"Mitä on minulle tapahtunut, missä on turvani, kotini ja yksinäisyys suuri, olen merkitty ihminen, yksinäinen sielu, ja varjo vain. Kuinka voisin siivilleni nousta, kuin merien lokki, olla vapaa kahleista, ja alla suuri ihana vesi, liitää voisin meren yllä, katsoa maata ja merta, kallioisia rantoja, tyrskyjen yllä tai kaupungin kattojen päällä. Mutta miksi? Vajaaksi jäänyt on siipeni."
Hän tunsi ahdingon kasvavan myös ympäristössään. Ihmiset näkivät hänet hyvin väsyneenä, ja välillä ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei keskustellut juuri kenenkään kanssa, vaan vetäytyi usein seurasta. Äänet puhuivat hänelle koko ajan ja hän ei tiennyt, miten olisi suhtautunut naiseen, joka puhui hänelle. Oliko hän oikeasti olemassa, vai oliko hän joku henki, joka yritti lohduttaa häntä?
Hän tunsi kuinka nainen tiesi aina hänen ajatuksensa, ja luki häntä kuin avointa kirjaa. Mitenkään hän ei voinut paeta enää tätä, eikä hän päässyt pakoon edes kotonaan nukkuessaan. Hän kuuli aina herätessään äänet ja puheen, eikä hän ollut koskaan yksin.
Mutta oliko fyysinen yksinäisyys tullut entistä todemmaksi? Hän katsoi usein vaimonsa vaatteita, ja usein hän oli tuskallisen surullinen, eikä hän tehnyt muuta kuin katsoi vaimonsa huivia, haisteli huivin tuoksua, ja tunsi suurta liikutusta sydämessään. Hän itki usein katsoessaan vaimonsa vaatteita, eikä mikään silloin lohduttanut häntä. Edes sanoja hän ei aina kuullut, kun hän oli keskittynyt vain omiin ajatuksiinsa ja mielentilaansa.
Miten vähän kukaan ymmärsi hänen tilannettaan? Hän tunsi jääneensä todella yksin tässä tilanteessa, eikä hän löytänyt vastauksia mistään, miten hän oli joutunut tähän tilaan. Hän ei osannut enää etsiä tietoa mistään. Miten joku puhui hänelle? Miten hän tunsi kipua välillä nivelissään? Ja miksi hän kuuli useiden ihmisten puhetta? Osa äänistä oli hänelle tuttuja?
Suuret tunteet velloivat hänen mielessään. Hän oli kuitenkin jokaisena arkipäivänä töissä. Hän yritti keskittyä työhönsä, mutta joskus harhailevat ajatukset, ja naisen puhe sai hänet eksymään teillä, tai hän ajoi risteyksen ohi. Toisinaan taas hän noudatti naisen ohjeita, vaikka totesi ne vääriksi. Hän oli kiintynyt naisen ääneen. Sitä hän ei voinut enää kieltää, että hän oli lumottu jotenkin.
Miten ihminen jää kiinni johonkin ääneen, eikä päästä siitä irti? Hän ei itse tajunnut sitä, että hän oli liian paljon yksin ja yksinäinen, ja naisen puhe kahlitsi hänen päiviään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti