Lukemaan opetteleminen oli vaikeaa. Olin toiseksi huonoin oppilas ensimmäisellä luokalla, enkä meinannut millään oppia lukemaan ensimmäisellä luokalla. Ja miten olivat tavarani kaikki kateissa, kirjat, vihko, kumi ja kynä tai viivotin, kaikki olivat kateissa usein, ja seisoin pulpettini vieressä usein tunneilla tekemättömien tehtävien tai kadonneiden ja unohtuneiden tavaroiden takia. Piirtäminen oli minulle helppoa, ja usein piirsinkin myös vuotta nuoremman sisareni kouluvihkoihin piirustukset, joita hänen piti tehdä, ja, hän pyysi minua auttamaan. Opettajahan huomasi piirtämäni kuvat, ja taas minä seisoin pulpetin vieressä, kun olin tehnyt piirustukset sisareni avuksi. Olin kuitenkin vilkas, ja, rikkaan mielikuvituksen omaava lapsi.
Mutta minulla oli selviä vaikeuksia lukemisessa, ja, niinhän se meni opettelemani runo väärin myös kevätjuhlassa. Opettajakin taisi naurahtaa, kun olin sen esittänyt. Käsitin, että taas joku kohta lopussa meni väärin!
Kolmannella luokalla oli kertotaulukokeet, ja ne piti olla kaikki oikein kolme kertaa peräkkäin. Jännitin niitä niin kovasti, että sain tehdä kokeet monta kertaa ennenkuin selvisin niistä. Jälkikäteen oli helppo arvioida, että näissä jo näkyi oma numerosokeuteni.
Keskikouluun pääsy sujui kuitenkin ja ensimmäinen luokka siellä oli heikko. Englannin kieli tuotti paljon vaikeuksia, enkä meinannut päästä siitä mitenkään perille. Toisella luokalla kaikki alkoi sujua jo paremmin, ja melkein yhdeksän keskiarvolla pääsin keskikoulusta. Tein kyllä paljon töitä ja luin jo silloin paljon muutakin kirjallisuutta. Oli melkein luettu yksi lyhyt kirja per ilta kirjastosta, tai ainakin kaksi kolme kirjaa viikossa tuli luettua. Lisäksi katsoin tietosanakirjoista kouluaineisiin lisätietoja eläimistä ja muusta mielenkiintoisesta.
Olin kuitenkin silloin jo erittäin jännittynyt ja paniikissa ääneen lukemisen suhteen tunneilla. Pinnasin jopa tunnilta tai tekeydyn kipeäksi, jos piti jotain lukea ääneen tunnilla. Ymmärsin, että en osannut lausua vieraita kieliä, tai en sisäistänyt omia äidinkielen sanoja. Sekosin sanoissani. Kävin jo kouluterveydenhoitajan puheilla, ja sitten vielä psykologin juttusilla, mutta ei minusta mitään vikaa löytynyt. Enkä saanut apua ongelmaan. Ongelma selvisi vasta työelämässä.
Lukion suoritin myös, ja sielläkin oli kielissä ongelmia paljon. Sisukkaasti kuitenkin suoritin lukion ja otin kielilinjan. Fysiikka ja kemia monine lukuineen olisi tuottanut enemmän ongelmia. Olin huono esiintymään, ja samat ongelmat opinnoissa jatkuivat. Ylioppilaskokeissa sitten sain matematiikan vaikeammat tehtävät tehtyä, mutta helpoimmat taulukosta etsittävät tehtävät menivät pieleen lyhyessä matematiikassa. Olihan se pettymys, kun sain kuitenkin kiitettäviä aina kokeissa.
Kauppaopisto sujui kuitenkin hyvin ja sain lähes kaikista kiitettävät arvosanat. Myöhemmin jatkoin vielä kirjanpidon ja tietotekniikan ylimääräisen linjan. Sitten jo ollessani pidempään työelämässä hakeudun yliopistoon ja suoritin filosofian maisterin opinnot ympäristötieteissä, biologian aineenopettajaopinnot ja ammatillisen opettajakoulutuksen.
Työelämässä pyörittelin numeroita, palkanlaskijan, sihteerin, ja tarkastajan tehtävissä. Laskin tuhansia tilityksiä ja tarkastin paljon rahoitushankkeita. Onneksi ohjelmat tarkastivat laskelmat useimmissa ohjelmissa, ettei voinut tulla virheitä rahoissa. Mutta kun jouduin käsin kirjoittamaan jonkun päätöksen, niin eikö siinä heti ollut virheitä, vääriä lukuja, vääriä päivämääriä, ja kirjoitusvirheitä.
Minä oli pahasti lukihäiriöinen, ja silloisen sukunimeni mukaan ne virheet nimettiin, taas oli "venäläiset" papereissa. Ja lopulta aloin tehdä virheitä myös muissa töissä, kun olin jatkuvasti univajeinen (unen tehokkuus 66 %), sekava, ja sydänvika (98 % tukos sepelvaltimossa) oli paha. Eikä sydänviasta silloin tiedetty vielä mitään. Katsottiin, että en enää ole sopiva työhöni. Myös n. 50 ikävuoden paikkeilla saatu ADHD diagnoosi oli tarpeellinen ymmärtämään asioita, kun minua pidettiin outona ja erikoisena ihmisenä.
Minä pelkäsin paljon ääneen lukemista, ja paljon julkista esiintymistä, enkä koskaan halunnut lukea mitään suoraan papereista, sillä minä en siihen kyennyt. Olin syrjään vetäytyvä ja pahasti sosiaalisia tilanteita pelkäävä, vaikka työssä niitä olikin paljon.
Ymmärrän näin jälkikäteen, miten paljon ihminen menettää elämässään, kun hän ei saa apua ajoissa näihin luki- ja kirjoitushäiriöihin. Ei ymmärretä, että vaikka olisi lahjakas, voi olla sellaista, mikä kuormittaa ihmistä kovasti. Ihmisestä tulee virheitä pelkäävä, ahdistunut, jännittynyt, paniikkihäiriöinen, ja monia tavallisia asioita karttava, koska kaikki vanhat virheet ja epämiellyttävät kokemukset ovat painolastina.
Olisipa silloin jo tunnistettu ADHD ja luki- ja kirjoittamisvaikeudet koulussa, kaikki olisi sujunut paljon helpommin, ja olisi saanut ohjeita ja tukea elämään niiden kanssa.
Toivon, että nykyajan kouluissa otetaan erityisoppilaat ja oppimisvaikeudet paremmin huomioon, ja saadaan tukea oppilaille. Estetään syrjäytymistä työelämästä, jossa pitää nykyisin hallita paljon paremmin tietoteknisiä taitoja ja olla tarkempi monissa asioissa.
Nyt minun ei tarvitse enää osata laskea kuin kellonajat ja kilometrit. Työ on antoisaa ja saan paljon suoraa palautetta. Olen tavallinen siivooja, mutta arvostan tätä työtä ja näen kätteni työn päivittäin!
Kiitos elämälle, sain siltä paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti