Joskus toivoisin Luojalta suurempaa ymmärrystä,
oman elämän ja vaikeuksien ymmärtämiseen,
toivoisi taivaan enkeleitä jo tässä ajassa matkaan,
suojelemaan ja varjelemaan elämän vaarallisilla teillä,
sillä kaikki ne tuntemattomat ovat vaarat siellä,
ja kaikkea pahaa ei voi ennalta aina edes tunnistaa.
Toivoisi Luojan antavan sen rakkauden loistaa,
antaa tunteita ja lämpöä jokaiseen sydämeen,
antaa ilon ja onnen kyyneleitä siihen aikaan,
jotta sitä iloa myös toisille voisi jakaa silloin,
lohduttaa niitä joilla on enemmän kärsimystä,
ja iloita niiden kanssa jotka ovat löytäneet sen.
Olla sellainen ilon ja rakkauden lähettiläs,
olla se rakastava lämmin lähimmäinen,
joka kärsimyksen toisessa huomaa,
ja lohduttaa silloin kun sen tarve on,
eikä ketään yksin hylkää tähän aikaan,
jolloin myös paljon kylmyyttä kylvetään.
ja vihaa, jota ei voi aina edes ymmärtää.
Toivoisi Luojan ymmärtävän meidän puutteemme,
sillä vajavaista on aina ihmisten oma ymmärrys,
eikä ajatukset aina taivaita yritä tavoitella,
mutta kirkkautta silloin mieleen tarvitaan,
että emme liikaa pelkäisi tai kärsisi,
vaan luottaisimme johonkin suurempaan,
joka meitäkin siellä perillä joskus odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti