Kuulen laulurastaan soinnut,
monivivahteisen laulun,
joka kantaa kauaksi.
Näen kurkiperheen pellolla,
kullanruskeat pienokaiset,
emolintujen hoivissa.
Elämä antaa paljon,
jos katson ja kuuntelen,
herkemmin ja tarkemmin,
kaikkea kokemaani.
Miten monivärisyydessään,
illan taivas hohtaa pitkään,
kun yö on varjo vain,
ja kohta jo aurinko nousee.
Ei siinä surra voi,
elämässä hukattuja vuosia,
kaikella on tarkoituksensa,
elämän rajallisuuden mitta,
mitä lopulta haluan tehdä,
että eläisin rauhassa,
tämän menneisyyteni kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti