Hämärtyvä ilta,
hiljainen hetki,
päivä on paennut,
on vain harmaata,
elämänaurinko sammunut,
enkä yllä edes säteisiin asti.
Mustia kuiluja matkalla,
tipahtiminen liki lähellä,
polku on ollut kapea,
ja sillat siellä heppoisia,
mutta ylitse olen kulkenut,
ja valoa olen nähnyt,
siellä kaukana taivaanrannassa.
Miksi en kätkeytyisi yöhön,
pimeys peittäisi kaiken,
olisin näkymätön,
aina aamuun asti,
ja odottaisin nousevaa aurinkoa,
sillä valo antaa minulle voimaa,
herätä sieluni ja mieleni kanssa,
katsoa taas kirkkain silmin,
toivoa ja uskoa elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti