Hiljainen tappaja

Ja mies valvoi taas yöllä. Häntä vaivasi hänen omatuntonsa. Hän ymmärsi, kuinka paljon hän oli joutunut valehtelemaan kaikille omasta menneisyydestään, koska tapahtumat olivat satuttaneet häntä niin paljon, ja kuinka paljon totuuden kertominen satuttaisi nyt muita ihmisiä?

Hänellä oli hyvin ristiriitainen olo, vaikka hänen elämänsä oli hyvin, mutta hän oli jättänyt jälkeensä paljon epätoivoisia, ja epäonnisia ihmisiä. Hän oli vahingoittanut muita ihmisiä uskoessaan sellaista, mikä ei ollutkaan totta. Hän oli saattanut muita ihmisiä vaaraan, ja ihmisiä oli jopa kuollut räjähdyksessä.

Hän mietti omia sukulaisiaan, joille hän oli nyt kuollut ihminen, ja kuinka paljon he olivat surreet tapahtumia? Kuinka paljon he tiesivät oikeista tapahtumista ja totuudesta? Eivät he voineet ymmärtää hänen toimintaansa, eikä he tienneet, mitä hänelle itselleen oli tapahtunut.

Hän mietti sen nuoren miehen kohtaloa, joka oli suistanut hänet pois auton hytistä, ja istuutunut hänen tilalleen kuljettajan paikalle. Kuka hän oli ollut, ja miten pahasti hänelle oli käynyt? Tiesikö kukaan lopulta, mitä hänelle oli käynyt, ja ketä oli mukana tapahtumissa?

Hän itse oli vaivoin selvinnyt hengissä. Hän oli joutunut pakenemaan ja kulkenut pitkän matkan pois kaupungista, ja selvinnyt maaseudulle. Siellä häntä oli auttanut tuntematon nainen. Hän oli ollut kuumeissaan ja pahasti sairas. Hän oli joutunut valehtelemaan naisellekin tapahtumista, ja nainen oli auttanut häntä niin paljon, että hän oli voinut jatkaa matkaa. Hän oli kulkenut metsissä, ja etsinyt suojaa sieltä, ettei kukaan näkisi häntä. Vihdoin hän oli päätynyt tälle tilalle, ja hän oli päässyt työhön ja toipunut. Ja hän oli valehdellut taas, ja hän oli keksinyt uuden nimen itselleen ja hän oli vanhempi kuin todellisuudessa oli. Toki hän oli näyttänytkin vanhemmalta, koska hänellä oli pahoja haavoja ja arpia kehossaan. Hänen hiuksensa oli harmaantuneet ennen aikaisesti, ja hänellä oli pitkä parta. Hän näytti ikäistään vanhemmalta, mutta muutoin oli nyt hyväkuntoiselta mieheltä.

Hän oli rukoillut jumalaa kuumehoureissaan ja hän oli pyytänyt apua ja armoa. Hän ymmärsi, että hän ei olisi muuta voinut tehdä siinä tilanteessa. Hänen piti tehdä tilit selviksi omantuntonsa takia. Hän oli puhellut jumalalle kaikesta tapahtuneesta. Ja hän tunsi, että hänen mielensä ja sielunsa rauhoittuivat. Oli kuin häntä oli kantateltu ja hän oli saanut syvemmän rauhan mieleensä. Hän muisti kovan kuumeen ja kivut ruumiissaan, ja miten vaikealta tuntui selviytyminen tapahtuneesta. Hän oli ollut kovin sairas, ja melkein kuoleman oma. Hän tiesi, että oli vain kapea raja elämän ja kuoleman välillä. Ja hänen sallittiin selvitä hengissä. Siksi hän kiitti jumalaa, ja rukoili yhä hartaammin kaiken puolesta. Ja yhdessä he olivat rukoilleet uuden vaimonsa kanssa. Ja uskonto kantoi heitä kaikissa tilanteissa. Ei hän voisi irrottautua siitä lapsuudenkodin uskonnosta, eikä hänen omatuntonsa sallisi hänen tekevän pahoja tekoja. Hän oli vain ollut liian hyväuskoinen ja tietämätön, ja siksi pahojen tapahtumien uhri.

Nyt monet asiat vaivasivat hänen mieltään usein, ja hän näki painajaisia tapahtumista. Hän oli elävä kaiken uudelleen yhä unessaan, ja hän heräsi usein hyvin pelästyneenä, ja hämmentyneenä. Ajatukset risteilivät päässä, eikä hän ymmärtänyt heti, että hän oli vain nähnyt unta. Kaikki tuntui niin todelta unessa, ja hän oli unien vanki, eikä pystynyt unohtamaan mitään. Se kaikki seuraisi häntä ehkä koko hänen loppuelämänsä ajan.

Kenen lapsi tai sukulainen nuori mies oli ollut, miten hänen sukulaisensa kokivat kaiken, kun heidän lapsensa tai sukunsa jäsen oli kadonnut, eikä häntä enää löytynyt? Mies näki usein unta, jossa hän pakeni kaikkea tapahtunutta, tulipaloa ja räjähdystä, näki ihmisen hädän ja tuskan, kuuli huudot korvissaan yhä uudelleen, ja sen pelon ja epätoivon, joka repi myös hänen sisintään. Hän oli välillä tuskainen ja ehkä valittikin unissaan. Hänen vaimonsa ei ollut herättänyt häntä, mutta hän ymmärsi, että vaimo oli nähnyt hänen kärsivät jostakin joskus öisin. Mies ei kuitenkaan halunnut selittää enemmän asioita. Hän oli vain kertonut, että hän oli joutunut vuorilla onnettomuuteen, ja hänen perheensä oli kuollut, eikä hänellä ollut sukulaisia. Ja pedot olivat raadelleet häntä ja hän oli ollut pitkään sairas.

Hänkin oli paennut hengensä edestä silloin kaupungissa, mutta kukaan ei tiennyt tai tunnistanut häntä. Ja kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota häneen, vaan kaikki ihmiset vain olivat yrittäneet paeta ja pelastaa itsensä ja läheisensä sieltä torilta. Ei siinä kaaoksessa voinut muuta kuin päästä kauemmaksi, ja jokainen oli liian peloissaan.

Mutta se kaikki oli hänen mielessään aina yhä uudelleen nyt etenkin öisin. Hän mietti muiden ihmisten kohtaloita, ja sitä, että hän sai vaimon ja kohta hänellä oli lapsi. Miten hän pystyisi varjelemaan heitä vaaroilta, ja miten hän pystyisi olemaan rauhassa, ettei kukaan tekisi heille pahaa? Miten hän suojelisi heitä näiltä tapahtumilta, ettei ne paljastuisi heille milloinkaan? Jo ajatus siitä, että he tietäisivät oli hänelle hyvin tuskainen ja häpeällinen, sillä hän oli luottanut sen kauniisti puhuvan naisen sanoihin liian sokeasti, eikä ollut tajunnut siinä piilevää vaaraa.

Ja öisin hänen jalassaan oli välillä kova sykkivä kipu, ja hän ajatteli autonkuljettana toimimistaan. Miten hän voisi ajaa autoa, jos hänen jalkaansa särki. Olisiko se vaarallista, jos hän ei pystyisikään painamaan jarrua tai keskittymään ajamiseen? Voisiko hän aiheuttaa onnettomuuksia? Hän ei ymmärtänyt tapahtumia. Ehkä jumala viestitti kivulla jotakin hänelle?