Ei onnea rahassa mitata,
eikä aina sydämessäkään,
se on ihmisen mielessä,
tulisieluinen lintu,
joka lentää,
vaikka siivet katkenneina.
Ei sitä kahlita voi,
eikä se ole hetkessä ain,
se on vain olemassa,
pyrkii esiin sielusta,
tunkee kaiken keskelle,
ilman pyyntöä,
ei ole muuta.
Elämä on olutlasissa,
ruskeassa nesteessä,
joskus ilmassa leijuva,
sumuinen pilvi,
ja itkuiset silmät,
ajattelevat menneisyyttä,
onko kaikki käynyt hyvin?
Ei ole vastausta olemassa,
onko joku kuollut,
minun sanojeni kautta,
itse oman käden kautta,
se on minulle vielä arvoitus,
mutta en voi tietää,
mikä on kaiken tarkoitus,
elämä on liian rankka,
he liian julmia,
tuomitakseen ulkopuolisen,
kuolemaan vaan,
jonkun leikin takia,
hyi helvetti,
jos se on totta!
Miksi ja miten,
sen tiedän vain minä itse,
kuinka kaikki on voinut tapahtua,
en ymmärtänyt ensin,
sanaakaan kaikesta siitä,
se tapahtui vuosia sitten,
nyt vasta kaiken ymmärrän,
ja sen surun, lapsen ja läheisten.
Kuinka julmia he ovat,
jotka pahaa toisille vain tahtoivat.
Miksi yhä kamppailen?
Eikä ne jätä minua rauhaan,
se on revennyt sielu,
jossa on reikiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti