Ihmettelen

Vieläkin ihmettelen kesällä tapahtunutta! Minut lähetettiin sairaalaan ja minulle laitettiin sanat, joita en ole edes sanonut, eikä kieli ole minun:

"Usan armeija seuraa minua ja lääkäri lähettää minut turvaan sairaalaan."

Eihän tuossa ole järjen häivää koko lauseessa?!

Naapurit vain syyttivät minua siitä, että olin puhunut siitä, mitä he humalassa tekivät viime syksynä.

Siinä oli ratkaisun avain!? Muistan sanasta sanaan, mitä minulle hän puhui, kun tilasivat minulle ambulanssin, koska olin niin "sairas"!

Maailma on omituinen paikka, siellä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, jota ei voi käsittää pienillä linnun aivoilla. Miten huonoa on laittaa minun puhumaksi sanat, joita en ole sanonut, eikä se olisi minun ilmaisuni lainkaan!

En voi ymmärtää, että mikä suojapaikka on sairaala? Se on enemmin kuin vankila, kun ulkoilemaankin pääsi vain kerran sairaanhoitajan kanssa. Puhumattakaan muusta mitä siellä näki tai koki, en suosittele paikkaa, tulee vain huono olo tai paha mieli muiden potilaiden sairauksien takia!

Kuka tahansa sinne sairaalaan psykiatriselle osastolle joutunut tulee muuttumaan, ja muuttamaan käsitystä elämästä lopullisesti! Silloin ei anna muiden ihmisten enää vaikuttaa omaan elämäänsä, vaan oppii elämään vain oman mielensä ja tahtonsa mukaan.

Kokemuksena hoito psykiatrisella osastolla on paljon voimakkaampi kokemus kuin läheisen ihmisen kuolema, puhumattakaan siitä, että avioero on vain pikku juttu kaiken sen näkemäni rinnalla.

Vertaisin kokemusta oman rajallisuuden ja kuolevaisuuden kokemukseksi, kun menettää siellä täysin oman elämänsä määräämisoikeuden! On vain päätettävä, miten elää lopun elämänsä ilman, että joutuu minnekään sairaalaan koskaan hoidettavaksi, se on kuolemaakin pahempi paikka, tämän totesin siellä! Siksi äitinikin halusi, että saattohoidamme hänet kotona loppuun asti, eikä hänen tarvitse olla sairaalassa. Ymmärsin siellä täysin hänen tahtonsa, miten hän halusi viettää lopun elämänsä ajan kotona, ja meidän lasten hoidettavana!

Itse opin ainakin, että minun täytyy olla paljon itsenäisempi omien ratkaisujeni suhteen. Elän vain tämän kerran oman elämäni, ja elän elämäni vain itseäni varten siinä mielessä, että vain olemalla tyytyväinen omaan elämääni, voin antaa jotain muille elämässäni!

Minä näin liikaakin sellaista, mitä en olisi halunnut nähdä, ja näin niitä, jotka olivat joutuneet luopumaan omasta määräämistahdostaan täysin, ja he olivat täysin riippuvaisia muista ihmisistä, ja he eivät pystyneet edes käyttämään omia varojaan oman tahtonsa mukaan.

Ihmisen itsemääräämisoikeus on tärkeintä elämässä, ihminen itse valitsee oman tiensä, ja itse vastaa omista teoistaan, ja täytyy ymmärtää, että elää vain yhden kerran, ja senkin, että ei voi olla kaikkien mieleinen henkilö missään tapauksessa. Aina on olemassa vihollisia niinkuin ystäviäkin, ja sen oppii kyllä huomaamaan!

Etsin kultakimpaleita

Etsin kultakimpaleita, elämänilon pisaroita.


Jokainen uusi hetki,
on hento säie,
kohti elämän iloa,
tarttua uuteen päivään,
odottaa uutta aikaa,
ollakseen onnellinen.


Jos on kokenut paljon pahaa,
ollut synkissä ajatuksissa,
tuntenut mielen murheita,
ollut väärin ymmärrätty,
ja väärin tulkittu,
mitätön ihmisparka,
on kadottanut sielunsa,
ja ollut hylätty monin tavoin.


Vielä ei ole kannattanut,
heittää niitä viimeisiä ripeitä,
siitä elämän toivosta,
ja uudesta mahdollisuudesta,
vaikka kaikki olisikin ollut vain mustaa.


Uusia mahdollisuuksia on aina,
tarvitsee vain olla pienikin säie,
sitä elämän toivon ripettä jäljellä,
olipa se yksikin kannustava ihminen,
tai oma ajatus tulevasta valosta.


Meille on annettu toivoa,
siinä elämän suuressa kirjassa,
että emme olisi koskaan yksin,
vaan aina olisi joku korkeampi,
joku toinen johon voisi luottaa,
ja joka toteutuu nyt,
tai toisessa elämän muodossa,
se antaa meille aina toivoa.


Jos sinulla on yksikin ystävä,
pidä hänestä kiinni,
pidä hänet mielessä,
sillä hän on kultaakin kalliimpi,
jos hän luottaa sinuun,
sinä luotat häneen,
silloin et ole koskaan yksin.


Meidän on vain luotettava,
osattava toivoa jotain uutta,
unohdettava menneet,
unohdettava ja luovuttava,
toisista ihmisistä elämässämme,
jotka eivät ole meille hyviä.

On siis otettava tilalle,
jotain uutta elämässä,
luotava uudet ihmissuhteet,
ja uudet luotettavat ihmiset,
sillä luottamusta ei saa takaisin,
jos sen on kerran menettänyt,
he ihmiset ovat meille kuolleita,
eikä heidän varaan kannata rakentaa,
koska sillä rakennuksella ei ole perustuksia.

Hentoja harsoverkkoja!

Hentoja harsoverkkoja, jotka kannattelevat unelmia.


Pisarat hämäkin seitissä,
luovat kauniita kuvioita,
antavat hennon kudoksen,
joka loistaa aamuauringossa,
kuvioivat metsien hämyiset kohdat,
heittävät verkkonsa puiden oksille.


Harsoisissa unelmissa,
kannattelemme elämän verkkoja,
joissakin on suuria reikiä,
pohjattomia pudotuksia,
kuin mustia aukkoja,
elämän pelon kohteita.


Elämän verkoissa on muutakin,
on tuulessa tarkertuneita,
kuihtuneita kukkia ja lehtiä,
mennyttä kertynyttä elämää,
joka on jo eilistä,
mutta silti muistissa.


Verkkoon tarkertuvat tulevat,
vielä tuntemattomat roskat,
uudet kypsät siemenet,
jotka antavat uutta voimaa,
kasvavat uusia silmuja,
ja antavat meille elämän.


Kaikessa uudessa on uusi voima,
saada elämä jälleen tuntumaan,
elämisen arvoiselta ja raikkaalta,
kohdata kaikki uudet roskat,
uudet mustat aukot,
ja uuden elämän siemenet,
sillä pelätä ei kannata,
elämä voi aina yllättää!

Olen onnellinen uudesta mahdollisuudesta, olen saanut vielä vakituisen työpaikan eläkkeeni lisäksi, toimin kotipalveluyrityksessä lähinnä kotisiivoojana osa-aikaisesti. Elämä yllätti minut vielä iloisesti, ja tunnen olevani tarpeellinen ihminen, 59 -vuotiaana sain vielä uuden työuran itselleni, ja nautin työstäni! Olen akateemisesti koulutettu FM, opettajakoulutuksen saanut, biologian aineenopettaja, ja nyt ihan tavallinen kotisiivooja on ammattini!

Yksin unelmoin

Olen yksin ja unelmoin.


Sieluni on yksin,
olen oman tietoni varassa,
enkä enää etsi muuta,
sillä mahdollisuuteni on käytetty,
olen elänyt vain ja elän yhä,
oman rajallisuuteni mukaan.


Siksi en ehkä ole toiminut oikein,
koska minulla ei ole ollut muuta,
kuin oman itseni tuntemus asioista,
joita olen joutunut kokemaan,
eikä kukaan ole osannut,
tai arvannut mitään siitä,
enkä ole saanut neuvoja,
taikka toisten tukea.


Jos olisin tiennyt enemmän,
en olisi astunut harha-askeleita,
olisin kulkenut suorempaa reittiä,
valinnut ehkä toisia sanoja,
mutta samat virheet olisin tehnyt,
ehkä vain toisella tavalla.


Olen vain elänyt omia valintojani,
katsonut toisiin tietolähteisiin,
joita ehkä ihmisille suodaan,
mutta ne eivät anna oikeaa kuvaa,
sillä niillä oli virheellinen kuva,
kaikesta siitä mitä he olivat nähneet,
siksi ne johtivat ihmisiä harhaan.


Unelmat eivät koskaan kuole,
niiden sielu on laajempi,
ne kannattelevat ihmistä,
ja antavat aikaa kulua,
sillä vain unelmat kantavat,
että ihminen luottaa tulevaan,
ja on siksi vielä elossa.

Syyskuussa

Sataa tai paistaa,
elämän valoa tai murhetta,
luopumista jostakin,
saadakseen jotain uutta,
keräämällä voimia,
selvitäkseen talvesta,
herätäkseen uuteen kevääseen,
kun on jälleen valon aika.

Valon pilkkuja

Elämän valon pilkkuja etsin tänään.


Kuin kastepisarat aamuauringossa,
loistavat kirkkaina helminä,
kukkivat heinien korsilla,
kastelevat kengät,
ja housunlahkeet.


Ne hentoiset kastepisarat,
antavat kosteuden ja tunnelman,
ovat loistavia timantteja,
kauniina aamuhetkenä,
kun päivä taas nousee.


Miksi en etsisi valon pilkkuja,
tummien kohtien peitoksi,
kutoisi uuden verkon,
jonka peitokseni ottaisin,
ja olisin elämässä kiinni?

Tähtiin

Katson taivaan tähtiin ja toivon.


Lähetän sinne toiveeni,
katson uusin silmin,
avoimin mielin,
ja olen vain hetken viisaampi.


Ihminen luo aina uutta,
olemalla vain oma itsensä,
hänen elämänsä kulkee eteenpäin,
halusipa sitä itse tahi ei.


Emme voi palata alkupisteeseen,
sillä olemme jo käyttäneet ne päivät,
me kuljemme vain polkua eteenpäin,
koska paluuta emme voi tehdä.


Ei mennyttä takaisin saa,
on vain luotava uutta tilalle,
etsittävä parempia polkuja,
ja oltava tyytyväinen niihin.