Etsin kultakimpaleita

Etsin kultakimpaleita, elämänilon pisaroita.


Jokainen uusi hetki,
on hento säie,
kohti elämän iloa,
tarttua uuteen päivään,
odottaa uutta aikaa,
ollakseen onnellinen.


Jos on kokenut paljon pahaa,
ollut synkissä ajatuksissa,
tuntenut mielen murheita,
ollut väärin ymmärrätty,
ja väärin tulkittu,
mitätön ihmisparka,
on kadottanut sielunsa,
ja ollut hylätty monin tavoin.


Vielä ei ole kannattanut,
heittää niitä viimeisiä ripeitä,
siitä elämän toivosta,
ja uudesta mahdollisuudesta,
vaikka kaikki olisikin ollut vain mustaa.


Uusia mahdollisuuksia on aina,
tarvitsee vain olla pienikin säie,
sitä elämän toivon ripettä jäljellä,
olipa se yksikin kannustava ihminen,
tai oma ajatus tulevasta valosta.


Meille on annettu toivoa,
siinä elämän suuressa kirjassa,
että emme olisi koskaan yksin,
vaan aina olisi joku korkeampi,
joku toinen johon voisi luottaa,
ja joka toteutuu nyt,
tai toisessa elämän muodossa,
se antaa meille aina toivoa.


Jos sinulla on yksikin ystävä,
pidä hänestä kiinni,
pidä hänet mielessä,
sillä hän on kultaakin kalliimpi,
jos hän luottaa sinuun,
sinä luotat häneen,
silloin et ole koskaan yksin.


Meidän on vain luotettava,
osattava toivoa jotain uutta,
unohdettava menneet,
unohdettava ja luovuttava,
toisista ihmisistä elämässämme,
jotka eivät ole meille hyviä.

On siis otettava tilalle,
jotain uutta elämässä,
luotava uudet ihmissuhteet,
ja uudet luotettavat ihmiset,
sillä luottamusta ei saa takaisin,
jos sen on kerran menettänyt,
he ihmiset ovat meille kuolleita,
eikä heidän varaan kannata rakentaa,
koska sillä rakennuksella ei ole perustuksia.