari kertaa on ollut suoja. Hiihdin eilen 14 kilometriä ja olen nyt hiihtänyt 26 kilometriä. Meidän täytyy hiihtää 100.
Uudenvuoden aattona meillä oli Rinneahot, kuten tavallisesti. Valoimme tinaa ja paistoimme makkaraa. Sain merimiinan ja jonkun ihmisen. Kello 24.00 meni T sisar ja H veli rappusille. He näkivät ilotulitusraketteja ja huusivat meitä myös tulemaan sinne. Ilotulitus näkyi todella upeasti.
Koulu alkoi tänään. Lukion oppilaat suunnittelevat opetusta ja meillä ei ole nyt läksyjä. Todistuksen sain yllättävän hyvän. Keskiarvo oli laskenut vain 0,4. Nyt se on 8,4.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)