Näen kauniit lapsen kasvot,
tunnen suuren riemun rinnassani,
katson maailmaa uusin silmin,
jos sen suuren onnen saan.
Katson avoimin silmin kaikkea,
tunnen pelkoa vastavoimien takia,
mitä kaikkea pahaa minulle tehdään,
miten pyristelen kuitenkin vastaan.
Onnea edes palasen joka päivään,
tahdon aina sen oman palasen ottaa,
edes sen pienen lapsen tähden,
jolla on kirkkaat tähtisilmät.
Kuolemaa en pelkää itse,
eikä se estä minua elämästä,
mutta joillekin se pakkomielle,
estää toisia nauttimasta elämästä.
Miten voisin vastustaa tähtisilmiä,
tunnen joskus suurta huolta,
jos en pysty pysähtymään hetkeen,
olemaan läsnä silloin kun tarvitaan.
Pyristelen eteenpäin elämässä,
enkä tahdo helpolla luovuttaa,
sillä tahdon jakaa sen palasen,
jota onneksi joskus kutsutaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti