"Mitä on minulle tapahtunut, missä on turvani, kotini ja yksinäisyys suuri, olen merkitty ihminen, yksinäinen sielu, ja varjo vain. Kuinka voisin siivilleni nousta, kuin merien lokki, olla vapaa kahleista, ja alla suuri ihana vesi, liitää voisin meren yllä, katsoa maata ja merta, kallioisia rantoja, tyrskyjen yllä tai kaupungin kattojen päällä. Mutta miksi? Vajaaksi jäänyt on siipeni."
Hän tunsi ahdingon kasvavan myös ympäristössään. Ihmiset näkivät hänet hyvin väsyneenä, ja välillä ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei keskustellut juuri kenenkään kanssa, vaan vetäytyi usein seurasta. Äänet puhuivat hänelle koko ajan ja hän ei tiennyt, miten olisi suhtautunut naiseen, joka puhui hänelle. Oliko hän oikeasti olemassa, vai oliko hän joku henki, joka yritti lohduttaa häntä?
Hän tunsi kuinka nainen tiesi aina hänen ajatuksensa, ja luki häntä kuin avointa kirjaa. Mitenkään hän ei voinut paeta enää tätä, eikä hän päässyt pakoon edes kotonaan nukkuessaan. Hän kuuli aina herätessään äänet ja puheen, eikä hän ollut koskaan yksin.
Mutta oliko fyysinen yksinäisyys tullut entistä todemmaksi? Hän katsoi usein vaimonsa vaatteita, ja usein hän oli tuskallisen surullinen, eikä hän tehnyt muuta kuin katsoi vaimonsa huivia, haisteli huivin tuoksua, ja tunsi suurta liikutusta sydämessään. Hän itki usein katsoessaan vaimonsa vaatteita, eikä mikään silloin lohduttanut häntä. Edes sanoja hän ei aina kuullut, kun hän oli keskittynyt vain omiin ajatuksiinsa ja mielentilaansa.
Miten vähän kukaan ymmärsi hänen tilannettaan? Hän tunsi jääneensä todella yksin tässä tilanteessa, eikä hän löytänyt vastauksia mistään, miten hän oli joutunut tähän tilaan. Hän ei osannut enää etsiä tietoa mistään. Miten joku puhui hänelle? Miten hän tunsi kipua välillä nivelissään? Ja miksi hän kuuli useiden ihmisten puhetta? Osa äänistä oli hänelle tuttuja?
Suuret tunteet velloivat hänen mielessään. Hän oli kuitenkin jokaisena arkipäivänä töissä. Hän yritti keskittyä työhönsä, mutta joskus harhailevat ajatukset, ja naisen puhe sai hänet eksymään teillä, tai hän ajoi risteyksen ohi. Toisinaan taas hän noudatti naisen ohjeita, vaikka totesi ne vääriksi. Hän oli kiintynyt naisen ääneen. Sitä hän ei voinut enää kieltää, että hän oli lumottu jotenkin.
Miten ihminen jää kiinni johonkin ääneen, eikä päästä siitä irti? Hän ei itse tajunnut sitä, että hän oli liian paljon yksin ja yksinäinen, ja naisen puhe kahlitsi hänen päiviään.
Finnish and English texts. Even making the mistakes, writing some English. The Finnish is the best language with the special words and my own language. The photos of the nature in Finland and abroad. The short stories of the fantasy and the life.
maanantai 26. marraskuuta 2018
lauantai 24. marraskuuta 2018
Hiljainen tappaja (todistaja)
"Merkitty ihminen, tuhat ja yksi tarinaa ja yhä uusia syntyy, mutta totuuttako etsiikö, kuka tietää, kuka valehtelee, ja miksi niistä välittäisin. Vain muutos, suru ja pettymys mielessä. Olen syntynyt tummien pilvien alla, ja tummaksi jään. Olen kadulla vaeltava myös varjoisalla puolella, olenko turvassa?"
Hän yritti etsiä totuutta kaikkialta, hän luki yhä uudelleen lehtiä, kirjoja, ja etsi tietoa muilta ihmisiltä. Hän yritti etsiä netistä myös tietoa kirjastossa, eikä hän löytänyt mitään oikeaa tietoa tai muutakaan äänistä tai kivuista, joita hän tunsi kehossaan. Hän ei tiennyt enää, mitä hänen pitäisi tehdä asioissa, ja hän tunsi olevansa umpikujassa jutun suhteen.
Toisaalta hän rakasti puhuvan naisen ääntä, ja oli iloinen hänen seurastaan. Toisaalta hän kärsi syvästi edesmenneen vaimonsa puolesta, ja siitä kaikesta kärsimyksestä, jonka hän näki vaimonsa viimeisinä elinkuukausina. Hän usein syytti itseään, ettei hänellä ollut tarpeeksi aikaa vaimolleen eikä hän itse hoitanut vaimoaan, vaan oli usein pitkiä päiviä töissä. Syyllisyys painoi ja hän oli enemmän nyt huolissaan kuin koskaan aikaisemmin.
Mitä hänelle oli tapahtumassa? Ja miksi asiat olivat vyöryneet hänen mieleensä näin rajuina. Toisinaan hän näki ikäviä painajaisia öisin ja hän hukkumaisillaan veteen, ja toisinaan hänen hengityksensä salpautui, ja hän tunsi tukehtuvansa, ja juuri silloin hän aina heräsi. Hänen yönsä olivat hyvin katkonaisia, ja hän heräili vähän väliä.

perjantai 23. marraskuuta 2018
Selviytyminen
En voi surra tulevaisuutta,
koska olen vain elävä menneisyyttä,
minä kirjoitan muistiinpanoistani,
ja siitä mitä ihmisen mielessä tapahtuu,
miten hän kaiken kokee,
joutuessaan vain yksin kokemaan,
sellaista mihin ei voi valmistautua.
Hänen on vain yritettävä selviytyä,
kaikista niistä tapahtumista,
joita muut ihmiset myös aiheuttavat,
tietämättä asioiden oikeaa tilaa,
ja he voivat vaikeuttaa selviämistä,
koska he eivät ymmärrä tilannetta,
eikä mitä on ihmiselle tehty.
On paljon asioita vaiettavana,
jotta voi tulla hyväksytyksi uudelleen,
täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi,
kiellettävä alussa asioita enemmän,
ja tietoisesti valehdeltava asioista,
ennenkuin kykenee osoittamaan,
että on ollut oikeassa alusta alkaen,
että voi selvitä sellaisena kuin itse on.

Ilmojen valtiatar
Voisinpa lentää linnun siivillä,
näkisin allani hiekka-aavikot,
ja palmuja kasvavat keitaat,
tuntisin lämpimät virtaukset,
ja aavikon kuivan ilman.
Minä näkisin vuorien kauniit värit,
ja tuntisin olevani vapaa,
näkemään kaiken tämän laajemmin,
kuin ihminen kykenee näkemään,
ja enkä tuntisi valtioiden rajoja.
Olisin ilmojen valtiatar,
ja eläisin vain päivän kerrallaan,
sillä minä en tietäisi huomisesta mitään,
minulla olisi vain aina yksi päivä,
selvitä tässä elämässä eteenpäin.
Siksi minä en voisi murehtia,
mitä tulevaisuus toisi tullessaan,
sillä minun pitäisi vain syödä,
ja levätä vain tänä yhtenä päivänä,
siksi en voisi murehtia huomisesta!

Auringon säde ja linnun siivet
Jos minä tavoittaisin auringon säteen,
ja saisin kaiken valon sieluuni,
jos minä saisin toivomani linnun siivet,
ja saisin kyvyn lentää valkoisissa pilvissä,
minä olisin onnellinen kokemastani ja näkemästäni.
Mutta kun on syntynyt vain maan matoseksi,
ei voi kuin uneksia valosta ja siivistä,
siitä että kaikki olisi kaunista ja vapaata,
mutta sieluani ei voi enää kahlita mikään,
sillä olen vapauteni lunastunut kalleimman kautta.
Olen selvinnyt elämän lähettilääksi,
ja lohdutan muita kärsiviä ihmisiä,
minä haluan jakaa sen auringonvalon,
ja ne linnun siivet jotka kantavat,
yli synkkien laaksojen ja myrskyävien merien,
että pääsemme joskus rauhan satamaan,
ja olemme vain tavallisia ihmisiä,
muille tavallisille ihmisille!

"Sydän särkyy ja pakenen, ja kysyn, miksi minä olen vankina tässä ruumiissani, ja minä olen yksin. Eikä kukaan voi tietää, mitä tunnen tai ajattelen, eikä tiedä kärsinkö minä vai en? Olen ulkona yhteiskunnasta, ja olen hylätty sielu. Ja miksi te minulle aina nauratte ja miksi te minua haukutte, en halua tätä enää. Mutta kärsimys kuuluu elämään! He ovat petoja ja julmia, enkä tätä unohda, enkä rauhaa saa. Mutta miksi?"
Ajatukset risteilivät kiivaasti hänen päässään, ja hän oli koko yön hyvin rauhaton. Hän ei käsittänyt enää yhtään mitään siitä kaikesta, mitä hänen ympärillään oli tapahtunut. Miksi hänelle puhui toinen nainen, ja miksi hän suri ja ikävöi yhä edelleen edesmennyttä vaimoaan? Hänellä oli tunteita tuota ääntä kohtaan, mutta kaikki se tuntui myös väärältä, ja vaikka hän oli nähnyt naisen pari kertaa, hän ei tiennyt, mikä oli totta ja oliko tuo nainen oikeasti häntä varten olemassa.
Hänen surunsa oli nyt moninverroin ankarampi, koska hänen elämäänsä arvosteltiin ankarasti. Äänet olivat tuominneet hänen entisen avioliittonsa ja elämänsä. Miten he voivat puhua vainajasta noin paljon pahaa ja miten se kaikki loukkasi häntä ja hänen tunteitaan. Miksi ja yhä useammin hän pohti, miksi hänelle tapahtui tällaista?
Hän yritti tehdä työnsä niin hyvin kuin pystyi, eikä työnantaja ollut huomauttanut hänelle mitään työstä. Joku oli kertonut työnantajalle, että hän puhui usein itsekseen, mutta sitä ei kuitenkaan pidetty mitenkään outona. Monet ihmiset tekevät niin. Mutta puheet äänien kuulemisesta olivat arveluttavia, mutta koska hän hoiti työnsä moitteettomasti, tilannetta päätettiin vain seurata.
Hän tunsi välillä olevansa umpikujassa ja hukassa uusien tapahtuminen takia. Samoin kivut kehossa olivat outoja ja samoin tuntemukset öisin herättivät hänet välillä. Hän oli muuttunut rauhattomaksi, ja hän ikäänkuin taisteli omassa elämässään hyvistä ja pahoista asioita. Eikä hän ymmärtänyt, mitä hänelle oli tapahtunut ja tapahtumassa. Tulevaisuus tuntui välillä valoisalta, toisaalta joskus toivottomuus valtasi hänet. Hyvä ja paha taistelivat toisiaan vastaan hänessä sekä fyysisesti että psyykkisesti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)