Kuutamoyönä 2 - uusi kokoelma 2015

On aikaa kuunnella avaruuden ääniä,

ne hiljaisina kantavat korviin,

kun oikein kovasti kuulostelee,

tuulen mukanaan tuomat soinnut.

Kuusikko hiljaa huokailee

ja metsä humisee ilmavirroissa,

ja talviyön pakkanen rapsahtelee,

eikä rauhallista hetkeä anna,

pakkasyön levottomat äänet.

Sydänyönä vähitellen vaikenee,

metsämaat hiljaa vaimenee,

hiljaisina kohta kantaa uusia sointuja,

hiljaisia hongikon kaikuja tuo,

uinuva metsä lumikinosten alla.

Tuulet pysyttelevät hiljaisina,

kunnes pysähtyvät kaikki,

unessa mieli, sielu ja metsä,

on aikaa kuunnella ääniä.

Voisiko kellon pysäyttää,

jäädä keskelle kuutamoa,

katsoa sinistä taivaanrantaa,

tähtien kirkasta vyötä.

ja tavoittaa tähdenlennon?

On rauhallista katsella,

loputon lento kaukana,

satelliitti vai lentokone,

yötaivas ei hiljene vaiti,

vaikka äänet ovatkin hiljaa.

Tähdenlentoa ei tavoita,

toivoa voi toki ehtii,

ja mielemme jo kaukana on.

Yö hitaasti päiväksi muuttuu,

mutta varmasti aamu sarastaa,

saapuvi uusi talvipäivä,

ja yön taivas vaalenee.

Pilvien sinisyyttä rikkoessa,

hentoiset punaiset pilvien reunat,

auringon ensisäteet kurottavat,

viimeisetkin tähdet piiloutuvat,

hentoisten pilvien taakse.

Taivaan kirjava näytelmä jatkuu,

kunnes aurinko nousee esiin,

pilvet rauhoittuvat paikoillensa,

ja kuu häviää taivaalta,

jääden odottamaan seuraavaa yötä.

Tähdet painuvat piiloihinsa,

viimeistenkin pilvien paetessa,

kaukaisen taivaanrannan taakse,

on täydellinen sininen taivas.

Pakkanen kiristyy aamulla,

hanki hohtaa valkoisuutta,

hankien tuhannet timantit,

tuikkivat kilpaa auringon kanssa.