Selviämistä

En minä pelännyt kulkea pimeässä,
vaikka kaikkea oli jo tapahtunut,
enkä minä ollut paniikissa,
minä tunsin vain olevani turvassa,
sillä pimeässä ei voi nähdä vihollista,
ja tunsin olevani jonkun suojeluksessa.

Matkasin vuorokaudessa 40 kilometriä,
kuljin katsoen kuun valossa tien laitoja,
eikä minua huolettanut mikään,
tunsin, että jaksan jatkaa matkaani,
vaikka jouduinkin aina huilaamaan ylämäessä,
olihan taakkani selässä painava,
minun repussani matkatavarat,
vaihtovaatteet, kamera, kiikari ja kaikki muu.

Mutta kaiken minä jaksoin kantaa,
kun ajattelin tätä kaunista luontoa,
niitä monenlaisia lintuja joita näin,
ja joiden laulun minä kuulin,
sekä se merenpauhu oli liian mahtavaa,
sillä se kaikki soi minun sielussani niin,
etten olisin hylännyt suunnitelmani.

Ihmisen elämä on monen asian voittamista,
ja selviämistä mahdottamista asioista,
siitäkin häkkieläimen osasta,
jossa ei ollut itsemääräämisoikeutta,
joka aiheuttaa traumaperäistä stressireaktiota,
oli menettänyt kontrollin omaan elämäänsä,
ja yritti vain sopeutua toisten ehtoihin,
ja ennen kaikkea vaieta enemmän,
ja vaieta yhä enemmän tapahtumista,
joita he eivät olisi ymmärtäneet.

Siinä oli monta elämän kipupistettä,
elämä oli tullut kahleeksi,
jossa ei ollut enää mieltä,
eikä ollut juuri toivoa päästä vapaaksi,
pilvissä liitävän linnun osaan,
niin vähän oli sulkia jäljellä,
ja oli jo luopunut vapauden toivosta,
alistuneista alistunein on mieli,
häkkilintu kaipaa vapauteen,
eikä sen sielu ja mieli elä siellä,
mihin se oli tuomittu turhaan.

Mutta tänään minä olen selvinnyt,
eikä minua loukkaavat sanat enää satuta,
enkä minä ajattele tuhoavani heitäkään,
vaan minä ajattelen antavani anteeksi,
jopa niille jotka aiheuttivat suurta kärsimystä,
ja ehkä he aiheuttavat sitä jatkossakin,
mutta ymmärrän, että kaikki voisi olla huonommin,
ja sellaista minä näen joka päivä,
inhimillisen elämän kärsimyksiä,
joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa mitenkään.