Kuuntelen

Kuuntelen,
tuskaisia sanoja,
elämän ahdistuneisuutta,
valon vähyyttä,
enemmän epätoivoa,
kuin mahdollisuuksia.

Näen yksinäisiä,
hauraaksi muuttuneita,
elämässään erkaantuneita,
unohtamista enemmän,
menneisyydessä olevia,
mikä on päivä tänään.

Mietin näitä kohtaloita,
pitkään elämää nähneitä,
kallista hintaa maksaneita,
rajallisuudesta kärsiviä,
eikä aikaa ole paljon.

Saan hymyn kasvoille,
kerron navetan lehmistä,
hevosella ajamisesta,
lasten leikeistä maalla,
uimisesta kuraojassa,
kesyjen hanhien kanssa.

Muistan monta asiaa,
lapsena olemisesta,
sitä yhteistä elämää,
maaseudulla asumista,
ilman sähkövaloa,
kun kuu näytti tietä!

Löysin jotakin yhteistä,
sain kontaktin menneisyyteen,
vuosikymmenten taakse,
siellä hän nyt jo asuu ja elää,
vaikkakin keskellä kaupunkia,
yksinäisessä kerrostalokodissa,
mieli ja muisti jossain muualla!