Elän
vain hetken,
ja hetki
on helmi,
loputtomassa
ketjussa,
sukupolvien
helmiketjussa,
loputon,
sanaton yhteys,
kuuluu
johonkin,
suurempaan
maailmaan.
Olen
vain haavoittuvainen eläin,
ja elän
tässä hetkessä,
tulevasta
en voi tietää,
tiedän
vain menneisyyteni.
Maassa
on elämän lankani,
elävät
olennot pitävät minut hengissä,
ja miksi
en nauttisi niiden annista.
Jokaisella
päivällä oma murheensa,
oma
ilonsa ja oma mahdollisuutensa.
Miten ne
käyttäisin?
Etten
tuhoaisi kaikkea,
etten
olisi taakaksi,
ja että
voisin auttaa niitä,
jotka
ovat heikompia,
ja
hauraampia kuin minä.
Minäkin
olen hauras,
pelkkää
silkkoa sisältä,
en ole
aina viisas,
tyhmäksikin
minua kutsutaan,
mutta
olen vain inhimillinen,
omine
virheineni ja ajatuksineni.
Olen
heikko astia,
vesi ei
minussa pysy,
ja
sinkoilen ilman päämäärää,
etsien
ja etsien,
vaikka
kaikki olisi jo valmista.
Miten
minä eläisin,
olisin
ilo mieluummin,
ja
auringon lämpö ihollasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti