Matkalla taas kohta,
kohti tunturin huippua,
kaukana siintävää järveä,
ja kirkkaana virtaavia puroja,
kuulenko karhun vihellyksen?
Yössä se kantaa järven ylitse,
ja sykähdyttää sielussa asti,
ilmoittaa olevansa lähimetsissä,
kulkee vain meidän ohitse,
jäljet ovat jääneet suolle.
Elämässä lepää korpisoilla,
katsoo suon satoa tarkkaan,
ja kuulostelee elämän ääniä,
missä sielu voisi paremmin,
levätä ja selvitä erämaassa.
Eikä tarvitse enää kompassia,
on vain piirtynyt mieleen kaikki,
niin tuttua ja turvallista kulkea,
kun tietää kaikki purot ja kivet,
ja näkee se ikuiset raakut.
Eikä tarvitse kuunnella,
muuta kuin luonnon omia ääniä,
kulkea yksin ja hiljaa suolla,
tai tiheissa korpirämeiköissä,
eikä tarvitse pelätä mitään,
täällä olen vain omillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti