Aikamme vankeja

Olemme oman aikamme vankeja,

me näemme ja kuulemme,

koko ajan tiedotusvälineistä,

sodan kauhuista, terrorismista,

kaikkialla maailmassa.

Rauhasta kuulemme vähemmän,

sitä miten ihmiset,

voisivat rakentaa rauhaa,

parempaa elämää lapsilleen,

ja tuleville sukupolville.

Tuhon kierteen jatkuminen,

näyttää olevan loputon,

kun yksi sota on sodittu,

on uusia jo aloitettu,

ihmisten mielet eivät hyväksy,

erilaisuutta, eri näkemyksiä,

tai erilaisia elämänkäsityksiä.

Suvaitsevaisuus ei ole hyve,

ihmiset haluavat aina enemmän,

ja silloin mikään ei ole tarpeeksi,

siinä on usein konfliktien syy.

 

Tämä sarja kirjoituksia oli kirjoitettu vuonna 2018, ja se on yhä hyvinkin ajankohtainen, ja pohdintaa maailmasta ja sen tilanteesta matkoilla eri maissa ja paikoissa.

Vapauden hinta

Kuka voi ymmärtää,

näiden ihmisten historiaa,

ymmärtää kuka oli arvokas,

tai miten elämästä tuli vain selviämistä,

kaikki keinot olivat käytössä?

Vapauden pystyi ostamaan,

jos oli tarpeeksi tarjota rikkauksia,

mutta köyhillä tuskin oli valintaa,

miten heidän elämänsä kulki.

Vaimo pystyi pelastamaan miehensä,

lahjoittamalla kultasormuksensa,

jotta saisi perheensä kokoon,

mitä muuta naiset joutuivat tekemään,

tai kokemaan vapauttaakseen miehensä?

Ei pysty vastauksia antamaan,

on liian paljon tuntematonta,

ja sodanaikaisia tapahtaumia,

mutta historia toistaa itseään,

yhdessä sodassa samalla puolella taistelleet,

nyt jo isoisän roolissa,

joutuvat uhraamaan lapsenlapsensa,

heidän taistellessaan toinen toistaan vastaan.

 

Kärsimysnäytelmä

Jos kärsimysnäytelmä,

on vain osa elämää,

miten ihminen toipuu kaikesta?

Jos henkiset kärsimykset,

ovat olleet valtavat,

yhtä suuret ovat ruumiilliset,

selvitä raskaissa töissä,

ehkä vain 150 gramman palalla leipää!

Huonoissa oloissa rangaistiin,

jopa sairastumisista,

jos ei kyennyt töihin,

joutui ehkä työskentelemään,

enemmän tervehdyttyään,

ellei kuolema sitten korjannut.

Miten ihmisiä ammuttiin,

ilman päteviä todisteita,

oli vain yksi luoti käytössä,

ja he olivat syvässä kuopassa,

osa pahasti haavoittuneita,

sekä lapset, naiset ja miehet,

osa eli vielä päiviä,

siinä ruumiskasassa!

 

Karkotus

Ei ole sanoja,

kertoa kaikesta kokemuksistaan,

miten ihmiset ovat kärsineet,

miten elämä on epäreilua,

ja miksi kaikki tapahtuu?

Mikä on ihmisen arvo,

jos hän on kaupankohde,

jossakin muodossa,

tai häntä hyväksikäytetään,

häntä rangaistaan,

toisen rangaistuksen vuoksi,

jos hän on ensin jonkun muun vanki,

toisessakin elämässään,

eikä hän saa vapautta?

Miten keskitysleirillä ollut,

joutuu kärsimään vapauduttuaan,

uudelleen, saadessaan vastaavan tuomion,

palatessaan omaan maahansa,

hän joutuu omiensa vangitsemaksi,

tai karkotettavaksi Siperiaan?

Elämä voi olla julma,

ja ihmiset petoja toisiaan kohtaan,

tuomitessaan ihmisiä ilman tietoa,

ettei ihminen itse pysty estämään,

tällaisia tapahtumia.

 

 

 

Aivopesu

Kuvitteellinen aivopesu ei hätkäytä,

jos tietää mahdollisuudesta enemmän,

he kuulevat monia ääniä,

tuntemattomia kanavia radioistaan,

sellaista mitä he eivät käsittäneet,

he vain oppivat sokeasti luottamaan,

että he kuulivat kaiken oikein,

ja se kaikki oli totta!

Jos kuulee samoja sanoja,

ja samankaltaisen sanoman julistusta,

ihminen on helpommin uskova,

että järjestelmä pelastaa heidät,

lupaa heille hyvää elämässä,

jos he toimivat ohjeiden mukaan,

eivätkä kyseenalaista tehtäviä,

jotka heille on annettu.

Silloin ymmärtää laajemmin asiat,

kaiken yhteiskunnallisen merkityksen,

miten tavallinen ihminen ei osaa pelätä,

kaikkeen kätkeytyvää hämäystä,

heidät on valjastettu koneistoon,

joka lopulta voi toimia heitä vastaan,

tai olla vahingollinen jopa omalle perheelle.

Tämä on viesti, kuultu Ukrainassa 2018.

 

Pyhyys

Tunteakseen pyhän kosketuksen,

voidakseen palvella yhtä herraa,

elää erittäin vaatimattomasti,

on elämän tarkoitus laajempi,

he uhraavat oman henkensä,

tehdäkseen muille hyvää!

Jos olisi lähempänä heidän sielujaan,

siellä holvissakin,

tuntisi turvallisen käden kosketuksen,

voisi kuvitella heidät elossa,

ja näkisi askeettisen elämän,

olisi ehkä lähempänä taivasta,

ymmärtäisi ikuisen elämän kannattelevan,

ihmisen elämistä siinä paikassa.

Rukoilla koko päivä ja yö,

pyhittää ajatukset henkiselle,

hyvyydelle ja ylistykselle,

voisi olla paljon arvokkaampaa,

kuin tämä maallinen elämä,

yltäkylläisyydessä ja informaatioähkyssä,

yksinkertainen elämä ei jätä sijaa,

ihmisen turhille ajatuksille.

Siksi ymmärrän ihmisen tyytymisen,

siihen pimeässä luolassa elämään,

ikuisen elämän kilvoittelijana,

taistelijana pahan valtaa vastaan!

 

 

Pilvet

Kukapa tietää mitä pilvet kätkevät?

Arvoitus selviää vasta maassa,

onko se vain sotatanner,

joka on täynnä kärsimystä,

vai keväinen vihreä maa,

täynnä kukkia kuin paratiisi,

linnun laulua täynnä,

perhosten kisailua,

ja lasten leikin ääniä.

Niin vähän voi nähdä,

onko maailma kaunis,

jos ammutaan avustustyötä tekevä,

lääkäri, joka auttaa loukkaantuneita,

sodassa haavoittuneita,

ilman rajoja, omasta tahdostaan,

pelastaakseen edes jonkun,

tämän maailman hulluuden takia,

jossa mikään ei ole pyhää.

Kun kulkee kapeassa luolassa,

näkee pyhimykset ja kuulee tarinat,

kuinka he paransivat sairaita,

saivat rahaa ja leipää auttajiltaan,

rukoilivat koko ajan,

saavuttaakseen sieluunsa rauhan.

 

Ymmärtäminen

Hyväksyminen.

Näin toivon huomisesta,

mutta myös huolia tulevasta,

niin häilyväinen on mieli,

kenen puolelle se kallistuu,

mutta samalla hylkää toiset,

emme voi palvella kaikkia,

samalla tavalla ja yhtäaikaa.

On meilläkin kipukohtamme,

jokaisella ihmisellä,

eihän se tasaista ole,

kenenkään koko elämä,

ulkopuolisesta voi näyttää helpolta,

mutta mitä me tiedämme siitä,

todellisuus voi olla toista,

sitä ihminen ei paljasta,

ehkä koskaan kenellekään,

mitä hän on kokenut elämässään,

koska toisten olisi liian vaikeaa,

ymmärtää ja hyväksyä se.

 

Urheus

Ei ole sijaa pelolle,

on vain oltava urhea,

kohdata välttämättömin,

pimeydessäkin on mahdollisuuksia,

löytää itse perille,

on vain ratkaistava oikea tie.

Mahdotonkin voi olla mahdollista,

käsityskykymme on rajallinen,

ihminen voi selvitä,

vaikka ei olisi toivoa annettu,

sattuma tai onnistuminen,

on puuttunut elämän peliin.

 

Rohkeus

Kuka muistaa kärsimystä,

ihminen antaa elämänsä,

toisen ihmisen puolesta,

jos hän on tarpeeksi rohkea,

kohtaamaan sen pelon,

että hänelle voi käydä huonosti,

moniko uskaltaisi näin tehdä,

joukko on yhä harvempi,

alistaa itsensä arvostelulle,

ja sellaiseen rooliin,

jonka lopputulosta ei voi tietää.

Ollakseen tarpeeksi rohkea,

ei saa olla liian rohkea,

koska se voi kostautua,

on vain toimittava viisaasti,

niinkuin sotilas,

joka puolustaa isänmaataan.

Niin me puollamme omaa sieluamme,

kootaksemme vain oman mielemme,

olemaan tarpeeksi vahva,

kohdataksemme ivaa ja turhia sanoja,

joka ikisenä päivänä ja hetkenä.

 

Sanat

En minä välitä,

kaikista turhista sanoista,

joita olen kuullut,

nämä pitkät vuodet,

koska se on joutavanpäiväistä,

eikä siinä ole henkeä,

jota oikea elämä vaatii.

Ajankäyttö on määrättävissä,

turha on puuttua turhaan,

joutavanpäiväyksiin,

on parempi panostaa muuhun,

vaikka auringonpaisteeseen,

mikä on sen merkitys maailmalle,

emme pystyisi elämään ilman sitä!

Heidän työnsä on turhaa,

senhän he tietävät itsekin,

koska ylläpitotehtävät,

on delegoitu alemmille tasoille,

eivätkä he voi päättää,

miten he itse eläisivät,

jos he olisivat vapaita,

oman sielunsa kahleista.

Tuskinpa näin typerään!?

 

Toivo

Toivo.

Paremmasta huomisesta,

kantaa siellä savimajassakin,

kuin Siperian erämaissa,

eroaako ihmisen peruselämä,

ajatukset ja käsitykset,

elämän tulkinta?

Jokaisella on sama huoli,

perustoimeentulosta ja terveydestä,

perheestä ja ystävistä.

Kokemukset ovat erilaisia,

ihminen voi iloita pienestä,

jos ei tiedä suuremmasta,

ja siinä on onnellisuuden ydin,

vain tavalliset asiat ovat tärkeitä,

ei suuret rikkaudet tai omaisuus,

vaan se ihmisen kyky,

elää ja nauttia arjesta,

että tulen toimeen vähemmälläkin,

eikä minun tarvitse,

olla rikas,

vaan oma itseni.

Siinä on se toivon kipinä!

 

Päivä

En jätä päiviä elämättä,

kirjoitinhan sen jo 1974,

elä kuin tämä olisi viimeinen,

se viimeinen päivä elämässäsi.

Olin nuori silloin,

näin maailman avoimempana,

ja monipuolisempana,

kuin moni ikäiseni silloin,

siinä oli elämän kipukohta,

tajuta aikamme rajallisuus.

Ehdin tehdä vain vähän,

siitä mitä olen suunnitellut,

ja miksi olen elämässä,

kohtaisin elämän puutteita,

ja oman itseni vajavaisuuksia,

että minä en ole täydellinen,

vaan omien ajatusteni vanki,

ja ajattelin koko maailmaa,

huolia ja murheita,

teini-ikäisen maailmassa.

 

Pelko

Jos he tietäisivät enemmän,

näkymättömistä uhista,

he eivät ehkä kykenisi,

elämään vapaata elämää,

elämässä olisi pelko läsnä,

jos minullekin sattuisi sama.

Pelko estää vapaan elämisen,

siksi en pelkää enää,

koska vain kaikki hetket,

ovat rajallisen matkan osia,

jossa sattumalla on osuus,

paljon suurempi kuin muulla.

Olen vain sattunut tähän osaan,

jonkun muun valitsemana,

minun on vain valittava itse,

kaikki sanani ja tekoni,

yhä itsenäisemmin itse,

selvitäkseni tässäkin osassa.

Pelko ei estä minua,

katsomasta maailmaa laajemmin,

voin ajatella vapaammin,

koska koen ja näen enemmän,

kuin moni muu koko elämänsä aikana,

jotain sattumaa ja salattua tietoa.

 

Menetys

Katson uurteisia kasvoja,

jotka menettivät kaiken,

koko elämänsä siihen asti,

eikä heille jäänyt mitään,

puhdasta tai pyhää,

ei edes ehkä terveyttä,

miksi he kokivat tuon?

Vanhuuden turvaa ei ole,

jos koti on menetetty,

ja terveyttä ei ole,

on vain muistoja kaikesta,

ja kipeitä kipuja siitä,

jonka kaikki näkymätön sai aikaan.

Yrittäisimmekö pelastaa,

tämän oman maapallomme,

jos olisimme hitusen viisaampia,

se ei ehkä ole,

ihmiskunnan vahvin ominaisuus,

koska jokainen ajattelee,

itsekkäästi vain omaa etuaan.

 

Siiville

Yhä uudestaan etsin,

tämän maailman rajoja,

eikä sielussani niitä ole,

on vain hentoja viivoja,

suuntia kaikkialle,

joita voi toteuttaa.

Nousen taas siiville,

kohti tuntematonta päämäärää,

kuten jokainen matkalla,

ei voi tietää huomisesta,

sille ei ole silmiä vielä,

raotettu ja ovea näytetty,

on vain aavistus tulevasta.

Onko merkitystä matkalla,

onko oman mielen mukainen,

ja nautinko näkemästäni,

voiko olla vain turhaa,

mutta kohdata jotakin,

joka ei ole käsitettävissä,

miten pieni hetki on tärkeä,

ja se räjäyttää elämän,

kymmeniksi vuosiksi.

 

Kohtaamisia

Elämässä on hyvää,

jos on myös pimeitä varjoja,

eikä tiedossa ole enempää,

mihin tai missä elän,

tällaista salattua elämää,

mutta elän kuitenkin.

Kohtaan ihmisiä matkalla,

näen tuhansia kasvoja,

olipa se Afrikan savimaja,

on siinäkin oikea ihminen,

joka asuu ja elää,

oman elämänsä kaarta,

ja voi iloita yhdestä päivästä.

Vain hetki ja päivä,

ovat merkityksellisiä,

hetkessä kaikki häviää,

päivässä voi koota omaisuutensa,

mutta sen voi myös menettää.

Onko onnellisempi se köyhä,

savimajassa asuva vanhus,

vai rikas länsimaissa,

siihen en pysty vastaamaan.

 

Matkalla

Matkalla

Jokainen päivä on yksi matka,

elämässä askel eteenpäin,

katsoa auringon nousevan.

Olen taas lintu,

vapaa lentämään taivaalla,

pumpulipilvien seassa,

tai katsomaan aurinkoa,

yötaivaan tähtiä,

kalvakkaa kuutamoa,

ja sieluni on vapaa.

Eikä hetkistä tiedä,

moniko jää mieleeni.

Tärkeintä on tunnelma,

elämän henkiset puolet,

maallista on niin vähän,

eikä se oli kuin tomua,

joka haihtuu pois.

Toivoisi hyvää lentoa,

silloin kun sen aika on,

ettei olisi vaivaksi,

vaan se olisi kevyt ja helppo,

kuin päiväperhosen uni.

 

 

Helsinki 9. - 10.4.2022

Eläintarhanlahti, Töölönlahti ja Viikin pelloilla oli paljon lintuja!
 

Pori 3.4.2022

 Pikkukanadanhanhea bongaamassa!