Minun ns. lapsenlapseni eivät ole verisukulaisia,
eivätkä he ole edes Suomessa syntyneitä,
vaan olen saanut heidät lahjaksi,
ja minä olen heidän Suomi-mummonsa,
pidämme yhteyttä monta kertaa viikossa,
ja lähettelemme kuvia ja viestejä,
missä sitten ollaankin puolin ja toisin.
Miten mukavaa on saada tällaisia lapsia,
"lainalapsia" tilalle jos ei ole omia lapsenlapsia,
joiden kanssa voisi kommunikoida usein,
tai häntä ei voi nähdä syystä tai toisesta,
kuin muutaman kertaa vuodessa.
Moni tänne muuttanut lapsi tai nuori,
kaipaa omaa mummoa läheisekseen,
jos hänellä ei ole olemassakaan mummoa,
tai mummo asuu jossakin toisessa maassa,
eikä hänen voi pitää yhteyttä.
Miten heistä on tullut läheisiä minulle,
ja halaamme aina kun tapaamme,
kaikki nuorimmasta vanhimpaan,
ja muistan heidän syntymäpäivänsä,
heidän joulunsa ja muut tapahtumat,
että he ovat nyt osa minun elämääni,
ja uskon että he huolehtivat minusta,
sitten kun minä olen jo vanhempi,
enkä enää ehkä pärjää kovin hyvin!
Olen kiintynyt heihin kovasti,
ja tunne on molemminpuolinen,
että jos elämässä menettää jotain,
voi tilalle saa uutta monin verroin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti