Hiljainen tappaja

Päivät olivat olleet hiljaisia. Mies oli tehnyt ulkona kaikenlaisia korjaustöitä ja korjannut rakennuksia ja käynyt lävitse varastoa. Hän oli tehnyt inventaariota selvittääkseen, miten paljon oli työkaluja ja tavaroita sekä mitä heidän pitäisi mahdollisesti hankkia, että hän voisi laajentaa viljelyksiä. Mies oli keskustellut paljon vanhuksen kanssa asioista, ja vanhus tuntui piristyneen paljon viimeaikaisten tapahtumien takia. Hän kutsui miestä pojakseen ja sanoi olevansa onnekas, ja hän tiesi, että tila saisi pojasta hyvän hoitajan. Vanha mies oli usein nyt kertonut vaimostaan ja heidän yhteisistä haaveista, omasta nuoruudestaan ja tilan historiasta. Hän kertoi paljon sellaista, mikä syvensi heidän yhteisiä tuntemuksia, ja he tunsivat kuuluvansa samaan perheeseen nyt.

Mies ei ollut ymmärtänyt, miten paljon vanhus oli avautunut hänelle asioistaan, ja aivan kuin hän tekisi tiliä jollain tapaa omasta elämästään. Vanhus kertoi myös onnettomuuksista ja pettymyksistä elämässään, ja kaikesta siitä, miten hänen lapsuutensa oli ollut onnettoman köyhää, mutta perheenjäsenet olivat kuitenkin rakastaneet paljon ja yrittäneet kaikki parhaansa. Hänen nuoruutensa oli kulunut työssä ja heti kun hän pystyi, oli hän auttanut vanhempiaan ja sisaruksiaan. Mutta he kaikki olivat jo kuolleet, ja hän oli jäänyt aivan yksin. Ei hän edes ollut nähnyt kaukaisempia sukulaisiaan. Pikku hiljaa perhe oli pienentynyt, ja hän oli jäänyt ainoana jäljelle tilalle.

Illalla mies meni tapansa mukaan nukkumaan ja heillä oli ollut syvälliset keskustelut iltateen aikana. Vanhus oli kiittänyt nuorempaa miestä kaikesta, ja hän sanoi, että hän oli valmis nyt, eihän hän aikaansa tiennyt, eläisikö hän vielä kauemman aikaa vai vain vähän aikaa. Kukapa sitä kohtaloaan tietäisi? Mies mietti pitkään vanhuksen sanoja ennenkuin hän nukahti.

Yöllä hän heräsi outoihin ääniin. Kuului koiran haukahdus jostain läheltä. Hän kuuli myös askeleita, ja astioiden kolinaa ulkoa. Lasi helisi siellä, mutta kukaan ei tullut koputtelemaan ikkunaan tai oveen. Jotain outoja kulkijoita oli pihassa. Mies kuulosteli, mutta hän ei uskaltanut lähteä pimeään yöhön katsomaan keitä siellä oli.

Mies päätti, että hänen pitäisi tuoda vartioivia koiria tilalle ensi tilassa. Jokunen koira ulkona ja yksi sisällä voisi olla hyvä asia. Hän tiesi, että myös sähkövalo ja puhelin olisi hyvä tilalla, mutta paljonko se maksaisi, ehkä se olisi liian kallis investointi. Kylässä olivat sähköt ja pihavaloja, mutta tilalla ei ollut sähköä, eikä ollut kunnollisia valoja muutoinkaan. Oli vain joitakin petrolikäyttöisiä ja savuttavia öljylamppuja. Valaistusta pitäisi miettiä ja miehellä oli suunnitelmia tilan käyttöön muutoinkin. Sähkö olisi kelpo uudistus myös tilan koneiden osalta.

Tila sopisi hyvin lampaiden kasvatukseen. Maata ei ehkä kannattaisi yrittää viljellä kuin talon lähellä olevia peltoja. Muualla oli jyrkkiä rinteitä ja maasto sopisi lampaille. Silloin myös vartiokoirat olisivat hyviä karkottamaan petoja ja pitämään lauman yhdessä. Mies oli nähnyt paljon vartiokoiria käytettävän, olihan hän entisessä työssään vieraillut paljon maaseudun kylissä ja kaupungeissa. Hän mietti, miten paljon hän yksin jaksaisi tehdä työtä, ja ehtisikö hän yksin huolehtia kaikesta. Ehkä hän saisi itse jonkun apupojan kylästä itselleen, jos hän ei löytäisi vaimoa itselleen. Yksin hän ei selviäisi, jos hän hankkisi tilalle lampaita tai muuta karjaa.

Mies oli pitkään hereillä, ja mietti asioita. Hän tiesi, että joku tiesi hänen olemassaolonsa ja siksi he tai hän oli käynyt taas talon pihassa. Hän ei pelännyt kuitenkaan pelottelijoita enää. Ei hän kuolisi kuin kerran elämässään, ja hän tunsi, että hän oli saanut nyt korvausta kaikesta pahasta, sillä hänellä oli mahdollisuuksia nyt, ja hän ymmärsi maan arvon. Hän voisi tarvittaessa ehkä myydä osan kauempana olevia maita, ja ostaa niillä tilalle, mitä siellä tarvittaisiin. Hänen ei kannattaisi pelon takia tehdä mitään järjettömiä tekoja, vaan kaikki tulisi tehdä harkiten. Hän ymmärsi, että hänelle ei voisi sattua mitään pahempaa kuin nyt oli jo tapahtunut. Hän tiesi, että hän oli saanut jatkoaikaa, ja se piti käyttää niin hyvin kuin hän pystyisi, siinä olisi hänen elämänsä tarkoitusta kylliksi nyt.

Ehkä elämä järjestyisi nyt kokonaan uudelleen ja eri tavalla. Hän luotti, että jumala oli kuunnellut hänen rukouksiaan ja tehnyt hänestä vahvemman ja rohkeamman. Hän ymmärsi, että hän oli saanut sellaista lähimmäisen rakkautta vanhukselta, mistä hän ei voinut tietää tai uneksia aikaisemmin. Heidän suhteensa oli luja ja lämmin, eikä hän pettäisi vanhusta, vaan huolehtisi hänestä loppuun asti. Siinä oli hänen tärkein tehtävänsä nyt.

Hiljainen tappaja

Mies heräsi yöllä unestaan. Hän tunsi suussaan voimakkaan maun ja hän yski kovasti. Hän tunsi kuinka hän röyhtäili voimakkaasti yöllä ja hän pelkäsi, että joku yö hän tukehtuisi, jos ei sattuisi heräämään ajoissa. Hän ei tiennyt, miksi tämä vaivasi häntä. Ehkä hänen pitäisi välttää syömistä ja juomista iltaisin, ja olla nälkäinen nukkumaan mennessä. Äänet pilkkasivat tapansa mukaan, että et sinä voi mitään todistaa ja me seuraamme sinua loppuun asti. Mutta seuraisivatko ne kuoleman jälkeenkin, siihen hänelle ei annettu vastausta?

Mies ymmärsi hyvin, että hän ei pystyisi todistamaan mitään naisesta, eikä muistakaan tapahtumista. Edes varkautta ei saatu selvitettyä, eikä sitä, kuka oli tavarat hakenut. Oli paljon muitakin tapahtumia, joita kukaan ei pystynyt ymmärtämään. Eikä hän tiennyt, miksi nainen oli ollut niin innokas ja halukas hänet ottamaan puolisoksi. Se oli ollut kuin ansa, joka odotti laukeamistaan. Tapahtumat olivat olleet melkein hänen kuolemaansa johtava tapahtumasarja. Hän oli selvinnyt sen nuoren miehen takia, joka oli vetänyt hänet pois autosta ja itse mennyt sinne hänen paikalleen. Kuinka miehelle oli käynyt? Hän oli ehkä palanut kokonaan mahdottomaksi tunnistaa? Ja miten kävi niille, jotka olivat hypänneet auton lavalle? Entä mitä oli auton ympärillä tapahtunut?

Hän ei lopultakaan tiennyt kaikkea, mihin tapahtumat olivat johtaneet. Hän oli ollut hölmö, sen hän myönsi, kun oli uskonut naista ja tehnyt niin kuin nainen oli pyytänyt. Miten hän oli saattanut muitakin ihmisiä vaaraan? Hän ymmärsi, että kukaan ei uskoisi mitään hänen kertomastaan, eikä hän koskaan voisi kohdata vahinkoa kokeneita ihmisiä. Hän oli selvinnyt ihmeen kaupalla kokemistaan piinoista, ja ymmärsi, että paljon huonomminkin voisi olla asiat.

Hän oli nyt tilan omistaja, ja hänellä oli paljon maata. Hän oli eri ihminen. Tapahtumat olivat muokanneet hänen maailmaansa. Hän tiesi, että oli paljon sellaista, mistä hänellä ei ollut parempaa tietoa, eikä hän koskaan ehkä tietäisi kaikkea elollista tai elotonta. Kaikki oli suurta arvoitusta elämässä, ja hänen vain pitäisi elää ja selvitä sen läpi.

Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Hän voisi olla rampautunut ja pahasti palannut, ja hänet olisi voitu vangita, ja hänet olisi joku voinut tappaa, jos hän ei olisi onnistunut pakenemaan. Mutta kaikkea hän ei koskaan voisi paeta, se ympäröisi joka tapauksessa häntä hänen elämänsä ajan. Ne äänet ja muut erikoiset tapahtumat, ne eivät jättäisi häntä hänen elinaikanaan. Hän olisi vanki omassa kehossaan, ja tapahtui sellaista, mitä hän ei voinut itse ymmärtää tai itse pystynyt vaikuttamaan asioihin. Hänen olisi vain sopeuduttava tähän tilanteeseen, ja hän yrittäisi elää niin hyvin kuin itse pystyisi.

Hiljainen tappaja

Seuraavana yönä mies ei saanut unta kovin hyvin. Hän oli levoton ja hänen korvissaan oli kova sihinä ja suhiseva ääni oli seurannut häntä koko illan. Hän kokeili ja piti käsiä korvissaan. Hän huomasi, että kuuli äänet vain oikealla korvalla. Hän väänteli korvanlehtiä, ja venytteli korvakäytäviään yläviistoon ja hän huomasi puheen katoavan. Hetken aikaa hän ei kuullut sanoja lainkaan. Sitten hän odotti hetken aikaa ja puhe palasi. Hän kuunteli hetken aikaa suhinaa ja laittoi kämmenet korvien päälle. Suhina muuttui kuin jonkun koneen ääneksi hänen päässään. Aivan kuin joku moottori olisi pyörinyt jotenkin. Ääni muistuttu ropellin ääntä tai muuta vastaavaa.

Mies oli ihmeissään, eikä hän ymmärtänyt tätä äänimaailmaa lainkaan. Mikä sihisi hänen korvissaan? Sitä ei kukaan ehkä osaisi selittää hänelle, vaikka hän kyselisi asiaa muilta. Hän oli kärsinyt äänistä jo pitkän aikaa, mutta miten ne käyttäytyivät niin oudosti. Hän oli kuullut matalaa jyrinää, vieraita kieliä, ja hän oli kuullut useiden ihmisten puhetta.

Kun hän oli toistellut samaa sanaa, äänet olivat alkaneet toistamaan sitä sanaa myös. Miten hänen oma puheensa vaikutti ääniin? Ihan kuin kaikuna ne vastasivat hänelle, jos ympärillä oli muita ääni, kuten tuulettimen ääni. Se toisti hänen ajattelemaa sanaa, ja hän kuuli sen korvissaan. Aivan kuin koko juttu olisi virheellinen, eihän omaa sanaa voisi kuulla koko ajan? Koko juttu tuntui oudolta. Hän päätti, että testaisi edelleen kaikkia mahdollisia juttuja, ja ehkä korvatulpat tai kuulosuojaimet, joita hän oli nähnyt ihmisillä kaupungissa, voisivat estää kuulemasta haitallisia ääniä. Siltä nämä kuulostivat hänen korvissaan.

Voiko joku hänen oma tapansa vaikuttaa hänen kuuloonsa? Voiko hänen aivonsa olla jotenkin vaurioituneet ja tuottaa tällaisia erikoisia kokemuksia? Miten moni kuulee samalla tavalla ääniä, ja mistä hän voisi saada tietoa, onko muilla vastaavia kokemuksia?

Mies oli tuntenut joskus päässään outoja tuntemuksia, ja joskus häntä huimasi, tai muutoin olo oli hutera. Hän ymmärsi, että jotain tapahtui hänen päässään. Aivan kuin joku painaisi hänen aivojaan tai muutoin hän tunsi tajunnan hämärtymistä. Olisiko se vaarallista, jos hänen pitäisi tehdä vaativampia tehtäviä? Voisiko hän menettää tajuntansa joskus? Jos hän kaatuisi kävellessään ja loukkaisi itsensä pahasti? Hänellä oli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia!

Hiljainen tappaja

Aamulla oli hiljaista ja sumuista, kun mies heräsi. Kohta aurinko jo nousi ja ilma näytti selkeävän ja maisemat olivat kauniita, kun aurinko alkoi paistamaan vuorten takaa. Hän tunsi aamulla voimakkaita pistoksia olkavarressaan ja oikean käden peukalon tyvessä. Hän tiesi, että hänen nivelensä olivat jo hiukan kuluneita, ja nivelrikko alkoi vaivaamaan sormissa ja käsissä. Hän oli tehnyt paljon ruumiillista työtä viime aikoina ja se tuntui hänen kehossaan.

Mies oli kuitenkin iloinen, että hänen elämänsä oli sujunut nyt muutoin hyvin, eikä kukaan epäillyt mitään. Hänellä oli toivoa ja hän iloitsi siitä, että hän oli tavannut mukavia ihmisiä, eikä kukaan häntä hyljeksinyt, vaikka hän vaikutti köyhältä ja vanhemmalta kuin oli koskaan aikaisemmin elämässään ollut.

Puolen päivän aikaan he olivat jo suorittaneet kaikki aamutoimet, ja mies oli tehnyt tarkastuskäynnin lähialueen pelloilla ja pihassa. Kaikki oli kunnossa, eikä ollut suuria tarpeita tehdä töitä pelloilla nyt, kun oli kylmempi kausi taas tulossa. Oli vain odotettava lämpimämpiä ilmoja, ja silloin aloitettava viljelemään uudestaan.

Silloin hän näki kylältä saapuvan ihmisiä tilalle. Heitä oli  yhteensä neljä, kolme miestä ja yksi nainen. He olivat tulleet vanhuksen pyynnöstä hoitamaan paperiasioita kuntoon. Mies ymmärsi, että vanhuksella ei ehkä enää ollut paljon aikaa. Hän oli puhunut tilan luovuttamisesta miehelle. Vanhus oli kutsunut sinne todistajat, ja kirjoitustaitoisen ihmisen kirjaamaan asiat ylös.

He istuutuivat ja keskustelivat kaikki lattialla istuksien tyynyjen ja patjojen päällä, ja joivat teetä ja söivät kuivattuja hedelmiä ja siemeniä. Kaikki tuntui olevan hyvin, ja mies oli rauhallinen, vaikka äänet soimasivat häntä petturiksi, ja huonoksi ihmiseksi. He kyläläiset olivat tulleet katsomaan vanhusta ja hänen taloaan ja maitaan. Vanhus kertoi haluavansa luovuttaa tilansa nuoremmalle miehelle. Heistä oli tullut hyviä ystäviä. Mies pystyisi jatkamaan tilan pitoa. Vanhus ei ollut kertonut miehelle, kuinka paljon hänellä oli maita tilan ympärillä, mutta sillä ei ollut nuoremmalle miehelle merkitystä. Hyvin riitti pienetkin alueet. Mies oli kovin hämmästynyt, kun selvisi, että vanhus omistikin paljon isomman tilan ja paljon maita. Hän ei ollut kertonut siitä kuin vasta nyt, koska hän oli arvellut nuoremman alkavan ehkä ahneeksi, tai tapahtuisi muuta pahaa. Siksi vanhus oli ollut varovainen.

Kylältä tulleet miehet alkoivat laatimaan papereita kuntoon. Mies oli kertonut uuden nimensä, ja se oli hyvin yleinen nimi. Sekä etunimi että sukunimi voisi olla kenellä tahansa. Hän kertoi myös syntymäaikansa kuten oli viime aikoina kertonut, päivä ja kuukausi olivat oikeat, mutta hän oli kymmenen vuotta vanhempi. Kukaan ei epäillyt hänen tietojaan, ne tuntuivat niin oikeilta ja luonnollisilta, että hän sai vakuutettua kaikki. Hän kertoi, että hän oli hukannut kaikki paperinsa, eikä hän omistanut mitään. Muut uskoivat hänen tarinansa, ja tiesivät, että hän oli tullut jostakin kauempaa, ja ehkä hänellä ei koskaan ole ollutkaan muuta tietoa asioista.

Kun paperit oli laadittu, ja kaikki oli selvää, vanhus sanoi, että nyt hän oli valmis jo jättämään elämänsä, eikä hänen enää tarvitsisi surra vaimoaan tai poikaansa. Hän sai uuden pojan ja hänellä oli perillinen, joka jatkaisi tilaa. Näin elämä oli ollut onnekas, ja sattuma tuonut hänelle uuden pojan, eikä hän enää surrut. Hän voisi olla turvallisin mielin, kun aikaa oli enää vähän.

Mies mietti hiljaa mielessään tulevaa elämäänsä. Voisiko hän saada vielä puolison tai lapsia, ja pystyisikö hän elämään tavallista elämää, kun hän kuuli koko ajan ivaa ja pilkkaa? Miten jos hänen puolisoaan ja lapsiaan pilkattaisiin ja ivattaisiin, ja voisiko hän olla naisen kanssa, jos hän kuulisi ivallista puhetta koko ajan? Miten se vaikuttaisi hänen perhe-elämäänsä ja saisiko hän olla koskaan rauhassa? Miten ne kommentoisivat heitä reaaliaikaisesti kaikkialla ja koko ajan? Eihän sitä voisi tietää etukäteen, miten elämän menisi ja uskaltaisiko hän ottaa sellaisen riskin?

Hiljainen tappaja

Päivä oli kulunut nopeasti. Mies oli löytänyt kylästä oikeat ihmiset, mutta tänään he eivät vielä päässeet käymään. Mies tapasi myös muita ihmisiä, ja kaikki kyselivät mieheltä vanhuksen voinnista, ja hänestä. Mies esitti nykyisen nimensä ja kertoi, että oli joutunut onnettomuuden seurauksena tänne. Hän oli eksynyt vuoristossa, ja eikä hän enää voinut palata kotiinsa. Hän sanoi, että hänen vaimonsa oli kuollut eikä hänellä ollut sukulaisia. Hän oli päättänyt silloin lähteä etsimään töitä, mutta hän oli joutunut villieläinten ahdistelemaksi ja raatelemaksi, ja kolhinut itseään vuoristossa. Hän oli loukkaantunut pahoin, ja vanhus oli auttanut häntä.

Ihmiset kuuntelivat kummissaan hänen kertomustaan, mutta mies näytti vanhoja arpia käsissään ja selässään ja miehet uskoivat häntä. Hän vaikutti heistä rehelliseltä mieheltä, ja hänhän oli auttanut vanhusta jo pitkään, kun oli vihdoin päässyt vuoristosta ihmisten ilmoille. Mies näytti paljon työtä tehneeltä ja hänellä oli vankat jalat ja kädet, ja hän kertoi, että oli hoitanut kasvimaata ja he olivat saaneet paljon juureksia ja vihanneksia, ja nyt heillä oli ollut hyvin ruokaa.

Mies oli palannut vanhuksen luokse muutaman tunnin kuluttua. Hän kertoi, että huomenna he tulevat käymään, ja ehkä sieltä tulee joku muukin kyläläinen katsomaan, miten vanha mies voi nyt, ja voisivatko he auttaa asioissa. Mies kertoi, mitä he olivat sanoneet hänestä, ja, että he olivat olleet tyytyväisiä, että hän oli auttanut vanhusta. Kyläläiset olivat vaikuttaneet mukavilta. Ehkä asiat järjestyvät kaikin puolin hyvin. Tyytyväisenä he joivat iltateetä ja söivät ilta-aterian. Vanha mies meni aikaisin nukkumaan ja nuorempikin vetäytyi omaan rauhaansa.

Meni jonkin aikaa ja alkoi jo hämärtämään. Yht'äkkiä mies kuuli poksahduksen. Hän katsoi äänen suuntaan, ja kohta kuului sama ääni. Verho heilahti aivan kuin jotain olisi tullut ikkunan raosta paineella sisälle. Mies ei ymmärtänyt, koska hän ei nähnyt mitään tulevan sisälle. Kuului muutama hiljainen poksahdus, mutta verho ei enää heilahtanut tai hämäryys peitti jo sen liikkeen. Mies ei saanut unta ja valvoi. Hän ei tiennyt, miksi hän näki ikään kuin savukiehkuroita liikkuvan ilmassa. Kaikki tuntui oudolta ja hän ihmetteli, mitä ilmassa liikkui. Hän ei pystynyt näkemään mitään muuta kuin savua tai usvaa ilmassa ja se aaltoili oudosti!

Äänet olivat pilkanneet hänen uutta nimeään ja käyntiään kylässä. Miten sinä oikein valehtelet ihmisille, etkä kerro totuutta. Miten sinä ilkeät tehdä tuollaista ja esiintyä väärällä nimellä. Etkö sinä häpeä valehdella ihmisille. Välillä hänen olkavarressa tuntui kiusallisia pistoksia, mutta ne helpottivat kun mies hieroi kättä ja liikutteli sitä vähän aikaa. Mies tiesi, että hän ei pystyisi totuutta kertomaan, se olisi liian monimutkaista ja vaarallista kertoa. Hänen piti vain vaieta, ja odottaa huomista päivää. Mitä se toisi tullessaan?

Yön levottumuuden syntyminen mielessä

Kun joskus kokee jotain erikoista,
kun ikkunasta tuleva valokeila osuu kasvoille,
kun olet jo nukkunut jonkin aikaa,
ja heräät siihen valoon vuoteessa,
joka tuntuu erikoiselta ja käsittämättömältä,
että joku valaisee huonettasi taskulampulla,
tai muulla tarpeeksi kirkkaalla valolla?

Kun kuulet askeileita ikkunasi alla,
talosi ulkopuolella hiekan rapinan,
ja ikkunapellin äänen, rasahdukset,
askeleiden rahisevat äänet,
etkä voi tietää siitä enempää,
kuin joku muu siellä tarkkailee,
tai tarkistaa onko joku kotona?

Miten ihminen kokee laservalon,
joka tulee kahdesta ikkunasta sisälle,
kun et ole peittänyt ikkunoitasi mitenkään,
ja risteää olohuoneessa nojatuolin luona,
niin voisiko kokeilla jotain muuta silloin,
ja sitten viihdyttää itseään valkoisella huivilla,
liikuttelee sitä punaisessa valossa nähdäkseen,
kaikki ne erikoiset kuviot valot muodostavat,
siinä se on kahdesta eri suunnasta tuleva valo?

Miettii kaikkia tapahtuneita asioita,
miten yöuni pirstoutuu kaikissa tapauksissa,
ihminen odottaa uusia tapahtumia,
kuka viitsii todella tehdä tällaista,
ja käydä ikkunan takana tarkastamassa,
onko siellä ihmisiä tai jotain muuta,
kaikkihan elollinen näkyy sopivilla varusteilla?

Ei ole ihme jos ihmisestä tulee valvoja,
hän ei pysty nukahtamaan normaalisti,
koska joku on häirinnyt hänen untaan,
ja ehkä myös muuta inhimillistä elämässä,
hän ei pysty enää rentoutumaan,
ja elämään normaalia ihmisen elämää,
vaan elimistö on valppaana koko ajan?

Näissä tapauksissa ei voi tietää miten vakava on uhka,
on vain ehkä nähnyt hennon valon verhon takaa,
ja tajunnut, että siellä on tosiaan joku,
ehkä näkee kännykän ruudusta tulevan kajastuksen,
tai muuta vastaavaa valoa eikä se ole hyväksi,
jokainenhan silloin voi ymmärtää ihmisen mielen,
miten ihminen voi olla levollinen sen jälkeen?

