Mielikuvituksen hoitoa!

Lukiessani ihmisten tarinoita sairaalahoidosta Suomessa olen törmännyt useisiin epäkohtiin. Potilasta ei ole kuunneltu tarpeeksi asioiden hoidossa. On uskottu muita ihmisiä liikaa, ja itse potilas on jäänyt taka-alalle. On lääkitty vääriin ja tuomittu vääriin hoitoihin.

Itse mietin joka päivä vuosi sitten psykiatrisella osastolla, kuinka selviän ulos ko. paikasta. Ei ollut mitenkään selvää, miksi jouduin sinne, olin vain vilkkaan mielikuvituksen, väärien lääkkeiden uhri ja vielä väärin kuultujen sanojen uhri. Ex-mieheni sanaa uskottiin, sanoin mitä tahansa, minua ei uskottu.

Ja siitä tuli sitten tuomio, jota itse ADHD-diagnoosin saaneena lisäsin, en osannut vaieta tai olla hiljaa, puhuin lauseita, joissa ei ollut muuta kuin mustaa huumoria, ja se kaikki kirjattiin potilastietoihini. Olen aina puhunut värikkäästi kuten isälläni oli tapana, ja se mitä milloinkin tarkoitin, ei ollut kuin mustaa huumoriani eli löin leikiksi koko homman. Sain siitä itselleni kolmen kuukauden pakkohoidon.

Myönnän toimineeni väärin näin vuosi jälkikäteen, eli toimitin lopulta itse itseni sinne pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus olla. Mieheni luuli kuulleensa, että polttaisin meidän talon, kun puhuin aivan jotain muuta. Itse en alussa tajunnut koko psykiatrisen sairaalaosaston toimintaa, ja pahensin tilannetta, kun olin hämilläni, puhuin epäselvästi, kuten ADHD tekee.

Näin jälkikäteen on helppo olla viisaampi ja myöntää, että puhun ja toimin normaalisti itse itseni kanssa, mutta toiminta saattaa muista näyttää kaaoottiselta tai jotenkin vinksahtaneelta. Se on vain oma tapani hoitaa asioita, ja tehdä ratkaisuja, jos rajuakin huumoria käyttäen. Olen vain omaperäinen ja vilkkaan ja erikoisen huumorin omaava ihminen. Silloin tulee helposti väärin ymmärretyksi, ja sellaisiahan ovat aina perinteisesti kylähullut ihmiset olleet. Oman tiensä kulkijoita ja itsenäisesti toimivia, eri tavalla puhuvia ja toimivia, mutta useimmiten perusterveitä, eikä minkään hoidon tarpeessa olevia persoonallisia ihmisiä.

Jokaisesta ihmisestä voidaan luoda psykiatrista hoitoa tarvitseva, tarvitsee vain ärsyttää, ja saada ihminen toimimaan erikoisella tavalla, tai tehdä hänelle jotain, mikä johtaa toivottuun lopputulokseen. Kiusaaminen esimerkiksi, tai väärin kuuleminen, tai väärin tulkittu ihminen on helppo kohde, ja siinä tilanteessa on vaikea pelastautua, kuten itse tulin huomaamaan. Ei uskota tai ei pysty puolustautumaan, koska huomaa vain sekoittavansa itsensä pahempaan liemeen, kun on muutoin poikkeava; esimerkiksi ADHD tai Asperger, autismin kirjon potilas, tai tarpeeksi vanha, niin ei voi muuta kuin toivoa parempaa ymmärrystä tilanteessa.

No viime yönä saatoin puhua unissani. Näin monta tuntia unia, ja tein suurta taidenäyttelyä. Unessa olin vanhojen työkavereiden ja muiden ihmisten seurassa. Muistan monet veistokset ja taide-esineet unestani. Se oli sellainen taiteellinen kokoelma, ja niin todentuntuinen uni, että ihme, jos en puhunut unissani. Puhuin nimittäin aikaisemmin varsinkin päivällä, kun näin unia silmät auki. Sellaisia tapahtumia muistan paljon, että ihminen, jonka kanssa olin, ihmetteli, mistä oli kysymys tai mitä sanoin. Tajusin vasta psykiatrisen hoidon jälkeen, että olen aina puhunut ääneen, ja puhunut nukkuessani. Samoin puhuin kaikesta, mitä näin tai koin, jopa päiväunistani ääneen, eikä ihmiset tieneet, että olin hetkittäin unessa ja näin jotain unta päivällä! Tätä puhumista tapahtuu usein nukahtamis- tai heräämisvaiheessa, että siten olen vammainen unien näkijänä.

Tämä mielikuvitus ja musta huumori ovat olleet voimavaroinani lapsesta lähtien. On ollut ikävä, kun on joutunut luopumaan pitkälti puhumisesta, sillä ex-mieheni ei puhu joinain iltoina mitään. On yritettävä itse vaieta, ettei aiheuta mitään epäilyksiä tai epäselviä tilanteita. On todella raskasta käyttäytyä vastoin omaa tavallista minäänsä. Siksi hakeudun entistä enemmän muuhun kodin ulkopuoliseen toimintaan, ja se on tarpeen, että voi puhua ja ilmaista itseään, eikä ole kahlehdittu ikuiseen hiljaisuuteen. Kotona voi sitten vaieta ja olla hiljaa, kun on saanut olla muualla!

Vaikeneminen oli kuitenkin ainoa tapa päästä pois psykiatriselta osastolta. Opin vähitellen, että parempi kun en puhu mitään. Puhumalla omalaatuisella tavallani sekoitin vain lisää asioita, koska vitsailin ja väritin tarinoita, puhuin mielikuvitusteni tuotteista, ja olemattomista ihmisistä, jotka olin keksinyt huvikseni.

Tiesin koko ajan totuuden, että minä olin vain tavallinen ihminen, ja kuvittelin huvikseni kaikenlaista, jota sitten viljelin kohtuullisesti aika ajoittain. Se vain kävi hiukan liian todelliseksi, enkä tajunnut, että mieheni uskoi sitä. Se luuli todella minun puhuvan totta! Oli kai näyttelijän lahjojakin!

Nyt ymmärrän, että olin oman mielikuvitusmaailmani vallassa, ja juttelin mielikuvitusystävilleni, jotka loin ympärilleni ihan vain huvittaakseni itse itseäni. Näin ihminen toimii, jos arki alkaa olla liian tylsää tai on vain ahdistunut, haluaa jotain huvitusta tai mustaa huumoria valaisemaan synkkiä päiviä.

Miten sitten kaikki päättyi? Se päättyi siihen avioeroon, jota hain, koska tosiaan kuvittelin sen psykiatrin hakevan minut holhouksen alaiseksi, kun hän alkoi miettiä maniaa kohdallani. Minun raha-asioita puitiin ja ihmeteltiin, miten tuhlasin rahaa. Manian avulla olisi hän varmaan pystynyt sen holhouksen alaiseksi julistamisen tekemään. Onneksi muistin ja pystyin tarkistamaan sairaalassa, miten paljon rahaa oli tileillämme ja minun nimissä vuokravakuustilillä. Mutta sen avioeron hain ihan varmuuden vuoksi sitten siinä tilanteessa. Että voikin lääkäri sairaalassa saada ihmisen sellaisen pelon valtaan, ja tajusin, että pyysin siirtoa muualle.

Pääsin Juurikkaniemen sairaalaan Keuruulle, ja siellä asiat alkoivat vihdoin selkiytymään. Jyväskylään jääminen oli ollut ikuinen sairaus minun kohdallani, koska en ymmärtänyt, että pitää tehdä mm. päiväohjelma tai viikko-ohjelma kuin pienelle lapselle, tällaiselle aikuiselle ihmiselle, joka on opettajaksi valmistunut ja yliopistotutkinnon tehnyt, sekä toisen tutkinnon verran vielä muita opintoja suorittanut. Koin sellaisen ohjelman laatimisen potilaan aliarvioimiseksi, samoin kuten ulkoilut hoitajan kanssa, koska potilas oli toimitettu vaarallisena sairaalaan (ex-miehen tulkinta asiasta). Itse olin vain liian hämilläni, että olisin tiennyt, mitä tapahtui ja miksi!

Laskin kuitenkin kotiin päästyäni, että olin tienannut 6.700 euroa nettona palkkoja neljän kuukauden aikana, että mitä sitten, jos käytin siitä pariin reissuun vähän enemmän rahaa. Olin itse laskenut kaikki rahavarani, ja tiesin, miten rahoitan matkani. Seuraan tarkemmin tiliäni, ja säästän kaikki kuitit. Pystyn matkustelemaan paljon, jos säästän muissa kuluissa. Enkä tuhlaa paljon matkoillani, elin jopa Azoreilla noin viidellä eurolla per päivä. Että se siitä runsaasta kulutuksesta.

Olen oppinut selviytymään itsenäisesti elämässäni. Enää ei hetkelliset pahat voimat minua liikuttele. Elän vain itsenäisemmin kuin ennen, ja matkustelen, kuten olen tehnyt aikaisemminkin. Olin joulun jälkeen Budapestissä, sitten pääsiäiseksi Barcelonaan ja kesäkuussa Puolaan lintutieteellisen yhdistyksen matkalle. Olin viime syksynä Enontekiöllä ja Kuusamossa viikon. Ettei tämä matkustusputki pääse loppumaan, olen säästäväinen, ja huolehdin raha-asioistani. Ei tarvitse muiden sivullisten olla huolissaan. Eläkkeeni on riittävän hyvä, että siitä pystyy säästämään aina muutaman ulkomaan matkan vuodessa!

Afrikkalainen garter käärme, Namibiassa

Oman kokemukseni afrikkalaisista käärmeistä sain juhannusaattona 2009. Olimme patikoimassa pikkukylässä ja siellä tapasimme vuohipaimenen, joka neuvoi meille polun näköalapaikalle.

Kuvasimme maisemia, ja laskin reppuni heinikkoon. Sen kummempia ajattelematta kaivoin kameraani repun pohjalta. Tunsin kipeän vihlaisun vasemman käden keskisormessa, mutta en kiinnittänyt asiaan sen kummempia huomioita.

Sormea alkoi sykkimään kuin ampiainen olisi pistänyt, mutta en ajatellut sitä sen kummemmin. Näin kuitenkin tumman ruskean käärmeen heinikossa. Se lienee purrut minua reppukankaan lävitse.

Illalla tuli päänsärkyä ja vatsan seudulla tuntui erikoinen tunne. Menin nukkumaan hostellissa kuten tavallisesti. Yöllä heräsin ja lähdin vessaan. Silloin iski keskikehoon ensimmäinen kramppi. Katsoin itseäni peilistä ja suuret vesipisarat olivat kasvoillani ja kehollani.

Palasin hostellihuoneeseen ja jätin oven lukitsematta. Että jos olen vainaja, ei tarvitse murtaa ovea. Sitten tuli koko kehon kramppi. Olin aivan märkä hiestä ja hetken aikaa en tiennyt, olinko tajuissani vai ei. Sain kuitenkin vaihdettua vaatteita, ja pääsin sänkyyn.

Aamulla olin vielä huonommassa kunnossa, koska en voinut liikkua. Jos yritin liikkua, tulin huonovointisemmaksi, enkä voinut syödä tai juoda mitään. Olin vain liikkumattomana vuoteessa, ja ikäänkuin lamaantuneena.

Nuoret matkalaiset lähtivät kaupunkiin. Kun he tulivat olin yhä huonossa kunnossa. Sain toiselta tytöltä pahoinvointilääkettä, ja pystyin sen jälkeen sitten juomaan vähän vettä. Illan mittaan sain juotua vettä litran verran ja pahimmat selkäkivut ja muu olo parani. Pystyin myöhemmin illalla hakemaan respasta itselleni lisää juotavaa.

Kolmen päivän sairastamisen, heikkouden tunteen jälkeen olin taas kunnossa.

Myöhemmin näin käärmenäyttelyssä kyseisen afrikkalaisen heinäkäärmeen. Sillä sanottiin olevan sekä vereen vaikuttavaa että hermomyrkkyä. Siksi sain ihan tyypilliset oireet siitä, mutta sitä ei luokiteltu tappavan myrkkylliseksi.

Myöhemmin löysin netistä myynnistä saman käärmeen (grass snake, garter snake), myrkkyä vapaasti huumausainetarkoituksiin ilmeisesti. Sillä sanottiin olevan mm. hallusinaatioita aiheuttavia vaikutuksia, näön ja tajunnan menetystä. Että sellaisen kanssa olin tekemisissä Namibiassa.

Sen jälkeen en enää ole löytänyt näitä ilmoituksia, ilmeisesti käärme voi olla tappavan myrkyllinen, tai ainakin hyvin vaarallinen, koska itsekin sain shokkireaktion siitä, ja sydän voi pysähtyä silloin. Lääkäri Suomessa sanoi, että olin onnekas, kun kerroin reaktioistani, eikä minulla ollut muuta kuin hiukan tulehdusarvot koholla enää Suomeen palatessa.

Kammarinmäki tänään

Tänään kävin ihmettelemässä jylhiä kallioseinämiä, jääpuikkoja ja paksua jääpeitettä, kauniita lumisia puita ja olipa telttakin pystyssä siellä. Se jonka meinasin viime vuonna turmella, kun savupiippu tipahti kesken lämmityksen kaminan päältä. Kiva oli tunnelma, Kalevala -teemaa, ja luonto tutuksi -ohjelmaa aikuisille ja lapsille!

Tänään on luvassa Metsäpäivä, Kammarinmäki, Keltinmäki, Jyväskylä

Tänään lähden tutustumaan Kammarinmäen jääluolaan. Tänään on Kalevalan päivä ja Onnin nimipäivä. Kalevala-aiheinen luontotapahtuma ja pientä purtavaa, mehua ja tarinointia on luvassa.

Olin viime vuonna mukana Kessun tapahtumassa, ja pidin tulta yllä puolijoukkueteltassa. Siinä olikin tapahtumaa kerralla, kun tapahtumaa edeltävänä iltana lämmitin telttaa. Koko peltiputkinen piippu tippui kamiinan päältä ja teltta lysähti matalaksi. Kohta oli savua teltta täynnä ja tuli pesässä, ei muuta kuin lunta kamiinaan, että tuli sammui eikä teltta palanut enkä itse. Ja itse olin varmaan kuin nokinuohooja ko. tapahtuman jälkeen, ja savusta osani saanut.

Mutta en lannistunut, vaan kokosin kaiken uudelleen, teltan ja kamiinan piippuineen, ja kiinnitin teltan narut tukevasti uudestaan lähipuihin. Kamiina siis kasaan ja tuli uudelleen pesään. Hyvin tarkeni muutaman tuntia viettää siellä ja katsella kuuta ja pimenevää iltaa. Nytkin on eilen talkooväki huhkinut Kammarinmäellä ja menen katsomaan tämän päivän tapahtumia.

http://www.luontoliitto.fi/kessu/tapahtumat/metsapaiva-keltinmaessa

Muun ohella - otteita isäni kirjasta, ensimmäisestä luvusta "Kehitysapua"

Isäni eli värikästä elämää ja toimi kansanedustajana vuosina 1970 - 1979. Hän oli valtiontarkastajana ja tilintarkastajien puheenjohtajana.

Tässäpä värikäs aloitus hänen kirjastaan:

" Kehitysapua
Vettä tuli kuin aisaa. En muista koskaan olleeni sellaisessa sateessa. Mutta nyt se oli pakko kestää. Tansaniassa.
Olimme palaamassa Mikumin luonnonpuistosta motelliin suurlähettiläs Martti Ahtisaaren kyydissä. Ja juuri silloin sen piti iskeä. Äkillisen vatsaflunssan.
Ei auttanut muu kuin pyytää suurlähettilästä pysäyttämään auto. Otin sateenvarjon ja meni kyykylle amerikkalaisten Maailmanpankin varoilla rakentaman tien poskeen. Mutta en kauaksi. Siellä päin heinikossa sihisee tosi ilkeitä käärmeitä ja pakostakin siinä pelkäsi perhekalleuksiensa puolesta.
Mutta eikös juuri silloin pitänyt takaa tulleen linja-auton pysähtyä vastaan tulleen liikenteen takia ihan sille kohdalle. Nenät auton lasia vasten littoisina siinä katselivat, kun valkoinen mies on tarpeillaan.
Vähän aikaa siinä oli tiukka olo. Kylmää rinkiä tuntui olevan tietyssä paikassa. Mutta sitten muistin, että minähän olen toiselta puolen maailmaa. Sielä pohjoisesta. Tuskin kukaan linja-auton matkustajista edes tiesi, että minä olen Pajupurolta.
Motelliin siitä sitten aikanaan päästiin turvallisesti suurlähettilään kyydissä. Oltiin valtion tilintarkastajain tarkastamassa lähetystöjen toimintaa ja katsomassa, miten kehitysapua käytettiin."

Valkoista lakanaa

Tänään näin paljon erilaisia ihmisiä,
kuulin monta erilaista kieltä,
ja meitä kaikkia yhdisti leikki,
lauloimme ja leikimme.

Oli ilo nähdä lasten ilmeet,
naurua yli kielimuurien,
se kantaa arjessa paremmin,
se lasten ilo ja näkeminen,
mitä tapahtuman tunnelma toi.

Olin vain yksinäinen isoäiti,
mutta minutkin otettiin mukaan,
yhteiseen leikkituokioon,
ja yhteiselle aamiaiselle,
miten värikäs voikaan olla aamu.

Miten paljon sydämeen saakaan,
iloita lasten ja aikuisten ilosta,
siitä lämpimästä tunteesta,
ja sydämiä sitten piirreltiin,
siihen isoon valkoiseen lakanaan.

Jopa pienet kädet ja jalat,
ne sinne ikuistettiin väreillä,
ja sinistä hiuksissa ja poskissa,
kaikkea kaunista tapahtui,
minäkin kaksi kukkaa sinne tein.

Vanhoja runoja vuodelta 2013

Jos päiviä hukannut on,
niin päiviä löytänyt myös,
ja onko oppinut nyt,
ne kaikki sieluunsa kätkemään?

Säteistä auringon,
alkaa päivä uusi,
lämmöstä aamusta,
herää mieli.

Kuulen, katson ja näen,
syksyn hehkun,
ja kuulauden,
auringon paisteessa värit,
hehkuvat ja kirkkaat.

Kahiseva tuuli
pyörittää pihapuiden lehtiä,
ja leikitellen,
purjehtivat valkoiset pilvet,
etelää kohti vain.

Vanhoja runoja vuodelta 2013

Leijana lennän tuuliin taivaan,
kevyttä matka ja lento,
kevyesti ajatukset jossain,
vapautta etsin sielun syvyyksistä,
ajalla ei ole merkitystä,
vaan sillä mitä sisälläni on!

Vapautta etsin sielulleni,
etsin vain,
vapautta etsin ja rakkautta jostain,
mutta onko hän oikea vai ei?

Hiljaa kuuntelen ja aikaa ajattelen,
etsikko olla voi, ollakko vai ei?

Vapautta etsin sielulleni,
armahdusta etsin,
ahdistusta tunnen,
sieluni kärsii.

Et tunne elämäsi arvoa, et!
Ja ehjän jostain löytäisin kai!

Jos houkutus on liian suuri,
hukkaamme elämämme turhaan.

Odotan

Odotan kesää,

valkeita öitä,

ja linnun laulua,

loputonta helinää,

lähimetsissä,

ja lähipelloilla.

Odotan aikaa,

joka koittaa jälleen,

talven jälkeen,

kun lumi sulaa,

pälvet paljastuvat,

maa on näkyvissä.

Odotan jotain,

mitä en tiedä,

mutta sydämessä,

on joskus kipinöitä,

sellaisia syttymättömiä,

sieluni riekaleita.

Odotan joskus,

että tapahtuisi taas,

jotain mitä ei odota,

olisi muistoja,

joita kertoisi,

ja sanoja,

joita sanoisi.

Ajassa

Olen aikani kahleissa,

ollut loputtoman ketjun päässä,

eikä aikani ole kallista,

se vain kuluu hiljalleen,

ilman suurempia tapahtumia,

ja ilman että liikaa tahtoisin,

tai liikaa yrittäisin.

Saan vain olla oma itseni,

elää tätä päivää,

olla tässä ajassa,

elää omille ehdoillani,

enkä voi kaikkea muuttaa,

mutta ei ole niin tarpeellistakaan,

koska elämä antaa uutta.

Saamme uusia merkityksiä,

ja saamme uusia tehtäviä,

joita emme edeltä tiedä,

on vain oltava tässä ajassa,

ja tässä mielen tilassa.

On anteeksiantamista,

ja myös anteeksisaamista,

on paljon ihmisen elämässä,

mikä on kunkin aika,

sitä emme tiedä itsekään.

Grafiikan tunnilla tänään!

Sain viime viikon kukkatyöt, kukkana on käytetty kuivattua myrkkykeisoa! Lisäksi tein koevedokset neljästä rotta-aiheisesta työstä. Ensi kerralla pääsen syövyttämään laattoja ja tekemään väripintoja niihin ja korjaamaan mahdolliset virheet. Mahdollisuuksia työstää laattoja on paljon ja sitten voi ottaa vedoksia eri väreillä ja jopa laittaa useampaa väriä samaan työhön. Uutta opeteltavaa riittää koko ajan.

Lennä sieluni

Sateessa kaukana,
ja autiolla rannalla,
elämäni virtaa,
tajuntani virtaa,
lennän siipien varassa,
ja etsin enkelin siipiä,
kirkkauden ja korkeuden kautta.

Palaan elämään,
ja rytmiä sykkii sydän,
palaa sydän,
tulenliekki lennä,
katso kauas avaruuteen.

Olen, olen ja vain olen,
vuorten yllä,
ja kuuluu kauas,
tanssi sieluni,
tanssi sieluni,
elämässä ei hetkeen saa jäädä,
jokin koskettaa ja jokin herättää,
syki sydän vielä,
kun elämää on.

Lennä sieluni levollisesti,
kun aikaani ei enää ole.

Uutta lunta

Pehmeä on uuden lumen pinta,

verhoilee alleen kirsikkapuut,

se suojaa kaikkea kaunista,

joka odottaa uutta kevättä ja kesää,

joka on vaipunut talven alle,

vain herätäkseen uuteen kevääseen.

Heräämistä lumisen maailman päivään,

kun päivä on aamusta vielä harmaa,

on onni olla kiireetön ja vapaa,

vain nauttia siitä aamun tunteesta,

katsoa lumisia puita ja pensaita,

puutarhaa kruunaavia kinoksia.

On niin paljon valkoista luonnossa,

ja usein myös hyvin hiljaista,

vain hentoiset tiaisen äänet,

kertovat, että kevät koittaa,

ja tiedän olevani vielä elossa,

mutta vielä on kevääseen aikaa.

Utuisia uuden lumen kuvia, laitan tarkoituksella tämänkin sinisävyisen hämyisen kuvan lumisesta luumupuusta, ja toisen omenapuusta, puutarhani hedelmäpuut ovat lumikuorrutteisia tänä aamuna.

Nukun vielä hetkisen

Vielä hiukkasen hämärää,

lumeen peittyneet omenapuut,

taivaalla pitsiset harsoverhot,

olen vielä talviunessa,

odotan vielä kuukauden,

kunnes herään kevääseen.

Päivä ja yö yhtä pitkät,

silloin on jo maaliskuu,

kun yö ja päivä kohtaavat,

ja herään talviunestani,

nukun vielä hetkisen aikaa,

ja nautin lämpimästä peitosta.

Olen ollut liian väsyneenä,

monet vuodet vain valvoin,

ja odotin uutta aamua,

levottomin silmin ja mielin,

nyt olen siitä päässyt,

ja olen vain oma itseni.

Minä olen paljon kokenut,

oppinut antamaan anteeksi,

ja olen oppinut nauttimaan,

pienistä elämän hetkistä,

puolittaisistakin päivistä,

ripauksista onnen hiukkasia.

Onko elämässä liian paljon,

joskus vain liian kiireistä,

eikä ehdi pysähtyä välillä,

mutta nyt minulla on aikaa,

olen vapautunut liiasta työstä,

olen vain oman aikani herra.

Minä olen uuden onnen edessä,

se saapuvi pienen lapsen kanssa,

odotan sitä uutta aikaa elämääni,

niitä iloisia ja onnellisia kasvoja,

kauniita sinisiä ilon silmiä,

ja herkkiä lapsellisia hetkiä.

Miten silloin päiväni kuluvat,

tiedän, että kiireni lisääntyvät,

mutta tiedän, elämäni on täynnä,

sitä suloista lapsen tuoksua,

jota jo monta kertaa olen kokenut,

ja viisi lasta maailmaan saattanut.

Välillä polut ovat olleet vaikeita,

välillä on palattu taaksepäin,

mutta uutta on elämä tuonut,

välillä kipujen kanssa kipinöiden,

vuosia vaikeitakin olen kuluttanut,

tuhansia öitä olen valvonut.

Nyt nautin tästä uudesta päivästä,

ja tästä hetken onnen tunteesta,

kun saan aamulla vain katsoa,

ja kuunnella hiljaista huonetta,

nukkua silloin vielä hetkisen,

lämpöisen peiton alle käpertyä.

Talvipuutarha, Helsinki, Finland

http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/muu-vapaa-aika/seikkaile/talvipuutarha/talvipuutarha