Ihmisen elämä on tuntematonta,
sielun maisemia emme voi tuntea,
kukaan ulkopuolinen ei voi tietää,
mitä ihmisen mielessä liikkuu,
onko hänen maailmansa musta,
sielu hauras ja herkkä,
onttoa ja höttöä täynnä,
ilman elämäntarkoitusta!
Jos päämäärämme ovat hukassa,
olemme joutuneet tuntemattomalle alueelle,
emme ole kohdanneet oikeita ihmisiä,
vaan ikään kuin kuljemme ohitse,
emme pysty jakamaan kokemuksiamme,
eikä kukaan kuuntele asiaamme,
olemme ahdistuneita, sisäänpäin kääntyneitä,
ja jäämme vaille tukea kaikessa.
Miten häilyväinen onkaan raja,
onko elämä elämisen arvoista,
vai olisiko helpompi tapa jättää elämättä,
päättää päivänsä jollakin tapaa,
että pääsisi kaikista kiusauksista,
jos olemme vankeina omassa sielussamme,
tai suljettuina jonnekin lukkojen taakse,
emme voi toteuttaa omaa elämäämme.
Ihmisen elämän hetket ovat rajalliset,
onko toivo jo hiipunut tai kadonnut,
elämä on masentavaa ja synkkää,
eikä valoa ole enää näkyvissä,
eikä kukaan ulkopuolinen tiedä,
miten siinä tilanteessa pelastaisi tai pelastuisi,
ihminen on jäänyt yksin kokonaan.
Miten vähän voimme auttaa,
jos emme suostu kuuntelemaan,
edes hetkeksi pysähtymään ihmisen viereen,
joka kaipaa pientä apua tai hetken kuulijaa,
joka on ollut eksyksissä ehkä jo pitkäänkin,
ja elämä on ollut umpikujassa.
Pysähdy ihminen ja katso ympärillesi.
anna apuasi jos joku näyttää sitä tarvitsevan,
kuuntele toisten murheita ja sanoja,
tuomistematta ketään ja ehdoitta,
ettet herättäisi liian myöhään,
elämä on mennyt jo silloin ohitse!
"Hyvää yötä äiti" -näytelmä herätti paljon tunteita,
kosketti aihepiirin läheisyyden takia,
vanha äiti jäi tilanteessa yksin vanhenemaan,
tyttären ajauduttua toivottamaan tilanteeseen,
hänen elämä loppui itsemurhan kautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti