Minä itkin joka yö heidän puolestaan. He olivat psykiatrisessa hoidossa, suurimmalta osin vastoin omaa tahtoaan ainakin kolme kuukautta tai pidemmän aikaa. Syitä en tiennyt. Mutta minä näin heidän kärsimyksensä ja kärsin tilanteesta myös heidän kaikkien kärsimystensä takia.
Minä näin syömishäriöisen oksentavan tarjottimelle syötyään ruokailun yhteydessä. Minä en voinut jatkaa omaa syömistäni, muut eivät välittäneet siitä. Joku meni vessaan aina ruokailun jälkeen, ahmi pussin karkkia tai keräsi muuten syömistä. Se siitä häiriöstä!
Minä näin sen autistisen naisen ja puhuin aina hänelle, koska tiesin, että hän ei voi ilmaista itseään, ihmettelin, miksi hänet oli tuotu sinne väärään paikkaan, koska hän ymmärsi kaiken, mitä hänelle puhuin ja yritin olla ystävällinen. Miksi hänet lääkittiin, niin että hänet jouduttiin katetroimaan, vai saiko joku muu hänet pois raiteiltaan?
Hän oli autistinen ja sen minäkin näin omin silmin, että hän kaipasi kovasti vain ihmisten hyväksyntää ja sitä että muut puhuisivat hänelle. Hän ymmärsi paljon enemmän kuin pystyy koskaan näyttämään. Hän voi olla aivan normaali älyinen, mutta autistinen ja siten vaikeasti tulkittava ja vaikeasti asioita ilmaiseva. Missä olisi hänen paikkansa?
Miksi hän huusi joka yö oman rakkaansa perään? Hän huusi ja itki käytävillä, etsi lohdutusta ikäväänsä, nähdä oma naisensa, mutta hänen ei sallittu päästä kotiin. Hän kärsi kovasti asiasta ja itki ja kulki ja käveli välillä ovesta sisään. Hän olisi kaivannut hellyyttä eikä sairaalan ankeutta. Hän olisi kuulunut myös muualle. Miksi alkoholiongelmaiset tai huumeongelmaiset kuljetetaan tänne ja teljetään omaan onneensa? Tämä tuntui väärältä paikalta heillekin.
Miksi minä itkin öisin? Minä kärsin näkemästäni ihmisten tuskasta! Se on kuolemaakin pahempi paikka, olla voimatta vaikuttaa asioiden kulkuun. Kaikki tapahtumat ovat toisten ihmisten käsissä. Sinulta puuttuu ihmisarvo ja itsemääräämisoikeus!
Nyt elän vain itseäni varten, sillä pystyn vain auttamaan muita, olemalla vain oma itseni, omine puutteineni ja luonteenpiirteineni. En voi miellyttää kaikkia, eikä se voi olla elämän tarkoituskaan. Olen oppinut karttamaan osaa ihmiskunnasta tämän takia!
Minulle tämä maailma oli liian raaka ollakseen totta, halusin unohtaa kaiken, sillä kuolemakin olisi ollut armollisempi kuin kaiken tämän näkeminen tai kokeminen!
Minä haluan olla vapaa kuin lintu! En pystyisi elämään vankeudessa, enkä laitoksessa. Mieluummin kärsin kotona, kuin kuolen sairaalassa, tämän tien valitsi myös äitini syöpään sairastuttuaan ja ymmärsin, että ihmisen vapaus on tärkeämpi kuin tietyn kaavan mukaan eläminen.
Jokaisessa ihmisessä on pienempiä tai suurempia puutteita, koska täydellistä ei ole koskaan luotu. On parempi hyväksyä kaikki sairaudet, kuten lievät kehityshäiriöt, ADHD, autismi tai kehitysvammaisuus ja muita puutteita. Ne vain luovat rikkautta elämän kirjoon, eikä laitoshoito ole mitenkään hoitavaa, vaan enemmän kaivataan inhimillistä ymmärrystä, että olemme yksilöitä, eikä meitä voi samaan kaavaan kaikkia puristaa. Se on sula mahdottomuus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti