Kuutamoyössä hanget kuvioitu,
tuhannet lumikiteet hohtavat,
yhä he yrittivät puhua,
mutta tarina ei muutu enää,
kuuntelin mutten reagoinut,
kuka sitä koko ajan viitsisi,
olla läsnä siinä turhuudessa,
jota he ihmisille tarjoavat.
He eivät ymmärtäneet,
että sielun varastaminen onnistuu,
vain sen pienen hetkisen verran,
eikä se tähän kuutamon kirkkauteen,
enää huku eikä kuusikoihin katoa.
Olen vain oma itseni nyt,
ja tästä lähtien seuraan sitä tähteä,
joka edessäni kirkkaana loistaa,
siellä on sieluni kotimaa,
eikä minua pienet enää kaada.
Otan oman tilani haltuun,
olen tässä ja nyt elämässä,
eikä elämääni voi varastaa,
tai kahlita heidän tavallaan,
siihen valheelliseen tai virheellisen,
tavallisen ihmisen irvikuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti