sunnuntai 21. kesäkuuta 2026

Kesäyö

 

Tuuli keinuttaa hiljaa,

kuulen lehtien havinan,

ja taivaalla hennot pilvet,

kesä on jo pitkällä,

ja heinät tuoksuvat niityllä,

on lämmin henkäys,

ja kaikkialla on kaunista.


Illan kuulaus ja kirkkaus,

ja taivaan rannan ruskotus,

kajastaa puiden takaa,

niitylle nousee hiljaa usva,

peittäen kaiken alleen,

ja hiljallee yö tummuu,

mutta vain hetkisen verran.


Linnut laulavat liki koko yön,

hämähäkin seiteillä pienet pisarat,

hohtavat kuulaassa yössä,

kastehelmet ovat kirkkaita,

ja kohta ne tippuvat,

kun aamu sarastaa,

ja aurinko kuivattaa ne.

 


torstai 16. tammikuuta 2025

Sumujen siltaa pitkin

 

Aamuni olisi valoisa,

nousisin auringon aikaan,

sumujen siltaa pitkin,

katsoisin kasteista maata,

hämähäkin seittejä,

kietoutuneina,

kuusien ympärille,

näkisinkö kasvosi,

kirkkaista kastepisaroista,

kyynelsilmin kimaltavat,

itkevät yksinäistä yötä,

nousevat kuitenkin ylös,

tavoittelevat valoa,

uutta päivää,

auringon valossa,

kirkkaudessa.


 

Tummuva ilta

 


Tummuvaan iltaan,

katseeni etsii,

tuttuja tähtikuvioita,

ikiaikaisia valoja,

pääsisinkö mukaan,

tähdenlennolle,

haaveilisinko sinusta,

sinä minun iltani tähti,

valvoisitko kanssani,

aamun sarastukseen,

etten olisi yöllä yksin,

sinä oma rakkaani,

siellä tähtien tarhassa






Muutolle

 Taivas punertaa,

aurinko on laskenut,
maisema on hiljaa,
vesi rauhallinen.

Kurki huutaa jossain,
kohta jo muutolle,
kukkineet hehkeimmin,
niityn kukkaset,
saapuu ruskeat sävyt.

Olen vain yksin,
tuijotan järvelle,
muistot jäljellä,
kivimuurin takana,
jäähyväiset on jätetty!
 


 
 

 

Aika pysähtyä

Pienet linnunpoikaset,

ja kuovi ilahduttivat,

hiljaisen hautausmaan kulkijaa,

oli niin rauhallista,
 
ja kesän voimakas tuntu,
 
tuuli oli tyyntynyt,
 
ja levollinen tunnelma,
 
valtasi mielen ja ihmisen.

Oli hyvä ja kevyt olla,
 
katsoa miten kaunista oli,
 
ei minulla kiirettä ole,
 
eikä pelkoa tulevasta,
 
tämä on paikka vain,
 
ja aika pysähtyä,
 
olla vain hiljaa,
 
katsoa ja rauhoittua,
 
elämä jatkuu vielä,
 
olen turvallisin mielin,
 
paremmassa huomassa.


Pala matkaa

 

Jälkeen sateen kirkkaat värit,

hohtavat kukat hautausmaan,

ja pieni sateenkaaren pala,

virran takana loistaa,

kaikissa väreissään.


Vain pala matkaa,

ihmisen elämässä,

yksin täällä olen,

ja katson kaikkea luontoa,

miten se kukoistaa,

ja matkamiesten matkaa.


Mietin omassa mielessäni,

oli se lyhyt tai pitkä,

ihmisen elämän merkitys,

on kuitenkin kirkkaampi.



lauantai 22. kesäkuuta 2024

Kohti kirkkautta

Elämä tanssii,
hidasta valssia,
eteenpäin kuitenkin,
olen kuin höyhen,
ilmassa kieppuva.

Etsin suuntaa,
hiekkaista tietä,
sumuista maisemaa,
katson kauas siniseen,
taivaan rannan rajoja.

Näen avaruuden,
ja auringon valon,
kohti kirkautta,
sinne matkani käy!
 

 

Äitienpäivänä 2024 muistelen

 

Löytäisinkö sinut vielä,

aamun kastepisaroista,

hennoista kevään kukkasista,

jotka olivat jo nousseet,

ja ilahduttivat minua pihassa,

sinä olit jo loppumatkalla.


Kuin tuulen henkäys,

oli viimeinen kaunis aamu,

ja oli viimeinen äitienpäivä,

sen sinä valitsit viimeiseksi.


Lähdit ajamaan taivaan teille,

moottoripyöräsi jäljelle jäi,

silloin luovutit elämästä,

ja minä jäin vielä tänne,

jatkamaan omaa matkaa.


Oli vain kohdattava aika,

sanoit viikolla minulle,

”koita sinä pysyä hengissä”,

muut tarvitsevat vielä,

äitinä ja mummona.



 

Pieniä sanoja

Pieniä sanoja ja tekoja, 
rakkautta kaipaa, 
ihmisyyden tunnetta, 
katsoo kasteista luontoa,
kuinka vesi on tarpeen,
kuinka se kukoistaa, 
saadessaan sadetta, 
lämpöä ja aurinkoa. 

Ihminen kaipaa, 
tunteakseen rakkautta, 
toisen kosketusta,
ollakseen läsnä, 
saadakseen hyväksyntää,
elävänä olentona,
sieluunsa ravinteita, 
virkistäviä sanoja, 
ja toisen ihmisen valoa. 



Yksin elämän matkalla

 Jälkeen sateen kirkkaat värit,

hohtavat kukat hautausmaan,

ja pieni sateenkaaren pala,

virran takana loistaa,

kaikissa väreissään.


Vain pala matkaa,

ihmisen elämässä,

yksin täällä olen,

ja katson kaikkea luontoa,

miten se kukoistaa,

ja matkamiesten matkaa.


Mietin omassa mielessäni,

oli se lyhyt tai pitkä,

ihmisen elämän merkitys,

on kuitenkin kirkkaampi.

perjantai 17. marraskuuta 2023

Arvoitusta elämässä

Inhimillinen tekijä,

mitä ihmiset kokevat,

miten keho toimii,

mikä on vaikuttava menetelmä,

ja miksi se on erikoista?


Sitä ei pysty mittaamaan,

eikä se näy ulospäin,

se on vain tunne,

jota on vaikea kuvata,

se voi olla vain mielikuvitusta,

tai jotain muuta kuten hermojen,

tai kehon toimintojen häiriintymistä?


tiistai 17. lokakuuta 2023

Iäisyyden maa

Auringon kultaamaa siltaa,

meren aalloilla keinuen,

tule luokseni silloin,

kun päivä on kaunein,

ja meren urut soivat korvissani,

ja silmäni lepäävät maisemassa.


Levoton meri tuo vaahtopäitä,

kiviä vasten tyrskyjä,

sileillä kallioilla kukkivat levät,

kirjavat hennot valkoiset,

hennot kuin pienet kukkaset,

ja kaikkialla on kaunista.


Kulje aaltojen yllä,

tuo terveiset kultaiset,

sieltä iäisyyden maasta.


 

Hetkittäisiä ajatuksia

Hetkittäisiä ajatuksia,

elämän kohokohdista,

menneistä päivistä,

häivähdys valoa,

pimentyvään yöhön,

kun sadepilvet,

peittävät taivaan.


Muistaa nuoruuden,

sen loputtoman,

elämän janon,

piti ehtiä,

ja yrittää kaikkea,

ettei elämä karkaisi,

pitää kiinni rakkaudesta,

ja kaikesta,

siitä tunteesta.


 

Katson hiljaisuutta

Katson hiljaisuutta,

kuuta kuuntelen,

ehkä kuulen siipiesi äänet,

tunnen sisäisen läsnäolon.


Olet poissa,

mutta olemassa,

olet sydämessä läsnä,

kaipausta ja päiviä,

joita ei tiedä,

eikä itse hallita voi.


Ajatukset kantavat ajassa,

mutta aika on rajallinen,

aikaa ei voi vangita,

eikä kahleita tunne,

eikä sielua voi valjastaa,

sillä se itse löytää,

mitä sen on tarpeellista.


Voin katsoa tähtiä taivaan,

ne syttyvät yhä uudestaan,

ne valitsevat itse reittejään,

suunnistavat omia polkujaan,

meille ne ovat joskus vaikeita,

eikä selviä polkuja löydä.


 

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Salamajärven kansallispuisto

















Salamajärven kansallispuistossa olen käynyt useita kertoja. Tässä kuvia Koirasalmen ympäristöstä, Sysilammelta, Heikinjärveltä. Hyviä patikointiretkiä ja -reittejä paljon, ja talvella voi liikkua hiihtäen, ja lumikenkäillen.

torstai 29. kesäkuuta 2023

Kesäpäivänä

Katse kauemmas,

maailman toiselle laidalle,

minne on ihmisen matka,

ja miten lyhyt on jo askel,

emme me ehdi pitkälti,

kun on jo yli puolivälin.

 

Ehkä kuitenkin vielä,

saan nähdä taas tämän,

sinisen meren,

ja kauniit linnut,

ja nautin kesäpäivästä,

auringon lämmöstä.

Hetkittäisiä ajatuksia

 

Hetkittäisiä ajatuksia,

elämän kohokohdista,

menneistä päivistä,

häivähdys valoa,

pimentyvään yöhön,

kun sadepilvet,

peittävät taivaan.


Muistaa nuoruuden,

sen loputtoman,

elämän janon,

piti ehtiä,

ja yrittää kaikkea,

ettei elämä karkaisi,

pitää kiinni rakkaudesta,

ja kaikesta,

siitä tunteesta.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Matkalla elämän

Monta matkaa elämässä, 

monta sumua selvittää, 

katsoo tarkemmin tapahtumia, 

mitä kaikkea saanut aikaan.


Hidastaa kulkua välillä,

miettii ja pohtii,

onko oikeita ratkaisuja,

olenko ollut riittävästi läsnä,

antanut aikaani.


Miten selvinnyt kaikesta,

antanut auringon lämmittää,

ollut tuulien armoilla,

sateen kastelemana,

silti voittanut paljon.

torstai 9. helmikuuta 2023

Lintumatkalla marraskuussa 2022















Nämä paikat sisältyivät kahteen ensimmäiseen retkipäivään Jahra Farms, Jahra East Outfalla, Sabriya Farms, SAANR, Jal Al Zor.

Lintuhavaintoja oli monipuolisesti kahden ensimmäisen päivän aikana. Viljelypalstoilla oli rääkkähaikara, lehmähaikaroita, vuorikirvisiä, västäräkkejä, smyrnankalastajia, valko-otsalepinkäinen, punapyrstölepinkäisiä, pikkulepinkäinen jne. Persianpöllönen oli mukava havainto!

Lintumatkalla marraskuussa 2022
































 University, Mutla Ranch, Al-Liyah Reserve Kuwait

Intiansininärhi, töyhtökiuru, kirjosiipikiuru, vuorikirvinen, naamiokyyhky, hopeatilhi.