Katson kauniita lapsen kiharoita hiuksia,
tummia tuijottavia silmiä,
häntä katsoo minua ihmetellen,
mistä minä olen ja kuka minä olen,
tiedänkö minä sitä itsekään?
Miten paljon kokee,
ja miten paljon näkee,
elämän valopilkkuja,
ja elämän varjopuolia,
kun kulkee avoimin mielin!
Ihminen ei näe mitään,
eikä kuule mitään,
jos hän ei itse tunne tai tiedä,
miten elämä voi olla toisenlaista,
miten ihmiset ovat erilaisia,
eikä mitään voi verrata entiseen!
Tunnen suurta vapautta,
että saan vain olla oma itseni täällä,
kukaan ei minua kahlitse tai arvostele,
olen vain tavallinen valkoinen vanha nainen,
joka kulkee monine tavaroineen kylissä,
ja pienissä kaupungeissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti