"Mikset pysty saamaan oksentamista sinun ohjelmaasi, saatana? Saatana on ohjelmasi nimi. Jumalauta, sinä olet hullu. Sinä olet huono, helvetin huono kohde. Saatana, mikä huono ohjelma on meidän juttu. Älä helvetti tee äänipäiväkirjaa, joka on huono. Saatana on huono juttu, mitä me olemme tehneet, jotta olisit vaarallinen koko tarinan takia. Saatana olet hullu, kun kirjoitat romaania äänien kuulemisesta. Saatana, sinä et ollut huono häirintä."
Hän oli ollut koko yön hyvin levoton. Äänet olivat arvostelleet koko yön hänen elämäänsä, eikä hän saanut rauhaa ääniltä. Ne olivat hyvin karkeita ja koko elämää arvostelevia. Hän ei tiennyt, mitä hän tekisi tällaisille äänille?
Hän oli ollut hyvin paljon töissä, ja päivät olivat olleet pitkiä. Hän päätti yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää kaikesta huolimatta. Hän ei tiennyt, mitä nainen aikoi tehdä. Hän oli kuullut puhetta jo pitkän aikaa, mutta asiat olivat jumiutuneet hänen osaltaan samaan kaavaan.
Hänelle puhui vanhan miehen ääni ja hän halveksi ja soimasi häntä aina puhuessaan. Vanha mies yritti tuhota hänen elämänsä täydellisesti! Vanha mies kirosi ja halveksi hänen tapaansa elää, eikä hän puhunut kauniita sanoja, vaan kaikki oli hirveän ikävää asiaa. Hän piti miehen elämää suorastaan rikollisena, ja irvokkaana.
Hän kirjoitti aina välillä ylös vanhan miehen puhetta, koska ei tiennyt puheen merkitystä, mutta se oli täynnä kiroilua ja ikäviä sanoja. Hän ei kuitenkaan lannistunut vanhan miehen törkeyksistä, sillä hän oli enimmäkseen kuuleva naisen puhetta, ja nainen puhui hänelle kauniisti asioista. Nainen oli viihdyttävä ja ääni oli hyvin pehmeä ja naisellinen.
He olivat kaksi ääntä kuin eri maailmasta, toinen hyvin ankara ja arvosteleva, ja toinen hyvin pehmeä ja miellyttävä. Se teki elämästä kuitenkin mielenkiintoista ja hän ei vaipunut epätoivoon, koska hänellä oli koti ja työpaikka. Miksi hän ei toimisi kuten ennenkin, vaikka hän kuuli puhetta?
Ehkä äänet olivat jumalia, jotka puhuivat hänelle? Hän tiennyt niiden merkitystä, mutta naisen hän oli nähnyt muutaman kerran, ja nainen sanoi tulevansa joku päivä asumaan hänen kanssaan. Hänellä oli toiveita perheen perustamisesta ja kaikesta kauniista tulevaisuudesta.
Hän lähtisi taas aamulla töihin, eikä hän olisi yhtään sen huonompi kuin kukaan muukaan työssään tai elämässään. Äänet olivat olleet osa hänen elämäänsä jo pitkän aikaa, siksi hän oli tottunut niihin, ja piti niitä luonnollisena osana elämäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti