Kun tuuli on tyyntynyt,
järven pinta heijastaa,
auringon punerrusta,
ja kuikat kuuluvat,
härkälinnut mylvivät,
ja tiirat ja lokit syöksyvät,
kohti laineetonta pintaa.
Kuulee teerien pulputtavan,
kivikkorantaisessa lähisaaressa,
näkee niemen kärjessä rantasipin,
sieltä se terävä ääni kuului,
ja kaiken kattaa melkein täysi kuu,
joka heijastuu järven pintaan.
Kohta on rastaiden laulua,
lähimetsän kuusikot täynnä,
ja läsnä hyväksyvä hämäryys,
kuulee kaiken silloin paremmin.
Kapean metsätien varrella,
jatkuvat teerien soidin äänet,
ja kohta kuulee jotain muuta,
joku nuori huuhkaja huhuilee,
yksitavuisella oudolla nuotilla,
kehrääjän ääntä ei vielä tavoittanut.
Yritettävä vielä uudestaan,
toisella pikkutiellä on kaatuneita puita,
varottava puiden oksia kävellessä,
katsottava kaikkea hämärässä tarkemmin,
mutta kaikki palkitaan pian lopussa,
kun kuulee lehtopöllön väräjävän äänen,
ja sen odotetun kehrääjänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti