Elämässä on joskus,
vajaita päiviä,
ajattomia päiviä,
jolloin ei tapahdu,
emmekä saa mitään,
mitään tärkeää aikaiseksi.
Olemme kuin lukossa,
panta puristaa päätämme,
emmekä pääse eteenpäin,
olemme kahlitut jonnekin,
menneisyyden haamuihin,
juuttuneet pimeyden syövereihin.
Ajatuksemme ovat tukossa,
emmekä tunne vapautta,
jokin mieltämme kahlitsee,
silloin on parasta odottaa,
antaa itsellemme aikaa,
kunnes vapautamme itsemme.
Miksi ja miten kuluvat päivämme,
ehkä tyynet ja seesteiset,
ehkä kuin myrkyisät meret,
vellovat sisällämme silloin,
osaammeko oikein elää,
kun kaikki on vain väliaikaista.
Kaikki tyyntyy aikanaan,
sisäinen rauha saapuu,
elämän tyyneys ja keveys,
ottavat meidän jälleen,
elämä on kyllin kypsää,
kun sen aika tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti