Pelko

Mitä minä pelkään,
eniten omassa elämässäni,
että joku stalkkaa minut sairaalaan,
että menetän oman vapauteni,
olla ja tehdä työtä,
olla Suomi-isoäitinä,
ja että minut unohdettaisiin,
sinne moneksi kuukaudeksi,
eikä kukaan ottaisi yhteyttä.

Minä olen selvinnyt siitä,
kaikesta kokemuksistni,
siitä että olen ollut hylättynä,
ollut monta kuukautta tietämättä,
mitä edes läheisille ihmisille kuuluu,
ja mitä on tapahtunut perheessä,
ihan omassa lähipiirissäkin.

Siinä tapahtuu niin paljon,
sellaista henkistä erkanemistä,
ja etääntymistä koko suvusta,
ja kaikesta normaalista elämästä,
ettei sitä pysty käsittämään,
miten ihminen jää täysin yksin,
ja oman onnensa nojaan.

On suljettuna jonnekin,
mistä ei ole mitään tietoa,
eikä osaa olla hiljaa siellä,
vaan toimii aluksi omana itsenään,
kertoo puolittaisia vitsejä,
ja kaikki ne on sitten kirjattu,
sinun omaksi sairaudeksi!

Silloin minä todella pelkäsin,
ja huomasin siinä tilanteessa,
että kuolema olisi ollut helpompi,
minun tapaisen ihmisen kestää,
siinä tilanteessa olin kuin ahdistettu,
häkkiin suljettu pieni lintu,
jonka siivet oli katkaistu,
ja en tiennyt olisiko se lopullista,
jäädä sinne muiden valheiden takia!

Oli vain yksin selvittävä kaikesta,
rakennettava koko elämä uudestaan,
kaikki saavutukset ja työelämä,
koko perhe ja ystävyyssuhteet,
kaikki oli rakennettava uudestaan,
ja paljon oli niistä myös unohdettava.

Oli vain etsittävä uudet ihmiset,
sillä vanhat suhteet olivat saastuneet,
siitä kaikesta kelvottomasta,
mitä ihmisestä oli levitetty,
perättömiä juttuja ja muuta!