Finnish and English texts. Even making the mistakes, writing some English. The Finnish is the best language with the special words and my own language. The photos of the nature in Finland and abroad. The short stories of the fantasy and the life.
perjantai 18. syyskuuta 2020
Hiljainen tappaja
Mies oli jo alussa kertonut oudoista tapahtumista muille ihmisille. Hän ei tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän oli kertonut oudoista äänistä ympärillään. Kovasta sihinästä ja jyrinästä, jonka syytä hän ei tiennyt. Ihmiset pitivät häntä hulluna. Kun työpaikalla tapahtui erikoinen rikos, häntä ei uskottu, vaan häntä pidettiin itseään syyllisenä siihen.
Oliko kaikki rangaistusta siihen, että hän oli uskaltanut kertoa tapahtumista? Että hän ei ollut pysynyt hiljaa tapahtumista, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän oli pystynyt todistamaan osan tapahtumista, ja hän tiesi, että häntä pidettiin rehellisenä ja luotettavana työntekijänä. Hän oli tuntenut kauppiaan pitkäaikaisen asiakkaana. Joku tiesi heidän toimintatapansa ja kauppiaan. Muutoin hän ei olisi voinut toimia kauppiaan nimissä ja hakea tavaroita. Tällä ns. kauppiaan apulaisella piti olla sellaista tietoa, mitä muille ihmisillä ei ollut. Se mies tiesi hänen työnantajansa toimintatavat, ja siksi se oli vaarallista. Hän oli kertonut tapahtuneesta jo senkin takia, että samaa taktiikkaa voitaisiin käyttää muihinkin toimituksiin. Näin rikolliset saisivat ehkä varastettua muillekin toimitettavia lähetyksiä. Hän halusi ymmärtää tämän väärinkäytöksen mahdollisuuden ja jakaa tietoa muillekin kuljettajille. Hän ymmärsi, että on olemassa asioita, joista olisi pitänyt ehkä vaieta, koska niihin ei löytynyt selitystä.
Nyt häntä valvotettiin useampana yönä, ja häntä soimattiin monenlaisista asioista. Vaimo ei voinut tietää, mitä mies mietti öisin. Onneksi vaimo kuitenkin nukkui paremmin kuin hän. Hän oli päivällä väsynyt, mutta teki töitä kuten ennenkin. Hän oli miettinyt paljon enemmän nyt taas menneisyyttään kuin pitkään aikaan. Hän palasi usein jopa omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa.
Miten paljon oli saatu kuitenkin aikaan hänen elämässään? Sitä mies usein ihmetteli, että hän oli lähtenyt mukaan sellaiseen, mitä ei itse ollut ymmärtänyt. Nyt hän oli viisaampi ja varovaisempi. Hän tiesi, että häntä oli huijattu tavalla, jota hän itse ei käsittänyt. Hän oli saanut oppinsa siitä, ja toimisi nyt vain oman tahtonsa mukaan, eikä lähtisi mukaan mihinkään, mitä hänelle äänet esittäisivät. Ne olivat johtaneet häntä harhaan!
lauantai 12. syyskuuta 2020
Hiljainen tappaja
Mies valvoi yöllä ja katsoi nukkuvaa vaimoaan. Hän tiesi olevansa onnellinen nyt, kun kaikki oli muuttunut hyväksi hänen elämässään. Mutta sisimmässään hän kärsi voimakkaista syytöksistä.
Miten hän korvaisi kaiken tapahtuneen niille ihmisille, jotka olivat kärsineet aikaisempien tapahtumien takia? Mitä hänen sisarensa perhe ajattelisi, jos he saisivat tietää, että hän oli elossa, ja hän eli nyt jossakin muualla? Miten hän itse voisi elää asioiden kanssa, ja saisiko hän koskaan anteeksi tapahtumia? Miten hän oli ollut niin tyhmä, että oli antautunut äänien vietelteltäväksi ja alkanut juttelemaan niiden kanssa? Miksi hän ei huomannut vaaraa jo aikaisemmin? Miten hän uskoi niin vahvasti naisen sanoihin, joka puhui hänelle?
Naisen ääni sai hänet pauloihinsa. Nainen oli näyttäytynyt hänelle etäisesti, vai oliko se ollut vain harhaa? Oliko hän todellisuudessa nähnyt naisen? Sitä hän ei enää pystynyt muistamaan, koska kuva oli himmentynyt hänen mielessään. Hänelle osoitettu nainen saattoi olla kuka tahansa, eikä hän tunnistaisi naista enää. Häntä oli huijattu jotenkin oudolla tavalla.
Eikä hän enää muistanut kauppiaan apulaisen kasvoja tai ulkonäköä. Hän muisti vain vaatteet, ja nehän olivat samanlaisia kuin useimmilla muillakin miehillä. Ei hänessäkään ollut mitään erikoista, vaan hän oli ollut hyvin tavallisen oloinen ja puheissaan normaali, joten muistikuvat olivat hataria. Ei hän pystyisi tunnistamaan miestä, vaikka hän kävelisi vastaan tai he olisivat tavanneet aikaisemmin tai myöhemmin. Kaikki hävisi niin nopeasti hänen mielestään. Vain tapahtuman hän muisti kirkkaasti ja selvästi, mutta yksityiskohdat olivat kadonneet.
Mies ymmärsi, että kukaan muu ei voisi ymmärtää tapahtumia, eikä kukaan voisi tietää totuutta. Mutta kaikki oli ollut kuin pahaa unta, vaikka ihmisiä oli menehtynyt. Hän oli totellut jotakin sellaista, mitä hän itse ei tiennyt tai hallinnut asioita. Hän ei ehkä koskaan saisi ihmisiltä anteeksi tapahtumia, mutta kuinka hän saisi mieleensä rauhan. Hän oli ymmärtänyt tilanteen mahdottomana.
Mies oli rukoillut armoa jumalalta, ja hän koki saaneensa rauhan sitä kautta. Mutta ihmisten edessä hän olisi tuomittu ja paha rikollinen, jos he tietäisivät hänen taustansa. Hänen oli oltava vaiti, ellei hän saisi selitystä jostakin muualta, miten kaikki oli oikeasti tapahtunut tai mitä oli asioiden taustalla.
Hiljainen tappaja
Oli kulunut jo muutaman päivää juhlista. Mies oli ollut iloinen uudesta puolisostaan ja hän ymmärsi, että hän pystyi olemaan sellainen tavallinen perheellinen mies kaikista tapahtumista huolimatta. Hän tiesi, että äänet eivät jättäisi häntä rauhaan. Ne seuraisivat häntä ehkä hänen koko loppuelämänsä ajan, ja hänen olisi vain opeteltava tulemaan toimeen kaiken sen ivan ja pilkan kanssa. Äänet olivat julistaneet hänelle jumalanpilkkaa, ja pilkanneet häntä lapsettomuudesta ja kaikesta muustakin hänen ensimmäisen vaimonsa kanssa. Mies muisti hyvin kaikki puheet ja ne olivat vaivanneet häntä nyt, kun hän kuuli korvissaan tämän oudon naisen äänen nauhalta, ja viettelevänä. Se tuntui pahalta ivalta häntä ja hänen uutta puolisoaan kohtaan.
Hän ymmärsi, että hänen uusi puolisonsa oli syvästi uskova ihminen. Yhdessä he tekivät nyt tilalla töitä, ja vaimo oli tyytyväinen kaikkeen näkemäänsä. Mies oli korjannut kaiken tilalla, ja heillä oli jo yhteisiä ajatuksia tilan uudistamisesta ja kaikista hankinnoista. Mies kuunteli vaimonsa mielipiteitä, ja vaimo vaikutti hyvin nykyaikaiselta ja uudistusmieliseltä. He ehkä yhdessä saisivat paljon tilalla tehtyä, ja ehkä he saisivat riittävästi rahaa, että voisivat hankkia auton ja muuta asumista helpottavia tavaroita.
Vanha mies oli heikentynyt viimeisten viikkojen aikana. Hän oli ollut ulkona hyvinä päivinä, mutta muutaman päivää hän oli ollut lähinnä ollut sisällä. Hän sanoi, että kohta on hänen aikansa. Hän ei eläisi enää pitkään. Äänet olivat soimanneet nuorempaa miestä, että miksi hän kohteli vanhusta huonosti, ja miksi hän toi sinne naisen, eikä hän ymmärrä, että se ei ollut vielä hänen kotinsa ja hänen omaisuuttaan. Vanha mieshän vielä elää, ja kaikki voidaan ottaa häneltä huijarilta pois.
Elämä kuitenkin sujui sopuisasti talossa. Vanha mies sai ruokaa ja hän sai levätä päivällä, eikä kukaan häntä häirinnyt. Hän sai tulla ja mennä miten hän itse halusi. Ja nainen puhui hänelle lempeästi ja kunnioittavasti. Nainen oli tottunut olemaan vanhusten kanssa, ja hän kertoi omista isovanhemmistaan ja koko suvun vanhoista ihmisistä. Hänestä ei ollut lainkaan vaikeaa hoitaa muiden ihmisten asioita, ja mielellään palvelisi myös vanhaa miestä. Kukaan ei voisi moittia heidän kotiaan tai asumistaan, nainen piti kaiken hyvässä järjestyksessä ja siivosi ahkerasti. Hän oli tottunut tekemään kovasti töitä, ja se näkyi hänen voimakkaissa käsissä ja jaloissa.
Nainen ei tiennyt miehensä äänistä mitään. Joskus hän näki miehensä olevan omissa ajatuksissaan, mutta kukapa ei joskus olisi. Hän ei halunnut häiritä miesten keskusteluakaan, vaan vetäytyi omia askareita tekemään. Joskus hän innostui asiasta ja miehet pitivät häntä tasavertaisena keskustelukumppanina. Nainen oli käynyt koulua ja osasi lukea ja kirjoittaa. Hän oli taitava käsistään, ja näki, että mikään talossa ei ollut vierasta hänelle. Hän osasi itse tehdä tarvittavat työt ilman, että kenenkään tarvitsi pyytää erikseen.
keskiviikko 9. syyskuuta 2020
Hiljainen tappaja
Kaikki oli mennyt hyvin juhlissa. Mies oli unohtanut kaiken muuan elämässään. Hän oli saanut uuden alun ja uuden ihmissuhteen. Koko kylä oli ollut juhlissa, ja morsiamen sukulaisia oli saapunut kauempaakin. Miehellä ei ollut sukulaisia, eikä kukaan ymmärtänyt, että ihminen voi jäädä täysin yksin ja hylätyksi elämässään. Mies ei kertonut kenellekään muuta kuin, että hänen ensimmäinen vaimonsa oli menehtynyt vakavaan sairauteen. Mitään muuta hän ei kertonut enää. Hän ymmärsi, että hänen oli parempi vaieta tapahtumista. Ehkä hän vahingossa mainitsisi sellaista, mitä hän ei haluaisi muiden tietävän. Hän ymmärsi uuden nimen ja iän tuovan suojaa hänelle itselleen ja hänen perheelleen. Kukaan ei tulisi ehkä häntä enää etsimään. Häntä pidettiin ehkä kuolleena tai muutoin kadonneena. Tuskin kukaan uskoisi hänen olevan vielä elossa.
Mies oli kaikesta onnestaan hyvin iloinen. Hän tiesi, että uusi puoliso toisi erilaisen elämän, ja kaikki olisi erilaista kuin ensimmäisen vaimon kanssa. Silloinhan he olivat olleet hyvin nuoria ja rakastuneita. Nyt oli kyseessä erilainen avioliitto. Oli kyse enemmänkin järkisuhteesta kuin oikeasta rakkaudesta. Aika ehkä toisi uusia tunteita, ja syventäisi suhdetta. Mies oli iloinen, että nainen oli kaikin puolin mukava, ja hyvä kumppani hänelle. Hän oli tottunut työhön ja elämään maaseudulla. Tilan työt olivat tuttuja, ja hänen sukunsa oli avioliiton suhteen hyvin myönteinen. Siksi mies ei ajatellut asiaa hankalana tai vaikeana. Hän pystyisi vaikenemaan kaikesta tapahtuneesta, kaikesta puheesta ja muista kokemuksistaan elämässään.
Hääjuhlaa oli vietetty koko päivä ja seuraavanakin päivänä ihmiset olivat kokoontuneet. Nainen ei ollut liian nuori, eikä liian vanha, vaan sopivan ikäinen hänen puolisokseen. Ehkä heillä oli mahdollisuudet perheeseen ja sopivaan elämään maatilalla. Mies oli ollut hyvin ahkera ja hän oli saanut paljon uudistuksia tilalla. Nyt se toisi heille tarpeeksi ansioita. Olisi hyvä aloittaa uusi elämä, eikä vielä olisi liian myöhäistä.
Mies oli kuitenkin kaikin puolin tyytyväinen, ja hänen puolisonsa näytti voivan hyvin ja olevan tyytyväinen uuteen rooliinsa. Kaikki oli hyvin pinnallisesti katsoen. Pari päivää olivat olleet yhtä juhlaa ja uuden opettelua molempien elämässä. Mutta pinnan alla kyti joku ilkeä asia. Mies oli kuullut jo toisena yönä hänelle haitallisen naisen puhetta. Puheet olivat olleet taas vietteleviä ja seksuaalispainotteisia. Ne olivat nyt kuin jotain ilkeää panettelua, ja ne tulivat kuin nauhalta. Ne olivat jo miehen aikaisemmin kuulleita sanoja, ja mies tunnisti ne hyvin ikäviksi nyt. Mies oli hämmentynyt tällaisesta asiasta, ja toki se häiritsi häntä.
Mies oli miettinyt aikaisemmin usein, kuinka hän oli joutunut kiusanteon kohteeksi? Oliko hän käyttäytynyt jotenkin huonosti, tai kohdellut toista ihmistä huonosti? Mitä hän oli tehnyt lapsuudessaan tai nuoruudessaan, olisiko siellä vastauksia kaikkeen siihen häirintään, mitä hänelle oli tehty työympäristössä ja muualla? Oliko hän jotenkin poikkeava ihminen luonteeltaan tai käytökseltään, vai oliko hänen ulkonäkönsä tai kokonsa erikoinen tai poikkeava? Jotain hänessä täytyi olla erikoista, että hän oli joutunut muiden silmätikuksi, sillä mikä muu olisi selittänyt näitä erikoisia tapahtumia.