Helvetissä

Mikä helvetti onkaan irti,
kun ihmiseltä riistetään oma arvo,
eikä kukaan häntä näe tai kuuntele,
ei hänen sanoillaan ole mitään merkitystä!

Se on suurempi loukkaus ihmiselle,
kuin olisi joku oikea ruumiillinen sairaus,
että hän menettäisi vaikka kätensä tai jalkansa,
mutta joku kuitenkin kohtaisi hänet,
ja rakastaisi häntä sellaisenaan!

Ei siellä kenelläkään ollut mitään oikeaa,
sellaista asiaa että olisin oikein vastannut,
en ole osannut koska ei ole ollut kokemusta,
enkä ole voinut käyttäytyä oikealla tavalla,
siksi minusta tehtiin kuin elävä ruumis,
vaikka sieluni oli kuin kuollut siellä!

Minä ymmärsin kaikesta paljon enemmän,
kun näin muiden kanssakulkijoiden tuskan,
ja kuulin heidän itkunsa ja avunhuutonsa,
mutta kukaan ei vastannut heille,
eikä heille suotu oikeaa suojaa siellä,
he olivat vain kuin säilytyksessä,
kunnes lopullinen sijoituskohde keksittäisiin.

Siksi en arvosta sellaista sairaalahoitoa,
jossa ei ole mitään tekemistä tai virikkeitä,
ihmiset ovat kuin tuuliajolla siellä,
he näkevät muidenkin ihmisten kärsimykset,
ja kärsivät ja itkevät kaikkien muiden tuskan,
omassa yksinäisessä vuoteessaan,
eikä kukaan heitä siellä lohduta,
eikä kukaan kohtele heitä oikeana ihmisenä,
he ovat vain kuin numeroita huoneissaan!