sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Linnun siivet - uusi kokoelma 2015


Epävarmuudessa

Todellista elämää täytyy etsiä,
sen saavuttaminen on vaikeaa,
elämässä oleva epävarmuus,
lisää pelkoa, epäonnistumista,
riskien ottaminen on vaikeaa.

Joskus joutuu valitsemaan,
valinnan tekeminen on välttämätön,
ilman sitä roikkuu ohuiden lankojen varassa,
valintaa ei aina pysty perustelemaan,
mielikuvat ja mielipiteet vaikuttavat.

Joskus toisten apu pahentaa tilannetta,
se tuntuu liian turhauttavalta,
olla arvosteltavana kaikkien silmissä,
sinut on leimattu jo kauan sitten,
eikä siitä roolista pääse eroon.

Sen rikki repiminen sattuu,
ja se satuttaa muitakin,
joskus on pakko riuhtaista irti,
yrittää toisella tavalla,
epäonnistumisista huolimatta.

Jatkuvassa epävarmuudessa,
eläminen on kuluttavaa,
ihminen on hälytystilassa,
eikä saa rauhaa silloin,
tulee vain turhautunut olo.

Haaveillen

Ja aikaa on niin vähän,
enkä tiedä elämääni eteenpäin,
sielussani soi ja yhä enemmän soi,
sielussani soi elämän sävelet.

Olen vain yksinäinen kotka,
ja liitelen taivaalla,
maailmani olet kaunis,
valkoinen pilvi ja sininen taivas.

Se kirkas on aurinko,
elä ja haaveile,
elämäsi on sen arvoinen.



Kaamos

Kohtaanko joskus,
ohitanko onneni,
täydellinen päivä,
vain vajaa, vaarallinen,
tietäisinkö aikani,
ehtisikö ajatukseni mukaan?

Huolia joskus,
pieniä hetkiä vielä,
päivä saa odottaa,
kun on kaamosta keskellä,
valoa ei vain ole,
eikä aurinko paista.

Kaipaus - äidille omistettu

On paljon muistoja,
paljon yhteisiä hetkiä,
sanoja ei tarvita aina,
vain läsnäolo riittää.

Nyt olla vapaana,
ja liidellä lintujen lailla,
eikä ole kipuja enää siellä,
eikä tuskaa kipua enää tunne.

Odottaa vain uusi maa,
jota ihailla silloin saa.

Jos kuuta katsot,
ja hiljaisuutta kuuntelet,
ehkä kuulet siipiesi äänet,
ja tunnet läsnäoloni.

Olen poissa,
mutta sydämessäsi läsnä.

On ihmisen osa arvaamaton,
sanaton ja kaipaus suuri.



Kaipaus 2


Miten voisi olla yksinään,
jos ajatukseni on läsnä,
ja miten voisin kaivata mitään,
sillä minähän nautin omasta seurastani.

Ilman mitään aikatauluja,
ilman kiirettä, ilman puhetta.

Jos olisin lintu,
niin ehkä voisin olla,
ja painaa pääni siipien suojaan.

Ja katsoisin tähteäni,
joka taivaalle syttyy,
ja näkisin aivan toisenlaisen,
uuden unelmieni maan.

Lapseni

Iloinen pehmeä poski,
kaunis kultainen tukka,
sirrillä olevat silmät,
ja pieni käsi, lämmin pehmeä iho,
lapseni tule viereeni,
uinu hetkinen,
on niin hyvä olla.

Linnun siivet 3

Tahtoisi nähdä taivaan pilvet,
valkoisimmat hattarat,
ne tuulessa purjehtivat,
pinkit pilvet auringon paisteessa,
ja kaukana hohtaa taivaanranta.

Tahtoisi tavoittaa ne linnun siivet,
olla valmis liitämään,
ja kokeilla kantaako siivet,
kiittää Luojaa kaikesta,
tästä kauniista maailmasta,
alla sinisen taivaan kannen.

Sen suuren sanoman antajasta,
joka tuli keskellemme,
tästä ajasta, ikuisuudesta,
tahtoisi kiitoksen lausua,
ylistää pyhää sanomaa,
antaa lahjansa elämälle.


Oikeus rakastaa

Haaveita ei saa hukuttaa,
toiveita ei saa haudata,
ilman toivoa ei ole elämää.

Päivillä pitää olla
- tarkoituksensa,
kaikilla on oikeus elää,
toivoa valoa päiviinsä,
uskoa uusiin unelmiin.

Jos joutuu luopumaan,
ja menettää toivonsa,
hukkaa kaikki unelmansa,
ei jäljelle jää mitään.

Pitää uskaltaa elää,
voida polttaa siltoja,
joutuu luopumaan monesta,
ilman menettämistä jotakin,
on vaikea saada uutta.

Jokainen uhraus on tärkeä,
jotta voisi rakastaa uutta,
jokaisella surulla on merkitys,
täytyy uskaltaa elää ja rakastaa.

Solmuja avaten
Ajatukset kehässä kiertävät,
ihmismielen synkkyys,
repivä ja riivaama mieli,
eikä rauhaa se anna.

Ulospääsyä omasta mielestä,
- etsii ja etsii,
eikä se rauhaa anna.

Elävänsä tuntee,
vaikka turhaankin,
mielessään hiljaa vaikeroi,
elämän solmuja avaten.

Vuodenajat
Kesä

Järven selkää katselen,
saaria kiertävät kiviset rannat,
rantakoivut tuulessa hiljaa huokailevat,
ja kaislikossa sorsapoikue ui,
muistoja veneretkistä kalassa siellä.

Peltojen keskellä talot näen,
ja katsoin aukeaa viljavainiota,
illan ruska värjää järven pintaa,
sininen hämärä lisääntyy,
ja pian nousee usva järven selälle.

Kuuluu kumea kaulushaikaran ääni,
järven poukaman kaislikosta,
tuttu veneranta ja kaislikko,
siellä juhlittu monet kalakeittoillat,
on veneretkille ja kalaan päästy.

Kaunis on järven selkä kesällä,
ilo laineiden leikkiä katsella.

Talvi

Hiihtoladut rantoja kiertävät,
hohtavat koivut ja pajut,
talvipäivän huurteessa.

Sininen kajo metsästä heijastuu,
taivaan rannassa auringon kirkkaus,
valoa silmiä häikäisee.

Jouluyön sanoma

Unelmoiden jouluaatosta,
hiljentyen kuuntelemaan,
sanomaa ensimmäisen joulun,
kun enkeli ilmoitti sanoman,
on lapsi syntynyt seimeen,
siitä merkiksi syttyi tähti,
siis seuratkaa ja rientäkää.

Niin enkelit kuorossaan,
nyt ylistystä lauloivat,
ja paimenet kiiruhtivat,
joulun lasta katsomaan,
uudestaan taas kuulla saa,
sanoman ensimmäisen tuon,
se kätkekää sydämeemme.

Se uudeksi meidät luo,
kun syttyy tuhannet valot,
nuo jouluyön kynttilät nyt,
ja palata kai uudestaan taas,
saa jokainen sanoman luo,
tuon jouluyön ensimmäisen,
kuin paimenet kedolla nuo.

Lapsuuden kesäaamu

Hiljaisuus ja levollinen uni,
hento linnun laulu sanoman tuo,
kaukaisuudesta ja kaipuusta,
jos lapsuuden haaveet ja huolettomuus,
palata elämään voisi,
se luonto ja metsä lähellä,
pihakoivun kauneus ja tuoksu,
ja kesäpeltojen yllä oleva usva,
kasvien päällä aamun kaste,
pisarat kimmeltävät timanttien lailla,
heti auringon ensisäteistä,
ja herättää kaiken elämään.

Ja aamuauringon myötä,
karja palaa laitumelle,
auringon vyöryessä taivaalle,
lapsen mieli miettii,
yhä hetken kesäyön taikaa,
turvallinen pihamaa ja tuttu tienoo,
onnellista olla voi lapsen,
huolet silloin vielä kaukana,
mieli lapsosen sen onnellisen,
aikuisuuden vaaroista vapaa.





Ystävän muistolle

Hauras on elämän säie,
se hetkessä katoaa ja katkeaa,
se häviää yhtä helposti kuin,
usva kesäisen pellon yltä,
tai sadepisara koivun lehdeltä,
auringon lämmittäessä.

Niin vähän aikaa olla voi,
tai paljon ja emmekä tiedä,
minne tuntematon polku kuljettaa,
onko se tuttua ja turvallista tietä,
kuka meistä sen löytää voi,
ja kenelle se tie valitaan?

On vain paljon epävarmuutta,
mitä päivämme eteen tuo,
elämän virta meitä kuljettaa,
joskus kolhien, joskus hellien,
niin haurasta ja herkkää,
niin katoavaista elämä on.

Olemme rikkinäisiä astioita,
etsimme elämän säiettä,
emmekä aina sitä löytää voi,
helposti särkyvä sydän on,
se on kuin ohut syksyinen jää,
joka sirpaleiksi rikki risahtaa.

Muuttolintujen matkassa,
muutamme toiseen maahan,
saavumme rauhan satamaan,
siellä on kesä ja aurinko,
rauhallista ja kaunista,
hyvää matkaa sinulle ystävä!

Talvimetsän taikaa 1

Pehmeä lumi on lempeä,
sen keveys tuntuu iholla,
taianomaista on talvimetsä,
pakkasen kuorruttamat puut,
hohtavat auringon paisteessa.

Talvipäivän hämäryys kohtaa,
kaikissa siniharmaan sävyissä,
auringon laskiessa taivas,
hohtaa hentoina harsopilvinä,
kuin odottaen tähtien tuloa.

Pian syttyvät ensimmäiset,
ja hetki vain kun hämärtyy,
kohta koko taivas tuikkii,
tuhannet tähdet siellä,
lähettävät terveiset meille,
talvipäivän iltaan ja yöhön.

Kuu nousee varovasti,
antaa kalpean valonsa,
lumikiteet hohtavat hangilla,
metsässä rasahtavat puut,
pakkanen kiristyy yötä kohti,
kuuraa viimeisetkin koivut.

Talvimetsän taikaa 2

Vaiti on metsä silloin,
kun tyyni on talvi-ilta,
hentoina nousevat heinät,
lumesta kurottelevat tupsut,
hangella hohtaa kuun valo.

Timanttien lailla tuikkivat koivut,
oksien huurre on unelmahöttöä,
vangitsee katseen taivaalle,
eikä kylmyys tunnu silloin,
kun katselee sinisistä hämärää.

Katselee lumoutuneena,
näkee salaperäisyyden,
ja varjoja puiden takana,
taianomaisena talvimetsä,
se kätkee elämän sisäänsä.

Se elää talvenkin keskellä,
ja herää kukoistukseen keväällä,
kesällä kaikki siellä kukkii,
syksyllä luonto luopuu kesästä,
ja odottaa taas talven tuloa.

Kesäyön taikaa

Joskus voisi nähdä,
keijujen tanssia kesäniityllä,
kun usva peittää pellot,
ja hauras valo loistaa,
kaukaa metsien takaa,
hentoja kastepisaroita,
kimmeltää kasvien lehdillä,
usvana kesäyön ilmassa,
virittelevät hentoja harsoja,
päivänkakkaroiden ylle,
kuvioivat hämähäkin seittejä,
eikä taivaalla ole pilviä.

Kuulaus hohtaa yössä,
kirkkaana kaukainen taivaanranta,
loistavat tuhannet kukat,
ja keijut tanssivat yössä,
on vain hiljainen yön hetki,
vaimeana lintujen laulu soi,
ja pian kaikki  haihtuu,
keijut, kaste ja usva pois,
auringon säteet kuivattavat,
kastepisarat tippuvat maahan,
ja hentoinen tuulen vire,
tuo pilvien hattaroita.

Taivas puhkeaa kukkaan,
väriloistoonsa kauneimpaan,
auringon kiirehtiessä esiin,
vaalean punaiset pilvet,
pian kullan keltaiset,
ja kohta valkoiset vain,
on kesäyön taiat poissa,
ei keijuista jälkeäkään,
ja yön usva on vain haave,
kuvajainen jostain muusta,
mielikuvituksen peittona,
niin kuin keijut niityllä.

Kuuntelen kesää

Kuuntelen kesää,
lauluja lintujen,
laineita päivien,
ja säteitä auringon.

Tunnen lämpöä
ja lempeän tuulen,
ehtisikö uimaan,
saisiko rusketuksen?

Kaikki saapuvat ajallaan,
taivas antaa omansa,
eikä sitä voi pakottaa,
sade saapuu joskus.

Uutta voimaa antaa,
virkistää kuivuneen,
pisarat ovat lempeät,
lämpimässä säässä.



Ulkopuolinen

Mitä ihmiset puhuvat,
ei merkitse minulle mitään,
olen vain ulkopuolinen,
kotia vailla oleva lintunen,
olen suuntia vailla,
ja joskus vain olen olemassa.

Jos olisin joku muu,
tuskin edes eläisin,
ja ajattelisin,
tarkoitustani tietäisin,
ajatuksiani tietäisin.

Yössä

Katso pimeään yöhön,
pelkäätkö - oletko yksin?

Yö paljasta sielusi,
ja salaiset ajatuksesi,
on vain sydämeni syke,
ja hengitykseni äänet läsnä.

Pysähdy, kuuntele, katso,
niin ehkä on
- jotain kaukaisempaa,
jota tavoitat jo silloin,
ja tarvitset vain yksin.

Yksin olet vain yksin,
mutta ethän ole yksin,
sillä sielusi elää kiihkeästi,
ja veresi virtaa,
ajatuksesi laukkaavat,
kuin villivarsa laitumella.


Oikeus elää

Jokaisella ajalla on oma merkityksensä,
jokaisella elämällä ja kasvilla,
niin on jokaisella ihmisellä,
oma paikkansa ja oma luontonsa,
emme pääse siitä pakoon,
eikä meidän tarvitsekaan.

Meillä on oma aikamme,
olla läsnä aina jossakin,
paikka ei ole ehkä oikea,
mutta kaikella on tarkoituksensa,
jokaisella on jotain annettavaa,
meillä on oikeus elää.

Elämä on lahja Jumalalta,
meidän tulee kunnioittaa elämää,
rakastaa ja vastaanottaa rakkautta,
suojella heikompia kanssakulkijoita,
rukoilla elämän puolesta,
pyytää siunausta elämään.

Uskoa ja toivoa, rakastaa,
luottaa Jumalan armoon,
anteeksiantamukseen, Jeesuksen uhriin,
Joulun sanomaan, Jumalan lahjaan,
rakkaus tuli silloin ihmiseksi,
ihmisen pojaksi maan päälle.

Niin että saisimme elää,
ja jatkaa omaa elämäämme,
ei meidän tarvitse olla täydellisiä,
saamme olla vajavaisia ihmisiä,
omata luottamusta ja uskoa,
elämään ja sen jatkumiseen.


Talvipäivänä

Lyhyen päivän juhlahetkiä,
kirkkaana loistavat säteet,
kultaavat huurteiset puut,
lumihuppuiset kosken kivet,
sädehtivät virtaavassa vedessä,
hetken pyörteissä leikkien.

Tuikkivat valkoisella hangella,
kohta punertavat pilvet,
värjäävät taivaan rannat,
jättäen jäljelle kuulaan kalpeuden,
sinisen iltapäivän hämäryyden,
ennen kuin ilta tummenee,
tähtikirkkaana loistaa yö.


Jokainen päivä

Eikä aika rauhaa anna,
eikä kukaan ole täydellinen,
eikä meille ole ohjeita annettu,
vaan elämän säkeet toiset,
toiselle niin erilaiset annettu.

Ei niitä kukaan ennalta tietää voi,
mitä uusi päivä tuoda voi,
ja usein parempi niin olla onkin,
sillä huomisesta tuskin tänään apua on,
sillä jokainen päivä vuorollaan elettävä,
on sellaisena kuin se tulla saa.

Ei aikaa tahdo hukata nyt,
vaan annan sen itse selvittää,
tiensä tahtoa läpi elämän,
turhaan kiirehtiä tahdo en,
vaan päivän kerrallaan käyn,
ja odotan ja otan kerrallaan,
kuin uutta aamua odottaen.

Yön tunnit yksin ja ymmärtää,
aika vain hiljaa etenee,
ilman että huolta turhaan kanna en,
ei ihmisen tarvitse nyt,
aika hoitaa ja korjaa sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti