onko se vain sotatanner,
joka on täynnä kärsimystä,
vai keväinen vihreä maa,
täynnä kukkia kuin paratiisi,
linnun laulua, perhosten kisailua,
ja lasten leikin iloa!
Niin vähän voi nähdä,
onko maailma kaunis,
jos ammutaan avustustyötä tekevä,
lääkäri joka auttaa loukkaantuneita,
sodassa haavoittuneita,
ilman rajoja omasta tahdostaan,
pelastaakseen edes jonkun,
tämän maailman hulluuden takia,
jossa mikää ei ole pyhää!
Kun kulkee kapeassa luolassa,
näkee pyhimykset ja kuulee tarinat,
kuinka he paransivat sairaita,
saivat rahaa ja leipää avustajiltaan,
rukoilivat koko ajan,
saavuttaakseen sieluunsa rauhan,
tarttuakseen pyhän kosketukseen,
voidakseen palvella yhtä herraa,
elää erittäin vaatimatonta elämää,
on elämän tarkoitus laajempi,
he uhrasivat oman henkensä,
tehdäkseen muille hyvää!
Jos olisi lähempänä,
heidän sielujaan siellä luolissa,
tuntisi turvallisen käden kosketuksen,
voisi kuvitella heidät elossa,
ja näkisi askeettisen elämän,
olisi ehkä lähempänä taivasta,
ymmärtäisi ikuisen elämän kannattavan,
ihmisen elämistä siinä paikassa.
Rukoilla koko päivä ja yö,
pyhittää ajatukset henkiselle,
ja hyvyydelle ja ylistykselle,
voisi olla paljon arvokkaampaa,
kuin tämä maallinen elämä,
yltäkylläisyydessä ja eri formaateissa,
yksinkertainen elämä ei jätä sijaa,
ihmisen turhille ajatuksille.
Siksi ymmärtää ihmisen tyytymisen,
siihen pimeässä luolassa elämiseen,
ikuisen elämän kilvoittelijana,
taistelijana pahan valtaa vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti