Lempeyttä

Etsiä lempeyttä,
elämän varjopuoliin,
kun on liikaa ahdistusta.

On polttanut ihonsa monta kertaa,
viiltänyt veitsellä jalkansa täyteen haavoja,
veri on virrannut siinä,
ja verinen on myös lattia.

Se on elämän epätoivo,
käsinkosketeltava,
kun tukipilarit ovat murtuneet,
etkä enää ole toivottu,
kenenkään puolisoksi,
tai kenenkään äidiksi!

Jos sen kaiken kokee,
sen hylkäyksen määrän,
sen elämän varjopuolen,
jolloin toivoisi edes hippusen,
sitä lempeätä katsetta,
joka pelastaisi ihmisen,
tältä toisten ihmisten harhaluuloisuudelta.

Olisi edes jotain kirkasta sielussa,
eikä pelkkää synkkyyttä,
eikä sitä että elämä on tässä,
ja loppu lienee lähellä.

Ei ole pelastusrengasta,
on vain kamppailua tulevasta,
miten selviän kun palaan,
olenko enää mitenkään ihminen,
vai vain hullu ja mielipuolinen,
olenko enää äiti ja vaimo,
vai tuhoon tuomittu vihollinen,
jonka jokainen toivoisi vain kuolevan?

Siinä toivoisi edes hippusen lempeyttä,
edes jonkun toivon kipinän,
sen sielun rievun pelastamiseksi,
joka on joutumassa kovaan testiin,
joka on sen sielulle vankila,
kuolemaakin pahempi rangaistus,
se on elämän synkin hetki,
todeta että on tuomittu ja kahlittu!

Missä on elämän lempeys?
Missä on elämän armahdus?

2015