Minä odotan kesän saapumista,
kevään lintuja ja luonnon heräämistä,
sitä että kuulen satakielen ja laulurastaan laulavan,
niillä monilla eri äänillä ja vivahteilla.
Tunnen yhä eläväni voimakkaasti,
ja luonto herättää huomaamaan,
että voin kokea voimakkaana tunteita,
ja tiedän olevani vain osa luontoa.
Ei minulla pelkoa enää ole,
olen vain yksittäinen lehti suuressa puussa,
ehkä en ehdi koskaan valmiiksi,
vaan jätän jälkeeni paljon puolittaisia töitä,
ja paljon tuhottavia ja poisheitetttäviä,
mutta minä olen kuitenkin yrittänyt,
jättää jotain jälkeeni elämästä.
En minä voi enää pelätä,
sen enempää tätä elämistä ja epätietoisuutta,
kuin että pelkäisin kuoleman tuntemattomuutta,
sillä jos on ollut syntymä,
on myös oleva kuolema,
niinkuin jokaisella luontokappaleella on aina ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti