Elämän tarinoita

Kuuntelen tarinoita,
heidän lapsuudestaan,
ja nuoruudestaan,
sota-ajasta ja sen jälkeen,
mitä elämä on ollut silloin.

On odotettu kotiin,
isää ja veljeä sieltä jostain,
palaavatko he koskaan,
elävinä ja terveinä,
vai tulee synkempiä uutisia.

Monta tarinaa on kuultu,
ei tullut veljeä, tai isää,
ovat jääneet sinne matkalle,
eikä ole tietoa enempää,
ehkä joskus joku palaa,
useampi on jäänyt sinne.

Miten ihminen muistaa,
kokee kaiken uudelleen,
sen avuttomuuden tunteen,
kun elämä on ottanut kalleimman,
sen oman veljen tai isän,
ehkä kotikin on jäänyt,
sinne rajan toiselle puolelle.

Miten kohtaan sen ihmisen,
joka muistaa kaiken niin selvästi,
sen ajan tuskallisuuden,
ja evakkomatkat ja lehmätkin,
miten jalat olivat verillä,
kaikesta matkan teosta,
eikä ollut tietoa määränpäästä.

Mihin sitä joudutaan,
kuka meidät huolii,
ja onko koti jo menetetty,
palataanko sinne koskaan,
tai meille tulee asumaan muita,
ei heitä voi heitteille jättää,
monilapsista perhettä,
uutta lasta odottavaa äitiä?

Miten ihminen on kohdannut,
elämässään vaikeita aikoja,
pula on ollut kaikesta,
ei ole ollut liikaa leipää,
eikä ole ollut vaatetta,
edes sille pienelle vastasyntyneelle.

Ei sitä kaikkea osaa kuvitella,
sitä toisen elämän tarinaa,
mitä he meille kertovat,
siinä on niin paljon tuskaa,
ja on siinä niin paljon tunteita,
ja joskus jotain onnellistakin!