Mies oli yhä elossa. Hän oli ollut joskus epätoivoinen, kun ei vielä tiennyt, mitä äänet hänelle puhuivat, tai kun hän kuuli outoja ääniä ympäristössään, omassa asunnossaan, ja jotkin äänet tuntuivat pelottavilta. Hän oli myös ahdistunut sanoista, joita hän kuuli. Niiden sävy oli ollut hyvin ankara ja arvosteleva. Hän oli välillä vaipunut todella epätoivoisiin ajatuksiin, ja ajatteli, että kuolleena ei olisi näin vaikeaa. Jopa itsemurha tuntui käyvän hänen mielessään, sillä kukaan ei osannut tai voinut auttaa häntä tässä ongelmassa. Hän ei tiennyt, mitä tapahtui oikeasti, ja mikä oli totta. Hän oli ollut syvästi suruissaan vaimonsa kuoleman jälkeen, ja uudet tapahtumat tuntuivat epätodellisilta ja saivat hänet entistä masentuneemmaksi. Hän ymmärsi kuitenkin, että jotain outoa oli tapahtumissa, eikä hän voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Hänen mielensä oli siepattu oudolla tavalla, ja sen hän ymmärsi nyt selvästi, kun hän oli yksin metsässä. Hän ei ollut hullu lainkaan, vaan oli jotain, jota hän ei ollut ymmärtänyt, ja miten hän oli langennut johonkin ansaan. Hän ymmärsi kaiken nyt selvästi ja voimakkaasti, ja tunsi, että hän olisi vanki tapahtumissa lopun elämänsä ajan. Hän ei pystyisi unohtamaan näitä tapahtumia, eikä äänimaailma antanut hänelle rauhaa. Hänen olisi rakennettava kaikki uudelleen ja kokeiltava onneaan muualla ja toisella tavalla. Hänen olisi yritettävä aloittaa kaikki alusta ja pyyhittävä kaikki se iva ja pilkka pois mielestään. Hän ehkä onnistuisi vielä. Hän luotti yhä enemmän omaan vakaumukseensa ja siihen, että jostakin löytyisi joku kohtalotoveri. Joku, joka neuvoisi häntä ja tietäisi vastaavista tapahtumista.
Tuskin oli päivä puolillaan, kun hän tuli aukeammille alueille, eikä hän uskaltanut jatkaa matkaa. Hän pysähtyi metsän laitaan puiden suojaan, ja kaivoi vaatteistaan leivän palasen ja muutaman kuivatun hedelmän. Nämä olivat hänen eväänsä tänään. Hän söi hitaasti ja hartaasti. Hän oli väsynyt, ja kätkeytyi puun lehvästön alle suojaan ja pian hän nukahti. Hän näki taas välillä painajaisia, heräsi, ja nukahti kohta uudestaan.
Mies heräsi myöhään iltapäivällä. Hänellä oli jano ja nälkä, mutta ei ollut mitään juomaa tai ruokaa mukana. Hän yritti katsella niittyjen ja peltojen yli, näkyisikön mitään paikkaa, josta saisi vettä. Kaukana oli muutama rakennus, mutta ihmisiä hän ei nähnyt missään. Hän oli kävellyt useita kilometrejä aamun tunteina. Hänen toista jalkaansa särki, ja välillä pään haavoihin pisteli. Hän ei tiennyt enää mikä päivä oli tai miten paljon kello oli. Niillä ei olisi suurta merkitystä hänen tilanteessaan. Elämä oli kärsimysnäytelmä, sen hän tunsi voimakkaasti. Hänen pitäisi olla vahvempi ja voittaa äänet, ja muu ruumiillinen kärsimys, jos hän aikoisi selviytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti