lauantai 12. lokakuuta 2019

Hiljainen tappaja

Vanha mies oli iloinen saadasseen seuraa nuoremmasta miehestä. Kaikki puutarhatyöt ja viljelykset olivat nyt hyvin hoidettuja, ja hän sai satoa hyvin pienistä peltotilkuista. Heillä ei ollut puutetta ruoasta ja vanhus ymmärsi, että mies voisi aivan hyvin jäädä hänen luokseen pitemmäksi aikaa. Mies ei ollut puhunut muuttamisesta, ja vanhus toivoi, että hän jäisi pysyvästi tähän asumaan. Vanhus oli suunnitellut jo tulevaisuutta, mutta ei ollut vielä uskaltanut kysyä nuoremmalta mieheltä asioista enempää.

Nuorempi mies näytti usein olevan omissa ajatuksissaan. Vanhus käsitti, että hänelle on sattunut varmasti jotain hyvin ikävää, ja hän on ehkä ollut jostain syystä pahoinpidelty tai jotain muuta pahaa on tehty hänelle. Miehen kasvoissa ja vartalossa oli paljon arpia, ja palovammoja. Hän näki selässä olevan arpia, ja myös raajoissa oli merkkejä palovammoista. Vanhus ajatteli, että mies kertoisi kyllä tapahtumista myöhemmin. Hän ei ehkä ole vieläkään toipunut kunnolla, ja hän varmaan suree jotakin, ja hän on siksi puhunut vähän entisestä elämästään.

Mies oli kärsinyt jo pitkään erikoisista oireista kehossaan. Hän ei puhunut niistä vanhukselle, koska arveli, että vanhus tuskin olisi ymmärtänyt, että hänellä olisi joku erikoinen sairaus tai vamma. Mies sai kipupiikkejä kehoonsa ja niveliin, välillä hetkellinen kipu sai hänet muuttamaan asentoa, tai tekemään jonkun erikoisen liikkeen työssä. 

Mies kompasteli joskus tahtomattaan, ja siksi hän varoi jokaisella askeleella kävellessään. Hän katsoi tarkemmin maastoa ja ympäristöä. Hänen aistinsa olivat herkistyneet tarkkailemaan kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Hän ei ollut nähnyt kuin pari muuta ihmistä käyvän vanhuksen luona koko aikana. Hän ymmärsi, että vanha mies oli yksikseen elänyt pitkään, eikä kaivannut paljon seuraa tai muutakaan elämässä. Elämä oli hyvin yksinkertaista ja samanlaista päivästä toiseen.

Äänimaailma oli ollut aggressiivisesti syyttävä onnettomuuden jälkeen. Se ei juuri jättänyt sijaa muille tunteilla kuin viha ja uhkailu, ja pelottelu, ja ne olivat läsnä joka päivä. Mies koki joskus ahdistusta kaikista sanoista, mutta hän oli päättänyt vain selvitä aina jokaisena päivänä päivän askareista, ja hän oli saanut kuitenkin paikan, jossa hän voi olla rauhassa muilta ihmisiltä. Vanhus oli antanut hänelle lisää petivaatteita ja hän tunsi jo olonsa kotoisammaksi. Joitakin vaatteita hän olisi tarvinnut lisää, mutta hän oli tyytyväinen nykyiseen tilaansa.

Mies iloitsi, että hän oli pystynyt auttamaan toista ihmistä. Miehet olivat tulleet hyvin toimeen. Vanhus oli kertonut, että hänellä ei ollut perillisiä, eikä kukaan ollut kiinnostunut syrjäisestä talosta. Ehkä vanhus toivoi, että hän voisi asua siellä. Mutta vielä oli ehkä useita vuosia elinaikaa, kukapa sitä tietää, vaikka vanhuksen voimat olivat jo ehtyneet.


perjantai 11. lokakuuta 2019

Hiljainen tappaja

Mies kuuli puhetta jatkuvasti. Äänet soimasivat häntä, kuinka huono hän oli! Mies oli valvonut melkein koko yön. Hän kuuli puhelimen soivan, ja puhe loppui. Hetken päästä ääni jatkoi taas puhetta, kuinka huono mies oli. Mies päätti, että hänen pitää tietää enemmän, onko muutkin kokeneet vastaavia asioita kuin hän!

Hän tunsi päässään outoa huimausta ja korvia pisteli. Hän oli ollut välillä kovin sairas vatsavaivan takia, ja hän ei tiennyt, miksi hän näki pimeässä pieniä valon välähdyksiä. Välillä hän näki kuin usvaa tai savua olisi ollut hänen makuupaikansa yläpuolella. Asiat olivat outoja, eikä hän tuntenut ketään, keneltä hän voisi kysyä asioista!

Hän muisti kuulleensa aikaisemminkin koirien haukuntaa tai askeleiden ääniä, jopa jonkin työkoneen ääntä, puheen taustalla. Hän ihmetteli, miten henget tai saatanat liikkuvat ihmisten keskuudessa. Mitä kaikkea tämä merkitsi hänen elämässään? Hän ymmärsi, että hän oli toiminut hyvässä uskossa, eikä hän tiennyt mitään, miksi ei voisi toimia tilausten ja pyyntöjen mukaan. Hän ajatteli, että vastuussa olivat tilaajat, koska saivat hänet sinne ihmisten keskelle!

torstai 10. lokakuuta 2019

Haitalliset äänet

Äänet voivat aiheuttaa ihmiselle epämukavia tuntemuksia. Ihmiskorvin kuulumattomat infraäänet ovat haitallisia. Niiden vaikutuksia on tutkittu mm. tuulivoimaloiden läheisyydessä. Tuulivoimalat eivät ole hiljaisia, vaan niistä tulee myös ääniä. Tuleeko niistä infraääniä, sitä en tiedä, mutta muut äänet ovat luonnossa häiritseviä. Ehkä niihinkin tottuu paikalliset asukkaat.

Infraääniaseita on kehitelty jo pitkään, ja niistä on tietoja jo 1940-luvulta lähtien. Aseet ovat voimakasta kipua ja epämukavuutta aiheuttavia. Äänien on todettu aiheuttavan laajasti käytettynä mm. aivoinfarkteja ja sydäninfarkteja, ja nämä todennäköisesti lisääntyvät väestön keskuudessa, jos on voimakkaita infraääniä.

Sodankäynnin aseena äänet ovat näkymätön ase, joilla on laajoja vaikutuksia. Infraäänen biologisia vaikutuksia on epämukavuuden aiheuttaminen, sekavuus, kehon nesteiden värähtely mm. aivoissa, ja elimistössä aiheuttaa ihmisessä paljon vaikutuksia. On raportoitu mm. päänsärkyä, oksentelua, tahdosta riippumatonta ulostamista, ja sydänkohtauksia.

Infraäänten lähteitä pitäisi tutkia laajemmin. Teollisuuslaitokset, kaivokset, voimalaitokset ja muu iso teollisuus voi tuottaa infraääniä. Kaikkia vaikutuksia ympäristössä ei voida tietää ennakolta ja infraäänet voivat tulla kaukaa. Ne kantavat pitkän matkan päähän.

Ultraäänet taas ovat korkeita ääniä. Niiden vaikutukset ovat myös epämukavuutta aiheuttavia. Korvien tinnitus on epämiellyttävää, ja ne voivat aiheuttaa voimakasta kipua kehossa mm. korvissa. Ultraääntä käyttävät monet teollisuuden alat. Ultraääntä käyttävät myös eläimet kommunikoinnissaan.

Ihminen ei kuule näitä korkeita ääniä, vaan voi aistia tarpeeksi voimakkaat äänet kehossaan muutoin. Kuuloalueen laitamilla olevat äänet koetaan usein häiritsevinä. Ne aiheuttavat epämukavuuden tunnetta, kuten television vinkuminen, tai radiosta tuleva ylimääräinen korkea ääni aiheuttaa ikävän kuuloaistimuksen.

Äänien resonointi rakennuksissa voi myös aiheutta matalataajuista murinaa, ja liikenne aiheuttaa tuntuvia ääniaistimuksia. Rautatien jyrinä kuuluu kauas, samoin moottoritie aiheuttaa epämieluisan kokemuksen, jos on tottunut hiljaisuuteen.

Äänet ovat kaiken kaikkiaan terveysriski monille ihmisille. Tahalliset voimakkaat äänet ova ikäviä ja haitallisia ympäristössä. Ja vaikka ihminen ei kuulisi ääniä, hän voi reagoida niihin omalla kehollaan. Erityisherkille ihmisille jopa kännykäverkot ovat riski.





maanantai 7. lokakuuta 2019

Hiljainen tappaja

Oli kulunut jo useita viikkoja.  Mies oli vankistunut pikku hiljaa ja hän koki olevansa fyysisesti hyvässä kunnossa. Usein hän pohdiskeli hänelle tapahtuneita asioita,  ja mietti miten ihmisille oli käynyt auton räjähdyksessä.  Montako ihmistä oli kuollut,  tai moniko oli loukkaantunut,  sitä hän ei voinut tietää mitenkään.  Asiat olivat liian monimutkaisia, että kukaan muu voisi käsittää,  miksi hän oli toiminut noin.

"Miksi sinä et hakeudutte sairaalaan,  saatana? Saatana,  älä tee tuota aina? Miksi sinä et tee muuta,  kun teet aina,  mitä sinulle puhutaan? "  Mies arveli saatanan puhuvan hänelle ja seuraavan häntä.  Häntä koetellaan nyt alati ja puheet olivat kokoaikaisesti ivallisia, ja pahoja.  Häntä yritettiin saada syylliseksi ja tuomituksi monin tavoin. Saatana syytti häntä kaikista vastoinkäymisistä ja pienistä virheistä. Samoin hän koki äänien olevan aggressiivisia ja koko ajan arvostelevat.

Kaikkea hänen työtään arvosteltiin,  ja hänen elämäänsä mollattiin koko ajan.  Hän pahoitti mielensä usein,  ja koki voimakasta surua asioista,  joihin ei voinut vaikuttaa. Hänen oli vain yritettävä selviytyä tässä henkisessä kamppailussa. Hänellä oli nyt aikaa käydä lävitse elämänsä kipukohtia. Hän taisteli saatanaa vastaan joka päivä,  ja hänen olisi oltava vahvempi henkisesti.

Kukaan muu ei voisi auttaa häntä tässä tilanteessa, vaan hänen on selvittävä yksin.  Tämä henkinen muutos olisi merkittävä hänen elämässään. Hänen pitäisi löytää uutta elämässään, ja hän rukoili usein, että jaksaisi taistelussaan pahaa vastaan.

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Jäähyväiset

Kun kirkkaassa syyspäivässä,
on läsnä kaikki kuulaus,
ja elämisen värit,
on elämässä hyvästijätettävä.

On nähtävä vielä virtaavat vedet,
ja taivaalla purjehtivat pilvet,
vain hetken tuuli puhaltaa,
ja poissa on läheinen,
läsnä kaipaus ja kiitos.

Hetket ovat muistoissa,
jostakin jo kaukaa elämässä,
on tuntenut ihmisen,
ollut matkassa vuosikymmeniä,
ja silti se lähtö on voimakas,
ja sen päivän muistaa,
jolloin jättää ne jäähyväiset.


On nähtävä enemmän

On nähtävä enemmän,
on tiedettävä enemmän,
koko ihmisen historiasta,
jotta voisi ymmärtää enemmän,
mitä ihmiselle on tapahtunut.

Ihmistä on vaikea tuomita,
vain julkisen tiedon varassa,
tietämättä aikaisemmasta elämästä,
tai hänelle tapahtuneista asioista,
on liian vaikea olla tuomarin osassa!

Jos kiusattuna on ollut koko elämänsä,
jos on joutunut väkivallan  kohteeksi,
jos on vuosia kestäneen häirinnän uhri,
ihmisen selviytyminen on heikompaa,
hetkellisen uhkatilanteen kohdatessa.

Jo pienikin ärsyke tai uhka,
riittää herättämään lumipalloefektin,
ihminen on kuin nurkkaan ahdistettu eläin,
joka puolustautuu keinoja kaihtamatta,
tai hän vetäytyy kuoreensa kaikesta,
hänestä tulee täysin ulkopuolinen,
elämässään yhteiskunnasta syrjäytynyt.


tiistai 1. lokakuuta 2019

Ehtoolla

Ehtoopuolella,
näkee katoavaista,
elämän hiipumista,
toivoakin on,
mutta toteutumattomia,
pettymyksiä,
julmuutta ja epätasa-arvoa,
elämä ei kohtele silkkihansikkain!