Ja kaikki tapahtunut syöpyy ihmisen mieleen,
hän muistaa kaikki ja yhä valvoo enemmän!

Lapsuuden muistoissa

Minä kiitän tästäkin päivästä,
valkoisista puhtaista hiutaleista,
ja hohtavasta tummasta vedestä,
tämä on minun rakas kotikylä,
tällä sillalla usein seisoin nuorena,
ja katselin virtaavan veden pintaa,

Ja minä kirjoitin kotikylästäni,
jo silloin aivan nuorena tyttönä,
kuinka rikasta oli elämäni,
kaikki luonto ympärilläni,
ja kuinka minä pidin eläimistä,
miten paljon merkitsivät,
lehmät, vasikat, kissat ja koira,
ja ne monet muut eläimet.

Ei meillä ollut elämän rikkautta,
sitä aineellista ja turhuutta,
meillä oli rikasta luontoa,
ja paljon muuta kokemista,
asuttiin vailla sähkövaloa,
eikä pihavaloja näkynyt missään.

Siellä oppi kulkemaan kuun mukaan,
hiihdeltiin sisarusten kanssa,
hankikeleillä kuun valossa,
laskettiin mäkiä joen varressa,
kuljettiin pelloilla ja soilla.

Miten vähästä lapsi iloitsi,
kun oli ympärillä rikas luonto,
ja kaikki kodin eläimet,
ja monta sisarusta mukana,
ei siinä kaivannut muuta.

Lukemaan vaivoin opin,
ensimmäinen luokka oli vaikea,
enkä osannut rauhoittua koulussa,
milloin oli tavarani hukassa,
tehtävät oli tekemättä vihkoissa,
seisoin joka päivä pulpetin vieressä.

Olin kova jo silloin piirtämään,
ja tein nuoremman sisareni piirustukset,
hän omasta avunpyynnöstä,
ja taas sain seisoa luvattomasta työstä,
mutta opin pitämään puoliani,
ja minulla oli aina kiire ja juoksin.

Viihdyin risumajoja rakentamassa,
ja olin tuntikausia metsätöissä mukana,
kasattiin kuusenhavuja jonkun rungon ympäri,
ja kohta oli meillä oma pieni koti siellä.

Monta kertaa äiti odotti sydän syrjällään,
mihin ovat lapset hävinneet kokonaan,
niin pitkään me oltiin omilla teillä,
joskus jopa tukkireen päällä,
tai pahnoja ajamassa naapurin hevosella.

Ei siinä tullut mieleen kiirehtiä,
meillä tuntui olevan aikaa vain leikkiä,
ja olla siellä korvessa ja metsän keskellä,
siellä minäkin sain sen oman luottamukseni,
luontoon ja metsän rauhaan, elämään,
ja tähän Luojan luomaan ympäristöön.

6.12.2019

Minä muistelin edesmenneitä,
oman sukuni menetyksiä sodassa,
mummoni veljeä erityisesti,
ja kaikkia sankarivainajia,
heitä kaikkia suomalaisia miehiä,
jotka uhmasivat luonnonoloja,
ja lähtivät rintamalle puolustamaan,
tätä pohjoista kylmää maatamme.

Siellä enoni palelluttivat keuhkonsa,
saivat elinikäiset vammat kehoonsa,
mutta tulivat kuitenkin takaisin,
eivätkä he koskaan kertoneet sodasta,
edes vanhoinakaan vaan vaikenivat,
niin paljon oli siellä tapahtunut,
ja sellaista nähneet että sulkivat sen,
sen kaiken sodan kauheuden meiltä.

Hiljainen tappaja

Mies nukkui seuraavan yön huonosti.  Hän pohti omaa tulevaisuuttaan.  Hän kärsi kivuista rintakehän alueella,  mutta ymmärsi ne tulevan luista ja lihaksista. Kipua oli kyljessä,  vatsassa alempien kylkiluiden kohdalla. Häntä ei vaivannut sydän,  hän  pystyi raskaaseen työhön,  ja oli fyysisesti hyväkuntoinen.  Hän heräsi närästykseen ja pahaan makuun suussaan. Sitä tapahtui usein nykyisin juuri yöllä, kun hän nukkui. Ikään kuin hänellä olisi ollut vatsan happoja suussaan. Hän haistoi,  ja maistoi epämiellyttäviä hajuja ja makuja joskus syödessäänkin.  Hän yritti syödä pieniä annoksina illalla,  koska vatsa tuntui turpoavan illalla helposti.  Hän ei ymmärtänyt,  oliko hän jotenkin allerginen ruoka-aineille vai oliko taustalla jokin ongelma suolistossa.

Aamulla hänen pitäisi lähteä kylään hoitamaan asioita. Eilen oli ollut liian sateista,  että he olivat jättäneet asiat vielä kesken.  Äänet puhuivat ja pelottelevat häntä usein öisin,  koska päivällä hän ei enää juuri kiinnittänyt huomiota ääniin tai puheisiin.

Hän heräsi taas keskellä yötä,  ja oli aivan hiljaista.  Kesti parikymmentä minuuttia,  eikä hän kuullut puhetta.  Kaikki tuntui erikoiselta,  hän oli tottunut jo ääniin,  ja hiljaisuus oli nyt outoa ja ehkä pelottavaakin. Sitten äänet palasivat ja taustalla oli matala jyrinä.  Kohta kuului tuttu sihinä,  ja kaikki äänet olivat voimakkaasti kuuluvia.  Äänet soimasivat häntä. Aikooko hän varastaa  vanhuksen tilan?  Oliko hän varma,  ettei hän paljastu?  Entä jos joku pidättää hänet,  ja hänet tuomitaan? Vaihtoehdot olivat pahoja,  ja hän ymmärsi,  ettei hän kuitenkaan pelännyt enää.

Hän tiesi vanhuksen luottavan häneen. He olivat ystäviä,  eikä hän voisi kertoa kenellekään tapahtumista.  Hänellä oli uusi nimi,  ja hän oli kymmenen vuotta vanhempi nyt.  Hän tiesi olevansa uskottava,  ja koki selvinneensä.  Joku muualla tiesi,  että hän ei ollut kuollut,  mutta sitä hän ei surrut nyt.  Hänen pitäisi vain tehdä enemmän,  ehkä tutustua kylän ihmisiin.  Ja olla sielläkin kaikkien tuntema ihminen. Näin hän lunastaisi paikkansa jälleen tavallisena ihmisenä.

Luottavaisena hän aamulla  keitti teetä ja laittoi taas aamupalan. Aamu oli kirkas eikä sateesta ollut tietoakaan. Ilma oli kylmä,  mutta se ei haitannut sisällä talossa.  Yhdessä miehet söivät hitaasti,  ja pian vanhus pyysi miestä käymään kylässä ja pyytämään tilalle kylästä jo aikaisemmin kertomansa miehen ja hänen veljensä. Mukaan voisi tulla myös aikuinen poika,  olisihan hyvä jos useampi tietäisi vanhuksen tahdosta talon ja tilan suhteen.  Mies lähti aamiaisen jälkeen matkaan kapeaa huonoa tietä myöten.  Ehkä tämä päivä olisi uusi alku hänen elämässään.

Oudon oloista

Ja hän piti minua outona,
jo yli kaksikymmentä vuotta sitten,
ja samaa kertoivat monet muutkin,
he luulivat minun olevan sekaisin,
kaikista voimakkaista kipulääkkeistä,
joita silloin tarvitsin sen viallisen niskani takia,
menihän se ylin nikama 8 mm pois paikoiltaan,
niin kotitöissä ja kumartuessa oli selvää haittaa!

Mutta minä tutkitutin itseni laajasti,
halutessasi itse saada selville oman outouteni,
ja kävin neuropsykologiset testit,
epilepsian poissulkevat testit,
laajan kykyanalyysin testit,
saadaksesi selville oman ainutlaatuisuuteni,
miksi toimin ja ajattelin eri tavalla asioista?

Ja silloin todettiin että vastaan väärin,
en asioihin joita minulta siinä kysyttiin,
ja hypähtelin asioista toiseen sujuvasti,
kuin loikkiva tai koikkelehtiva jänis,
ettei kukaan pystynyt perässä pysymään,
mistä oli oikeastaan puhe tai kyse?

Toimin kuin kirjan esimerkkitapaus,
hypähdin kesken kahvipöydästä,
kun muistin yhtäkkiä jotain mielenkiintoista,
ryntäsin ikkunan ääreen katsomaan ulos,
tai unohdin oikeat kellon ajat ja tapaamiset,
nukahdin kesken tylsän kokouksen,
tai tein yksinkertaisissa asioissa virheitä,
kun en malttanut keskittyä?

Mutta kun löysin jotain mielenkiintoista,
ja erikoisia tapauksia tai poikkeavaa,
kerroin ja pohdin asiaa pitkään ja hartaasti,
juutuin siihen ja ajattelin kaikkia eri puolia,
enkä hellittänyt ennenkuin ymmärsin asian,
tai totesin etten voi ratkaista tai tietää sitä!

Sama piirre näkyi vuoden 2013 laajoissa,
ja erittäin kattavissa työkykyselvityksissä,
etten ollut psyykkisesti sairas, vaan fyysisesti,
moniongelmaisia sairauksia oli, allergiat,
ei-elimellinen määrittämään uniongelma,
eikä tiedetty sepelvaltimotaudista,
johon melkein meinasin kuolla,
ja sitten jouduin pilojen ja haitanteon kohteeksi,
josta kasvoi valtava lumipalloefekti,
josta maksan lopunelämäni ajan,
tavalla tai toisella,  ja elän jokatapauksessa,
niin sellaisena omana itsenäni ADHD-ihmisenä,
jollaiseksi satuin vain syntymään!

Selviämistä

En minä pelännyt kulkea pimeässä,
vaikka kaikkea oli jo tapahtunut,
enkä minä ollut paniikissa,
minä tunsin vain olevani turvassa,
sillä pimeässä ei voi nähdä vihollista,
ja tunsin olevani jonkun suojeluksessa.

Matkasin vuorokaudessa 40 kilometriä,
kuljin katsoen kuun valossa tien laitoja,
eikä minua huolettanut mikään,
tunsin, että jaksan jatkaa matkaani,
vaikka jouduinkin aina huilaamaan ylämäessä,
olihan taakkani selässä painava,
minun repussani matkatavarat,
vaihtovaatteet, kamera, kiikari ja kaikki muu.

Mutta kaiken minä jaksoin kantaa,
kun ajattelin tätä kaunista luontoa,
niitä monenlaisia lintuja joita näin,
ja joiden laulun minä kuulin,
sekä se merenpauhu oli liian mahtavaa,
sillä se kaikki soi minun sielussani niin,
etten olisin hylännyt suunnitelmani.

Ihmisen elämä on monen asian voittamista,
ja selviämistä mahdottamista asioista,
siitäkin häkkieläimen osasta,
jossa ei ollut itsemääräämisoikeutta,
joka aiheuttaa traumaperäistä stressireaktiota,
oli menettänyt kontrollin omaan elämäänsä,
ja yritti vain sopeutua toisten ehtoihin,
ja ennen kaikkea vaieta enemmän,
ja vaieta yhä enemmän tapahtumista,
joita he eivät olisi ymmärtäneet.

Siinä oli monta elämän kipupistettä,
elämä oli tullut kahleeksi,
jossa ei ollut enää mieltä,
eikä ollut juuri toivoa päästä vapaaksi,
pilvissä liitävän linnun osaan,
niin vähän oli sulkia jäljellä,
ja oli jo luopunut vapauden toivosta,
alistuneista alistunein on mieli,
häkkilintu kaipaa vapauteen,
eikä sen sielu ja mieli elä siellä,
mihin se oli tuomittu turhaan.

Mutta tänään minä olen selvinnyt,
eikä minua loukkaavat sanat enää satuta,
enkä minä ajattele tuhoavani heitäkään,
vaan minä ajattelen antavani anteeksi,
jopa niille jotka aiheuttivat suurta kärsimystä,
ja ehkä he aiheuttavat sitä jatkossakin,
mutta ymmärrän, että kaikki voisi olla huonommin,
ja sellaista minä näen joka päivä,
inhimillisen elämän kärsimyksiä,
joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa mitenkään.

"Occupied"

Tämän talon olin varannut majoittumista varten pääsaarella (Azorit) ollessani. Puhelimestani varastettiin tiedot seuraavana päivänä. Kun saavuin tähän majapaikkaan, vastassa oli nainen, joka sanoi olevansa suomalainen poliisi, ja että hänet on lähetetty minua vahtimaan! Sanoi menevänsä taloon soittamaan puheluja Suomeen. Minä jäin talon kuistille vaihtamaan sukkia, enkä uskonut koko naisen tarinaan. No eihän se tarina totta ollutkaan, vaan kun ei mitään kuulunut, niin toinen nainen avasi oven, harjasi hampaitaan, ja violetti paita, ruskeat hiukset ja sanoi "occupied", kuten lentokoneen vessassa lukee. Sukatkin jäivät sinne kuistille! Booking.com jätti maksun ottamatta luottokortilta, kun ilmoitin, että en päässyt majapaikkaani. Varauksessa lukee no show! Sellainen oli show, kaksi yötä ulkona + 20 c eikä sadetta, että kyllä suomalainen nainen pärjää ulkomailla, vaikka toiset varastavat majoituksen! Kuvat omia kuviani paikasta vuodelta 2014 lokakuussa!

"Under the dark clouds have to change to love"

Under the dark clouds have to change to love  words: Anne-Marie Korkealehto,
version two 2014

”Sometimes I wished to be only a bird,
sometimes I think it has to come true,
let me fly over the oceans and love,
let me fly over the oceans and love.”

I am a bird without my wings, how I can know of the world,
I cannot fly over the clouds, over the oceans and love,
to see a sun shining there, or the full moon yellow of sky,
to be happy and free, how sill I get to be free and love.

I am a cage bird, and cannot fly over the oceans and love,
who cannot find a way out, or open my dark mind to love,
to fly over the forest, fly over the oceans and love,
to see all the other birds there, as wish to be with.

I am a prisoner, without any prison, in my mind,
who cannot be a free human, to love and only love,
to walk in the streets, to dance together and love,
to enjoy the atmosphere, leave all the sadness away.

I am waiting a new day, just keep go on and love,
to be free as all birds, and move over the oceans and love,
to be like a normal human, with all the feelings and love,
to enjoy to meet others, to be just a happy and in love.

Now just a lonely soul inside, with my mind and cannot love,
to stay in the house mostly, and don't even meet anyone to love,
to listen some music, as always have done, without my love,
to write these words, like a nonsense and not so right,
my own dark poetry, to chance them to fly over the oceans.

These old words are my free words to use to make a song with these words!