Olen varjo kuutamoyössä,
varjot ovat turvallisia,
ne suojaavat minua,
valossa tunnen ahdistusta.
Pimeys antaa turvan,
voin kulkea huomaamatta,
eikä toisien katseet tavoita.
Hämäryydessä kuitenkin kuulen,
ja näen toisten liikkeet,
kuulen ihmisten askeleet,
hengityksen, ympäristön.
Pimeys on turvani,
se syleilee minua,
se ottaa minut syliinsä,
eikä kasvojani kukaan erota.
Pimeyden turvin olen,
kuin kuka tahansa kulkija,
ilman merkintää kulkeva.
Päivällä kohtaan katseet,
ankarat arvostelut,
naurun, pilkan,
enkä voi rauhassa kulkea.
Osani on hyljeksitty,
yhteiskunnan ulkopuolinen,
sieltä karkoitettu jäsen.
Ulkopuolisuuden tunne on vahva,
en tunne kuuluvan joukkoon,
se tunne on kadonnut,
haihtunut tuulien mukana.
Olen vain yksittäinen,
ja vajavainen Ihminen.,
eikä minua ole totutettu,
valoissa kulkemaan.
Siksi pakenen yön turvaan,
pimeydessä pystyn olemaan,
hetken yhteiskunnan jäsen,
ilman merkintää,
"viallinen Ihminen",
ja yhä enemmän erkanen,
kaikesta tästä jokapäiväisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti