tiistai 19. marraskuuta 2019

Hiljainen tappaja

Mies nukkuu edelleen ulkorakennuksessa. Hän ei ole puhunut vanhuksella mitään asioista, koska vanhus on vaikuttanut itse olevan jollakin tapaa sairas. Vanhalla miehellä on ollut ongelmia nivelissä, ja hän on kävellyt vaivalloisesti muutaman päivän ajan. Hän sanoi, että ehkä hänen aikansa alkaa olla vähissä, ja hän ei jaksa enää yhtä hyvin kuin ennen tehdä päivän töitä. Usein hän huilaa päivän aikana makuulla. Mies ei pysty muuta kuin katsomaan sivusta, sillä vanhus ei kerro muista vaivoistaan, mutta vanhus vaikuttaa jotenkin surulliselta, ja olevan omissa ajatuksissaan.

Öisin miestä häiritsee jokin outo ääni. Matala murina kuuluu jostakin kaukaa ja hän kuulee samaa ääntä kuin kuuli aikaisemmin omassa kodissaan. Hän tiesi, ettei lähellä ole liikennettä, mutta hän ei pysty selvittämään äänen lähdettä. Tämä outo ääni saa hänet hermostuneeksi ja öistä tulee rikkonaisia. Hän tuntee painon tunnetta rintakehässään ja välillä hän tuntee outoja tuntemuksia ohimoillaan. Heikko päänsärky silmien yläpuolella tuntuu usein öisin. Hän ei ole muutoin sairaampi, mutta jollakin tapaa hän on ahdistuneempi.

Kukaan ei ole enää tullut yöllä kulkemaan pihapiiriin. Ehkä kulkija oli vain eksynyt sinne, ja etsi oliko paikka asuttu. Mies on miettinyt paljon asioita, ja öisin hänen päässään on pyörinyt paljon erilaisia asioita. Hän on kerrannut tapahtumia ja etsinyt vihjeitä aikaisemmasta elämästään. Mitä hänen elämässään on tapahtunut jopa lapsuudessa ja nuoruudessa, että hän olisi ollut huonompi tai heikompi muita ihmisiä. Onko hänen nuoruudessaan tapahtunut jotakin outoa, tai onko hän aiheuttanut työelämässä ongelmia muille. Hän yrittää etsiä joitakin johtolankoja omasta elämästään, miten hänelle tapahtui näin erikoisia tapahtumia.

Hän ei ollut puhunut asioista kenenkään kanssa, eikä hänellä ole nyt mahdollisuutta lukea tai kuulla mistään vastaavista tapahtumista. Hän ei pääse mihinkään tutkimaan asioista netistä. Aikaisemmin hän löysi netin kertomuksista ihmisiä, jotka olivat kokeneet samankaltaisia tuntemuksia kehossaan ja mielessään. Hän oli lukenut myös äänien kuulemisesta. Aivan kuin joku tietäsi kaiken hänen elämästään ja osaisi lukea jopa hänen ajatuksensakin. Niin tarkasti aina äänet reagoivat tilanteisiin ja hänen elämäänsä. Äänet seurasivat kaikkialle ja komentoivat reaaliaikaisesti kaikkea ympärillä tapahtuvaa ja jopa toisia ihmisiä, joiden kanssa hän puhui.

Kaikki ruumiissa tuntumansa nivelten kivut ja pistely, päänsärky, ja vatsan kivut tuntuivat olevan vailla selityksiä. Häntä vaivasi välillä kovat vatsakivut. Välillä jokin äkillinen pistos tuntui vain hetken aikaa, ja se meni nopeasti ohitse. Hän ymmärsi, että hän pystyi jollakin tapaa ohittamaan tuntemukset päivällä, kun hän työskenteli peltotöissä. Ei edes kuunnellut ääniä, vaan oli niin keskittynyt omaan työhönsä. Siksi hän ajatteli silloin vapaammin ja voi paremmin, kun hän vain teki sellaista työtä, mikä tuntui miellyttävältä ja järkevältä. Hän oli tyytyväinen omaan jälkeensä, ja sai tyydytystä nähdessään hyvin hoidetut vihannespalstat.

Hän huomasi, että väsyneenä hän reagoi kaikkeen paljon enemmän kuin hyvin levänneenä. Mutta selitykset vastaavista tapahtumista ja kokemuksista olivat olleet ristiriitaisia ja vaihtelevia, ja osa piti näitä ihmisiä sairaina. Oliko kaiken takana jokin outo sairaus? Hän itse ei tiennyt, mikä oli oikea syy. Hän ei tuntenut itseään mitenkään mieleltään sairaaksi. Hän löytämänsä tiedot eivät kuitenkaan selittäneet kaikkea sitä, mitä hänelle oli tapahtunut!

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Hiljainen tappaja

Mies heräsi unestaan. Hän oli nukkunut vain vähän aikaa. Hän kuuli jonkun kävelevän rakennuksen vieressä. Hän tiesi, että vanhus oli jo nukkumassa. Hän kuuli askeleet selvästi ja tiesi, että joku kulkee hiekalla ulkorakennuksen edustalla. Hän kuunteli aivan hiljaa ja kaikki aistit valppaana, kokeilisiko kulkija avata ovea, tai puhuisiko joku hänelle?

Hän ei kuullut mitään puhetta ulkoa, eikä hän itse puhunut mitään. Askeleet loittonevat, eikä kulkija kokeillut avata ovea. Hän oli yhä jännittynyt, vaikka tiesi oven olevan säpissä sisältä päin. Hän yritti nukahtaa uudestaan, mutta se oli hyvin vaikeaa. Hän ei tiennyt, kuka oli tullut talon pihapiiriin. Hän ymmärsi, että koirat eivät haukkuneet lähialueilla, eikä hän kuullut muidenkaan eläinten ääniä. Vain askeleet hiekassa kaikuivat yhä hänen korvissaan.

Mies yritti miettiä, oliko joku saanut selville, että hän oli hengissä? Tiesikö joku hänen olinpaikkansa, vai mitä tämä kaikki merkitsi? Halusiko joku kostaa tapahtuneen hänelle? Mies ei ymmärtänyt, miten joku voisi tietää hänen olinpaikkansa, tai olisiko joku muu tunnistanut hänet? Hänet oli nähnyt vain ehkä kaksi ihmistä koko kylästä, eikä kukaan tiennyt hänen oikeaa nimeään. Vanhus ei juoruillut. Vain kiertävä kauppias ja vanhusta auttava mies kylästä olivat nähneet hänet vanhuksen luona. Mutta kumpikaan ei ollut ihmetellyt mitään, kun vanhus oli sanonut hänen olevan kaukainen sukulainen, joka auttoi häntä tilan töissä.

Mies valvoi pari tuntia ja nukahti hetkeksi. Hän heräsi taas uudestaan, mutta hän ei kuullut ulkoa muuta kuin tuulen hiljaista huminaa. Jotkut linnut ääntelivät lähipuissa. Muuta hän ei kuullut. Hän yritti nukkua vielä hetken aikaa ennen aamua, mutta kaikki tuntui niin oudolta, että hän oli hiukan peloissaan, mitä hänelle tapahtuisi. Äänet olivat ilkeitä ja sanoivat, että paha ihminen saa palkkansa aikanaan. Mies vaistosi, että joku tiesi hänen olinpaikkansa, ja alkoi pelkäämään nukkumista rakennuksessa. Ehkä olisi turvallisempi siirtyä nukkumaan taloon sisälle vanhuksen kanssa.

Koko viikon aikana kukaan ei kuitenkaan tullut uudestaan kävelemään rakennuksen luo tai pihaan öiseen aikaan. Mies heräsi kuitenkin usein painajaisiin. Hän ymmärsi, että hänen pitäisi rauhoittua, ja saada ehkä jotain turvaa ympärilleen. Ehkä heillä pitäisi olla pihassa vahtina kunnon koira? Voisiko vanhus suostua sellaiseen? Koira vaistoaisi vaarat ja herättäisi hänet, mutta olisiko se liikaa vanhukselle? Koira pitäisi vahtia myös petoeläinten varalta. Mutta ihmisistä ei kannattaisi puhua vanhukselle, ettei hän pelästyisi liikaa.

Mies mietti kaikkia vaihtoehtoja, ja hän halusi, ettei tulisi mitään hankaluuksia asioissa. Hän oli ollut vieras ihminen, mutta vanhus oli ottanut hänet kotiinsa ja pihaansa asumaan. Heistä oli tullut hyvin riippuvaisia toisistaan ja läheisiä. Siksi oli tärkeää, että hän ei pilaisi mitään heidän suhteessaan. Ehkä hän keksisi ratkaisun ongelmaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi tietää asioista enemmän, mutta hän ei ymmärtänyt tarpeeksi tapahtumia, eikä miten kaikki oli ollut mahdollista. Kuka oli halunnut tuon kaiken tapahtuvan, ja miksi hän oli mukana siinä? Miksi? Sitä hän mietti usein!